Työterveyspalveluja tuottava Apila Terveys yhdistyy Mehiläiseen

Report this content

Lehdistötiedote 3.6.2021

Lahden ja Jyväskylän alueilla työterveyspalveluja tuottava Apila Terveys yhdistyy osaksi Mehiläistä 3.6.2021 allekirjoitetulla osakekaupalla. Apila Terveyden henkilöstö siirtyy Mehiläiseen vanhoina työntekijöinä. Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia asiakassopimuksiin. 

Osana perheomisteista ISKU-konsernia toimiva Apila Terveys tarjoaa vaikuttavia työterveyshuollon palveluja viidessä yksikössä yli 50 ammattilaisen voimin. Apila Terveys on ollut vahva paikallinen toimija Päijät-Hämeessä ja lisäksi viime vuosina aloittanut merkittävän toiminnan laajentumisen. Toiminta jatkuu nyt osana Mehiläistä. 

- Olemme hyvin iloisia Apila Terveyden liittymisestä osaksi Mehiläistä. Kauppa vahvistaa Mehiläisen asemaa työterveyshuollon toimijana Päijät-Hämeessä ja Jyväskylässä. Päijät-Hämeen ja Jyväskylän alueiden vetovoimaisuus lisää yleisesti ottaen myös terveyspalvelujen kysyntää ja odotamme vahvan kasvun jatkuvan työterveyspalveluissamme, toteaa Päijät-Hämeen alueen yksikönjohtaja Anu Jokinen Mehiläisestä.  

Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia Apila Terveyden henkilöstöön, joka siirtyy Mehiläiseen vanhoina työntekijöinä.  

- Haluamme toivottaa Apila Terveyden ammattilaiset lämpimästi tervetulleeksi Mehiläiseen. Arvostamme henkilöstön kokemusta ja vahvaa ammattitaitoa. Mehiläinen Lahti työllistää kaupan jälkeen noin 8o henkilöä ja 120 ammatinharjoittajaa ja Mehiläinen Jyväskylä noin 70 henkilöä ja 120 ammatinharjoittajaa, kuvailee Keski-Suomen alueen yksikönjohtaja Mila Korhonen.  

- Sovittu liiketoimintajärjestely on jatkumo ISKUn strategialle keskittyä ydinliiketoimintaan. Mehiläisen yrityskulttuuri ja asiakaslähtöisyys sopivat hyvin Apila Terveyden toimintaan ja on tärkeää, että luottamukselliset ja pitkät asiakassuhteet jatkuvat sekä saavat uusia lisäpalveluita oheisen järjestelyn myötä. Järjestely liittyy laajempaan strategiseen kumppanuuteen, jossa muun muassa kehitetään turvallisia ja ergonomisia terveydenhuollon tiloja. Tähän luo pohjaa vuodesta 2013 ISKUssa alkanut tutkimus- ja kehitystyö antimikrobisten kalusteiden osalta ja Mehiläisen vahva terveydenhuollon osaaminen sekä näkemys tulevaisuuden tarpeista. Luottavaisin mielin voin todeta, että Apila Terveys on saanut hyvän kodin ja olemme innoissamme, kun pääsemme viemään yhteisiä hankkeita eteenpäin, kertoo ISKUn toimitusjohtaja Arto Tiitinen.  

Kaupalla ei ole vaikutusta asiakassopimuksiin. Palvelut jatkuvat ennallaan. Mehiläinen tuo yrityskaupan myötä Apilan asiakkaiden käyttöön erityisesti uusia digitaalisia palveluja. 

- Mehiläinen tarjoaa työterveysasiakkaille digipalvelut työterveyden hoitoon ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen. Asiointia sujuvoittaa OmaMehiläinen-palvelu, johon kuuluvalla Digiklinikalla saa yhteyden lääkäriin tai hoitajaan vuorokauden ympäri omasta sijaintipaikasta riippumatta, kuvailee Jokinen.  

Myös paikalliset Mehiläisen yksiköt Lahdessa ja Jyväskylässä palvelevat asiakkaita monipuolisesti. Mehiläinen tarjoaa saman katon alla laajat terveyspalvelut kuten työterveyspalvelut, päiväkirurgisen leikkausyksikön, erikoislääkäripalvelut, hammaslääkäriaseman, hengitystieinfektioklinikan sekä laajat diagnostiikan palvelut.   

 

Lisätietoja: 

Mehiläinen, yksikönjohtaja (Lahti) Anu Jokinen, anu.jokinen@mehilainen.fi, p. 040 741 5136 (Lahti) ja yksikönjohtaja Mehiläinen, yksikönjohtaja (Jyväskylä) Mila Korhonen mila.korhonen@mehilainen.fi , p. 050-5399 399 

ISKU, toimitusjohtaja Arto Tiitinen, puh. +358 400 566 875, arto.tiitinen@isku.com  

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Suomessa, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut nopeasti ja sujuvasti yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille. Mehiläinen hoitaa, hoivaa ja huolehtii vuosittain noin 1,3 miljoonasta asiakkaasta. Mehiläisen yli 500 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 21 800 työntekijää ja ammatinharjoittajaa.  

Tilaa