Onnikoti osaksi Mehiläisen vammaispalveluja

Lehdistötiedote 3.12.2018

Vammaisten asumispalveluita tuottavan Onnikoti Oy:n liiketoiminta on siirtynyt Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle 1.12.2018 alkaen. Jämijärvellä toimivan palvelukodin toimintaan kuuluu tällä hetkellä 9 asumispaikkaa tehostettua ja ohjattua palveluasumista vammaisille.

- Onnikodilla on yli 10 vuoden toimintahistoria, ja kodilla on panostettu asukkaiden omatoimisuuteen ja yhdessä tekemiseen. Lähdemme yhdessä henkilökunnan kanssa kehittämään toimintaa edelleen, sanoo Mehiläisen hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Niklas Härus.

- Olen iloinen, että pääsemme osaksi Mehiläistä ja saamme uudet modernit tilat. Järjestely turvaa Onnikodin toiminnan jatkuvuuden, kertoo Onnikodin yrittäjä Anne Lax, joka jatkaa yksikön johtajana Onnikodissa. Omistusvaihdoksella ei ole vaikutusta työsuhteisiin, asukastyöhön tai muihin sopimuksiin.

Onnikoti jatkaa toistaiseksi nykyisissä tiloissa vuoden 2019 loppuun saakka. Mehiläinen rakennuttaa Poriin uuden vammaisten palvelukodin Omakoti Onnin, jonne Onnikodin toiminta siirtyy. Uuden palvelukodin on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2019.

Onnikodin lisäksi Mehiläisellä on alueella vammaisille palvelukodit Omakoti Kerttu Kankaanpäässä, Omakoti Annika Merikarvialla ja Omakoti Riekkomäki Raumalla. Mehiläinen panostaa nyt erityisen vahvasti vammaispalveluiden kasvuun ja tähtää vammaispalveluiden laatujohtajaksi Suomessa.

Lisätiedot:

Niklas Härus, Mehiläinen Hoivapalvelut Oy, liiketoimintajohtaja, p. 041 536 9796

Anne Lax, Onnikoti Oy, p. 040 569 4799

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisellä on noin 170 palvelukotia eri puolella Suomea, joissa on lähes 6 000 asukaspaikkaa.

Yrityksestä

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläinen tarjoaa kokonaisvaltaiset palvelut yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläisessä palveluita tuottaa Suomessa yhteensä yli 11 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.www.mehilainen.fi

Tilaa