Takana intensiivinen poikkeuskevät työpaikalla? – Työpsykologin vinkit palauttavaan kesälomaan

Report this content

Lehdistötiedote 7.6.2021

Koronapandemia pitää edelleen maailmaa otteessaan ja lomakautta lähestytään epävarmuuden keskellä. Miten laskeutua intensiivisen etätyöjakson tai rajoitusten määrittelemän läsnätyön parista rauhallisin mielin lomalle? Mehiläisen työpsykologi Sari Valavuori kertoo vinkit palauttavaan kesälomaan. 

ENNEN LOMAA: 

Muokkaa työpäiväsi intensiivisyyttä – pätki, tauota, palaudu

Etätyöaika on muuttanut työtä aiempaa intensiivisempään suuntaan, kun päivistä ovat kadonneet lounastauot, siirtymiset huoneesta toiseen ja tapaamiset kahviautomaatilla. Pelkkää palaveripötköä oleva päiväohjelma on aivojen kannalta haastavaa, sillä työpäivän aikaista palautumista ei välttämättä pääse tapahtumaan. Lomalle saatetaan jäädä hyvin kuormittuneessa tilassa. Voit vaikuttaa omaan lomakuntoisuuteesi pohtimalla omia työtapojasi: ota kunnon lounastauko, kävele ”töihin” pihan ympäri, pidä kahvipausseja, huokaise ja hengähdä… Jo noin 3 minuutin palauttava tauko voi olla elimistölle riittävä palautumishetki. 

Järjestele työpistettäsi tietoisesti lomalle jääntiä varten

Lomalle laskeutumista voi tukea pienin arkisin teoin, jotka muistuttavat mieltä jo ennakkoon lähestyvästä vapaasta. Vaihda esimerkiksi salasana kuvailevaksi tekstiksi - “riippukeinu kutsuu”. Ehkä jätät työtilaasi toivotukset lomalta palaavalle itsellesi? Tai järjestelet jonkun osan työtilastasi tai vaatekomerostasi jo valmiiksi odottamaan lomaa tai sen jälkeistä aikaa.  

Ota haltuun työlista 

Juhannusta kohti mentäessä työlistalle kertyy tyypillisesti paljon tehtäviä. Maailma halutaan saada valmiiksi. Pysähdy ja mieti työasioiden kokonaisuus läpi: mitkä on tärkeä saada tehtyä, jotta voit jäädä hyvillä mielin lomalle? Mikä riittää? Mitä voisikin mahdollisesti jatkaa loman jälkeen?  

Tunnista omat voimavarasi ja suunnittele loma niiden mukaan

Loman lähestyessä kannattaa tunnustella omaa voimavaratilannettaan, ja suunnitella kesäloma tietoisesti omien voimavarojen mukaan. Mihin voimavarat riittävät, mitä itse kesältä kaipaat ja tarvitset? Mikä lomalla on tärkeää, mistä mahdollisesti voit luopua? Mieti jo etukäteen vaikkapa kolme asiaa, jotka haluat tehdä, jotta loma on juuri sinulle onnistunut. Perheen kesken voisi käydä kierroksen siitä, mitä asioita kukakin lomalta toivoo, ja pohtia niiden mahdollistumista.

LOMAN AIKANA:  

Pidä kesäpäivät väljinä – mielekästä tekemistä ja tekemättömyyttä sopivassa suhteessa 

Kesällä on tärkeä palautua työvuoden kuormittavista asioista, saada irtiotto, lepohetki ja aivan jotain muuta. Päivät on hyvä pitää väljinä, jotta tälle jää tilaa. Paras loma on yhdistelmä lepoa sekä itselle mielekästä aktiivista tekemisestä, joka tuo hyvää vastapainoa aivotyölle.  

Vältä suorittamasta lomaa

Kuormittuneessa tilassa oleva ihmisen mieli ajattelee usein tarvitsevansa suuria elämyksiä palautumiseen. Tilanne on kuitenkin usein päinvastainen: vaativasta työjaksosta palautumiseen on parasta vastapainoa yksinkertaiset, juuri sinulle merkitykselliset asiat. Keskity siihen mistä nautit ja varmista että työpäivistä tuttu suorittaminen katkeaa lomasi ajaksi.  

Tunnista mielihyvän lähteet – pysähdy ajatuksiisi

Pohdi, mikä juuri sinulle tuo mielihyvää ja rentoutumista ja vaali näitä ilon lähteitä – suorastaan mässäile niillä. Joskus pelkkä haahuilu on parasta. Pysähdy pohtimaan miltä sinusta tuntuu, mikä täällä tuoksuu? Onko joku ajatus jäänyt ajattelematta, johon nyt olisi aikaa pysähtyä? Ole armollinen itsellesi ja salli kiireetön pohdiskelu. Hae kokemuksia, elämyksiä ja tunnetta itsesi ymmärtämisestä. 

Ohjaa mieltä siihen, mikä on mahdollista rajoitusten keskellä

Koronapandemia rajoittaa kesälomasuunnitelmia ja voi estää perinteisiä ulkomaanmatkoja, festareita ja kesäjuhlia. Tästä voi seurata pettymyksen tunteita. Ei kannata jäädä kiinni peruuntuneisiin suunnitelmiin, vaan ohjaa mieltä siihen, mikä on mahdollista ja varmaa. Vahvista omaa turvallisuudentunnettasi keskittymällä siihen, mikä on pysyvää myös pandemian keskellä. 

LOMAN LOPUKSI: 

Keskity juuri tähän päivään - niin pohjustat tulevaa

Vaikka rokotukset etenevät Suomessa hyvin, on epävarmaa, millaisessa tilanteessa työelämässä aloitamme lomakauden jälkeen. Epävarmuuden keskellä on tärkeä keskittyä juuri tähän hetkeen: miten voin juuri tänään palautua ja tukea mielen hyvinvointia. Voimavarahetkistä rakentuu patja, joka pehmentää reaktioita tuli vastaan mitä vain. 

Vahvista tunnemuistia kesän iloista 

Muistele kesän riemuja ja itselle merkityksellisiä hetkiä. Palaa kolmeen asiaan, jotka halusit lomalla toteuttaa. Ehkäpä juuri se pihakeinussa aamuauringossa luettu kirja olikin hetki, joka läikähtää myös syksyllä ilona mielessä onnistuneen loman merkkinä.

Voimavaraista kesää!


 

Lisätiedot:
Mehiläinen, työterveyspsykologi Sari Valavuori
Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Minna Kontulaisen kautta, p. 040 517 6194, minna.kontulainen@mehilainen.fi

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain noin 1,3 miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 500 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 21 800 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. 

Tilaa