Marja-Liisa Sutinen metsien uudistumisen ekologian professo-riksi

Report this content

Marja-Liisa Sutinen metsien uudistumisen ekologian professoriksi Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) johtokunta nimitti tiistaina 1.4.2003 FT Marja-Liisa Sutisen metsänuudistumisen ekologian professorin virkaan toukokuun alusta 2003 alkaen. Virka on yhteinen Oulun yliopiston kanssa, ja sen sijoituspaikka on Metlan Muhoksen tutkimusasema. Metsien uudistumisen ekologian professorin tutkimus- ja opetusaloina ovat metsien uudistumiseen liittyvät luonnonprosessit pohjoisissa ilmasto- ja ympäristöoloissa. Menetelmällisiä lähtökohtia ovat ekofysiologia ja populaatioekologia. Aihealueen tietoa tarvitaan muun muassa kehitettäessä metsien eri käyttömuodot huomioon ottavaa metsätaloutta. Professori osallistuu ympäristöpainoalan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen sekä opetukseen Oulun yliopistossa. Lisäksi hän toimii yhdyshenkilönä NorNet -yhteistyöverkossa (Northern Environment Research Network). Virka on määräaikainen ja päättyy vuoden 2006 lopussa. FT Marja-Liisa Sutinen valittiin virkaan kahdeksan hakijan joukosta. Sutinen on opiskellut luonnontieteitä Oulun ja Helsingin yliopistoissa ja väitellyt filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta vuonna 1993. Hän on työskennellyt tutkijana useissa organisaatioissa sekä Suomessa että ulkomailla. Metlan Rovaniemen tutkimusasemalle hän tuli tutkijaksi vuonna 1990, ja on toiminut Metlan Kolarin tutkimusaseman johtajana vuoden 2000 alusta, ensin erikoistutkijan toimen ohella, vuoden 2003 alusta alkaen vakituisena. Sutisen tärkeimpiä tutkimusaiheita ovat stressifysiologia (pakkaskestävyys ja UV-säteily), maaperän kylmyys ja vesiongelmat, sekä metsänrajametsien uudistuminen. Nimityksessä painotettiin Sutisen tieteellistä tuotantoa ja sen nousujohteisuutta. Lisäksi arvostettiin hänen hallinnollisia taitojaan ja hyvää yhteistyökykyään, joita hän on osoittanut toimiessaan lukuisten hankkeiden vetäjänä ja tutkimusaseman johtajana sekä hänen kansainvälisyyttään. Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Kari Mielikäinen puh. 010 211 2020 tai 050 391 2020, sähköposti: kari.mielikainen@metla.fi Marja-Liisa Sutisen yhteystiedot: - Professori Marja-Liisa Sutinen puh. 010 211 3510, gsm 050 391 3510, sähköposti: marja- liisa.sutinen@metla.fi kotisivu: http://www.metla.fi/pp/MSut/index.htm Tiedote luettavissa myös Metlan Internet-sivuilla osoitteessa: http://www.metla.fi/tiedotteet/2003/2003-04-02-nimitys- metsienuudistuminen.htm ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/04/02/20030402BIT01290/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/04/02/20030402BIT01290/wkr0002.pdf