• news.cision.com/
  • Mehiläinen Oy/
  • Urheiluvalmentajilla huolia lasten ja nuorten henkisestä jaksamisesta urheiluharrastuksissa – tukea kaivataan valmennustyöhön

Urheiluvalmentajilla huolia lasten ja nuorten henkisestä jaksamisesta urheiluharrastuksissa – tukea kaivataan valmennustyöhön

Report this content

Lehdistötiedote 8.9.2022

Urheiluvalmentajat ovat huolissaan junioriurheilijoiden jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista. Tulos käy ilmi Urheilu Mehiläisen yhteistyöseurojensa juniorivalmentajille teettämästä tuoreesta kyselystä*. Yli 56 % kyselyyn vastanneesta 71 juniorivalmentajasta kaipasi tukea henkiseen valmentamiseen. Tuen tarve on kasvanut, sillä valmennuskulttuuri on muuttumassa yhä enemmän teknisen suorituksen valmentamisesta ihmisten valmentamiseksi.

Urheiluseurat liikuttavat vuosittain suurta joukkoa lapsia ja nuoria. Usein vapaaehtoispohjalta toimivat valmentajat ovat seuratyön avaintoimijoita. Valmentajan tehtäväkenttä on laaja, sillä lajituntemuksen ja fyysisen harjoittelun lisäksi myös jaksaminen ja urheilun ”henkinen pelikenttä” on osattava huomioida valmennustyössä. Tehokkuutta ihannoiva kulttuuri, koulun ja urheilun yhdistäminen sekä usein jo kotoa asetetut menestymisen paineet näkyvät harjoituksissa. Urheilu Mehiläisen juniorivalmentajille toteuttaman kyselyn mukaan 37 % vastaajista on huolissaan valmennettavien jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista.

- Nykyaika on hektinen ja lapsilla ja nuorilla on haasteita jaksamisen kanssa. On luonnollista, että tämä heijastuu myös tavoitteelliseen urheiluun ja näkyy valmentajille pahoinvointina, toteaa Urheilu Mehiläisen urheilupsykologi ja psykoterapeutti Hannaleena Ronkainen, joka valmistelee urheilupsykologiaan liittyvää väitöskirjaa Huippu-urheilun Instituutti Kihussa.

- Harrastusta ei aina harrasteta sen itsensä takia, vaan siksi, että saavutetaan jotain. Vaativa kriittinen puhe ja ”pakko voittaa” -asenne vanhemmilta ja valmentajilta, ja myös nuorilta itseltään, voi aiheuttaa kovia vaatimuksia itseä kohtaan. Tämä ruokkii ahdistusta ja unettomuutta, mikä puolestaan vaikeuttaa palautumista ja kiihdyttää negatiivista stressiä, toteaa Urheilu Mehiläisen urheilupsykologi, entinen ammattijääkiekkoilija ja jääkiekon olympiavoittaja Tuomas Grönman.

Kännykän liian suuri rooli juniorien elämässä huolestuttaa valmentajia. Myös koulun ja urheilun yhdistämisen hankaluus sekä lasten ja usein kotoa asetetut liian suuret menestymisen paineet ovat huolenaiheita. Vajaa viidesosa kaikista vastaajista oli sitä mieltä, että valmennettavat ovat treeneissä usein väsyneitä eivätkä jaksa keskittyä.

Henkisen jaksamisen puoli tiedostetaan yhä paremmin – työkalut puuttuvat

Kyselyyn vastanneet valmentajat pitivät urheiluvalmennuksen henkistä- ja asennepuolta yhtä tärkeänä taitona kuin teknisiä taitoja lajissa menestymisen kannalta. Valmentajat kaipasivat lisätietoa erityisesti mielen hyvinvoinnin merkityksestä osana harjoittelua sekä tukea joukkueen ihmissuhteiden hoitoon, esimerkiksi kiusaamiseen puuttumiseen. Tulokset ilahduttavat asiantuntijaa.

- Suomalainen valmennuskulttuuri on muuttunut ja muuttumassa entistä enemmän teknisen suorituksen valmentamisesta ihmisen valmentamiseksi. On hienoa ja tärkeää, että valmentajat ymmärtävät tässä oman roolinsa merkityksen, sanoo Ronkainen.

- Juniorivalmentajan on kaikkein tärkeintä muistaa, että kyse on lapsista – ja kohdata ihminen ihmisenä. Valmennuksessa ei voi keskittyä pelkkien teknisten ja taktisten taitojen hiomiseen sekä voittamiseen. Valmennuksessa on tärkeä huomioida lasten ja nuorten psykologiset perustarpeet rakentamalla yhteenkuuluvuuden, pystyvyyden ja autonomian tunnetta, painottaa Grönman.

Urheiluvalmentamisessa on iso mahdollisuus huomioida lasten turvallista ja tasapainoista kehitystä ja vahvistaa onnistumisten ja uuden oppimisen kokemuksia. Urheilu Mehiläisen analyysin mukaan vuorovaikutus, asenne ja itseluottamus ovat juniorivalmennuksen henkisen pelikentän ydinasioita.

- Parhaimmillaan valmentaja on turvallinen henkilö ja esimerkillinen aikuinen lapsen elämässä, joka voi vahvistaa joukkueen vuorovaikutusta ja luoda itseluottamusta rakentavia kokemuksia lapsille ja nuorille. Hyvä valmentaja ottaa lämmöllä vastaan, näkee jokaisen yksilönä, rakentaa tiimihenkeä ja asettaa tavoitteet oikealle tasolle. Innostava valmentaja viestittää lapselle ja nuorelle asenteesta myös omalla esimerkillään, päättää Ronkainen.

Asiantuntijoiden vinkkilista juniorivalmentajalle

  • Varmista turvallinen ilmapiiri. Luo esimerkilläsi välittämisen, luottamuksen ja kunnioituksen kulttuuria. Ota vastaan lämmöllä, tervehdi ja huomioi. Ole aidosti kiinnostunut lapsesta ja nuoresta: kysy ja kuuntele.
  • Kannusta pelaajaa taitojen kehittämiseen. Keskustelkaa yhdessä, missä pelaaja haluaa kehittyä ja luo siihen harjoitteita. 
     
  • Luo onnistumisen paikkoja. Käytä harjoitteita, jotka haastavat optimaalisesti kyvyt ja taidot.
     
  • Kun huomaat onnistumisen, anna siitä palautetta.
     
  • Luo ilmapiiri, jossa virhe on sallittu ja osa oppimisprosessia.
     
  • Rakenna aktiivisesti yhteenkuuluvuuden tunnetta ja joukkuehenkeä. Luo pelaajille mahdollisuuksia tutustua ja viettää aikaa yhdessä. Ota pelaajat myös mukaan päätöksentekoon.

*) Urheilu Mehiläisen kysely lasten ja nuorten parissa työskenteleville seuravalmentajille toteutettiin kesä-heinäkuussa 2022 internetkyselynä. Kyselyyn vastasi 71 Urheilu Mehiläisen yhteistyöseurojen, pääasiassa joukkuelajien, juniorivalmentajaa ympäri Suomen. Kolmella neljästä vastaajasta on vähintään kolmen vuoden kokemus valmentamisesta. Valmentajista 44 % saa palkkaa valmentajan työstä.

Lisätietoja:

  • Hannaleena Ronkainen, urheilupsykologi, psykoterapeutti, Urheilu Mehiläinen
  • Tuomas Grönman, urheilupsykologi, Urheilu Mehiläinen
  • Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Iiris Meurmanin kautta, iiris.meurman@mehilainen.fi, p. 040 775 4174

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 112-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon vaikuttavuuteen ja laatuun kaikilla liiketoiminta-alueillaan.

Mehiläinen palvelee vuosittain yli 2 miljoonaa asiakasta ja sen 670 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 29 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluja Ruotsissa, Saksassa ja Virossa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta.

Tilaa