Myyräkannat niukat lähes koko maassa

Tiedote 9.6.2004 Myyräkannat niukat lähes koko maassa Metsäntutkimuslaitoksen myyräinventoinnin mukaan Suomessa on harvoin koettu näin niukkamyyräistä kevättä. Muutamaa suppeahkoa aluetta lukuun ottamatta koko valtakunta on lähes tyhjä näistä talttahampaisista pikkujyrsijöistä. Maan eteläpuoliskossa myyräkannat olivat vuoden 2002 huipun jäljiltä niukat jo syksyllä 2003. Toisaalta Pohjois-Karjalasta Itä-Savoon ulottuvalla alueella metsämyyrät olivat lisääntymässä, mutta tuollakin alueella myyräkanta on menneenä talvena hiipunut. Yleistä autiutta koristaa vain muutama myyräisempi laikku esimerkiksi Satakunnan pohjoislaiteilla ja Etelä-Kainuussa. Maan eteläpuoliskossa myyrätuhot ensi talvena mahdollisia Vaikka maan eteläpuoliskon myyrätilanne on nyt keväällä ja alkukesällä hiljainen, kannanvaihteluiden rytmiikan mukaan myyräkannat voivat runsastua jo tänä kesänä. Maan eteläisessä puoliskossa myyrätuhot ovat siis mahdollisia jo ensi talvena. Pahin taimituholainen peltomyyrä runsastuu hieman metsämyyrää hitaammin, joten peltomyyrien aiheuttamien tuhojen riski lienee ensi talvena vielä alueittainen. Metsämyyräkantojen noustessa aallonpohjasta syksyä kohti myös myyräkuumetta tullee syksyllä esiintymään. Myyräkuume metsämyyrän levittämä, ihmiseen tarttuva virustauti. Maan eteläpuoliskossa vesimyyrät elävät usein omaa tahtiaan. Niiden kannanvaihtelut voivat olla hyvinkin paikallisia ja yllättäviä. Pohjois-Suomessa myyräkannat olivat viime syksynä runsaat tai runsastumassa laajoilla alueilla Käsivarren Lappia lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin myös pohjoisessa on kato käynyt myyrien keskuudessa, ja vain Rovaniemeltä Ylitornioon levittäytyvällä kapealla vyöhykkeellä metsämyyriä on runsaammin. Jos pelkäätte myyrien uhkaavan taimikkoanne, niin apua tuhojen torjumiseksi voi kysyä paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä. Myös Metlan myyrätutkijat antavat neuvoja. Lisätietoja: - Heikki Henttonen, metsäeläintieteen professori, Metsäntutkimuslaitos/Vantaan tutkimuskeskus, puh. 050 391 2430, sähköposti: heikki.henttonen@metla.fi - Asko Kaikusalo, metsätalousteknikko, Metsäntutkimuslaitos/Ojajoen koeasema, puh. 040 572 8260 - Lisätietoa myyrätuhoista Internetissä: www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/opas/ - Lisätietoa myyräkuumeesta Internetissä: www.metla.fi/hanke/3071/myyrakuume.htm Tiedote Internetissä: www.metla.fi/tiedotteet/2004/2004-06-09-myyrat.htm ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/06/09/20040609BIT00040/wkr0001.pdf

Liitteet & linkit