Mehiläiselle viiden tähden huipputuloksia nuorten lääkärien koulutuskyselyssä

Report this content

Lehdistötiedote 9.1.2020

Mehiläisen Oma Lääkärisi Espoontori, Oma Lääkärisi Matinkylä sekä Mehiläinen Turun työterveyshuolto saivat erinomaisen viiden tähden arvosanan Nuorten Lääkärien Yhdistyksen ja Suomen Lääkäriliiton vuoden 2019 selvityksessä. Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaala sai hyvän arvosanan, neljä tähteä.

Kyselyssä* selvitettiin suosittelisivatko vastaajat kyseistä koulutuspaikkaa ystäville tai kollegoille. Asteikkona toimi 1-5 tähteä. Parhaan viiden tähden arvosanan sai yhteensä 26 koulutuspaikkaa. Näistä kolme tuli Mehiläisen yksiköille. 

Mehiläisessä panostetaan erikoistuvien lääkärien koulutukseen jokaiselle nuorelle lääkärille henkilökohtaisesti suunnitellun ohjelman mukaisesti. Kyselyn mukaan parhailla koulutuspaikoilla perehdytys ja säännöllinen ohjaus on järjestetty hyvin sekä erikoistuville lääkäreille on nimetty ohjaaja.

Olemme iloisia NLY:n koulutuspaikkakyselyn hienoista tuloksista. Kiitos kuuluu koulutuslääkäreillemme, jotka tekevät arvokasta työtä erikoistuvien lääkäreiden sekä yliopistojen kanssa. Tästä on hyvä jatkaa panostustamme lääkärien koulutukseen sekä jatkuvaan kehitystyöhön potilaiden parhaaksi, julkisten terveyspalveluiden toimialajohtaja Markku Näreneva kertoo tyytyväisenä.

Kyselyn mukaan yksityissektorilla työskentelevät tyytyväisimmät erikoistuvat lääkärit. Mehiläisen työterveyspalvelut pärjäsivät kyselyssä hyvin, saaden kokonaisarvosanaksi neljä tähteä ja Mehiläinen työterveyshuolto Turku viisi tähteä.

Espoon Matinkylän ja Espoontorin Oma Lääkärisi -terveysasemat huipputuloksiin

Oma Lääkärisi -terveysasemat saivat yleisarvosanaksi kaikkien asemien osalta neljä tähteä. Oma Lääkärisi Matinkylä ja Oma Lääkärisi Espoontori saivat nuorilta lääkäreiltä suosituksia täyden viiden tähden arvosta.

Mehiläisen Yleislääketieteen Akatemia kouluttaa erikoistuvia lääkäreitä työnteon lomassa. Koulutusohjelman aikana erikoistuva lääkäri on töissä Mehiläisen terveysasemalla esimerkiksi Matinkylässä tai Espoontorilla.

Yleislääketieteen Akatemiassa pääsee modernin terveysasematyöskentelyn näköalapaikalle työyhteisöön, jossa erikoistuvien mielipidettä kuunnellaan ja heidät otetaan mukaan terveysaseman kehitystyöhön. Olemme panostaneet kattavaan perehdytysohjelmaan ja sisäiseen koulutukseen. Tutortunnit järjestetään aina omalla terveysasemalla valmiiksi suunniteltuina ja työjärjestykseen sovittuina, Näreneva jatkaa.

Länsi-Pohja hurjaan kasvuun

Mehiläinen Länsi-Pohja arvioitiin koulutuspaikkana heti terävimmän kärjen jälkeen neljällä tähdellä. Länsi-Pohjan sairaalan suositteluarvio koulutuspaikkana nousi viime vuoden vastaavasta lähes kolminkertaisesti.

Länsi-Pohjassa panostetaan lääkäreiden erikoistumiskoulutukseen laaja-alaisesti. Tämä tarkoittaa erikoistumispolkujen huolellista suunnittelua aina rekrytoinnista ja perehdytyksestä laadukkaaseen koulutukseen sekä urapolkujen rakentamiseen. Keskeisintä on kuitenkin koulutusta toteuttavien erikoislääkäreiden sitoutuneisuus ja halu panostaa koulutustoimintaan Länsi-Pohjassa.

- Mehiläinen ja Mehiläinen Länsi-Pohja haluavat kantaa vastuuta lääkäreiden jatkokoulutuksesta ja tätä kautta tarjota näkökulman erikoistuville yksityisen palveluntuottajan toimintamalleihin ja tarjoamiimme mielenkiintoisiin työmahdollisuuksiin. Uskomme, että laadukas erikoistumisjakso tukee pyrkimystämme olla haluttu työnantaja lääkäreille myös myöhemmin uralla, Mehiläinen Länsi-Pohjan liiketoimintajohtaja Lasse Männistö päättää. 

*) Nuorten lääkärien koulutuskyselyn tulokset löydät täältä: https://www.nly.fi/koulutuspaikkakysely/tulokset2019/

Lisätiedot:

- Mehiläinen, julkisten terveyspalveluiden toimialajohtaja Markku Näreneva

- Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Minna Kontulainen kautta, p. 0405176194, minna.kontulainen@mehilainen.fi

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain yli 1,2 miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 440 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 18 800 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.
 

Tilaa