Metsä Board jälleen Financial Timesin Europe’s Climate Leaders -listalla

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 4.6.2026Metsä Board on jälleen tunnustettu yhdeksi Euroopan ilmastojohtajista. Financial Times kokoaa Europe’s Climate Leaders -listalle yritykset, jotka ovat edistyneet eniten kasvihuonekaasupäästöjen (GHG) vähentämisessä suhteessa liikevaihtoon. Europe’s Climate Leaders -lista tunnistaa yritykset, jotka ovat saavuttaneet päästöintensiteetin vähennyksiä usean vuoden ajanjaksolla. Arvioinnissa otetaan huomioon myös muita tekijöitä, kuten avoimuus ja ilmastositoumukset.   ”Se, että meidät on jälleen tunnustettu Financial Timesin Climate Leaders -

Metsä Board laajentaa SBTi validoidut ilmastotavoitteensa kattamaan myös elinkaaren loppupään päästöt

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 26.5.2026Science Based Targets initiative  on validoinut Metsä Boardin päivitetyt lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet. Metsä Boardilla on ollut SBTi:n validoimat tavoitteet jo vuodesta 2019 lähtien. Päivityksen myötä Metsä Board laajentaa ilmastotavoitteitaan omasta tuotannostaan arvoketjun kasvihuonekaasupäästöihin. Muutos kuvastaa siirtymää operatiivisten päästöjen tarkastelusta kohti tuotteiden elinkaaren ilmastovaikutuksen hallintaa. Osana tätä laajennettua lähestymistapaa Metsä Board on asettanut uuden scope 3 -tavoitteen, joka kattaa

Metsä Boardille neljäs A CDP:n Supplier Engagement Assessment -arvioinnista (SEA) ‒ täydentää aiempaa kolmen A:n saavutusta

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 19.5.2026Metsä Board on saanut CDP:ltä tunnustuksen työstään toimittajien sitouttamiseksi ilmastonmuutoksen torjuntaan ja saavuttanut A-arvosanan CDP:n Supplier Engagement Assessment -arvioinnissa (SEA). Aiemmin tänä vuonna Metsä Board saavutti CDP:n Triple A -luokituksen  ilmaston, metsien ja vesiturvallisuuden osa-alueilla. CDP:n vuosittainen Supplier

Metsä Board aloittaa strategisen yhteistyön HEIDELBERGin kanssa – tavoitteena kehittää pakkaustuotannon arvoketjuja aina tuotantotehokkuudesta lopulliseen kuluttajakokemukseen

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 7.5.2026Euroopan johtava ensikuitukartonkien valmistaja, Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board on solminut strategisen yhteistyösopimuksen saksalaisen teknologiayhtiö Heidelberger Druckmaschinen AG:n (myöh. HEIDELBERG)  kanssa. HEIDELBERG valmistaa erilaisia koneita, ratkaisuja ja ohjelmistoja paino- ja pakkaustuotantoon, ja se on globaali markkinajohtaja etenkin arkkioffset-painokoneiden valmistajana. Yhteistyön tavoitteena on kehittää pakkaustuotannon arvoketjua aina

Metsä Board esittelee Muoto™-kuituvalosratkaisun Interpack 2026 -messuilla

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 6.5.2026PPWR luo yhtenäiset pakkausvaatimukset EU-alueelle ja vauhdittaa siirtymää kierrätettäviin pakkauksiin. Kuitupohjaiset innovaatiot ovat keskeisessä roolissa sääntelyvaatimuksiin vastaamisessa ja skaalautuvien pakkausratkaisujen kehittämisessä. Muoto™ on esimerkki ratkaisusta, joka laajentaa kuidun käyttöä sovelluksiin, joissa on perinteisesti käytetty muovia. Metsä Board, joka on osa Metsä Groupia, esittelee Muoto-ratkaisua Interpack 2026 -messuilla osastollaan Hall 8a / Stand D49 ja kuinka kuitupohjaisia materiaaleja voidaan hyödyntää uusissa

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Craelius, Leena)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Leena Craeliuksen puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Craelius ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Craelius, Leena Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Björklund, Elina)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Elina Björklundin puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Björklund ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Björklund, Elina Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Kiviniemi, Mari)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Mari Kiviniemen puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Kiviniemi ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Kiviniemi, Mari Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj LEI:

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Linnaranta, Jussi)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Jussi Linnarannan puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Linnaranta ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Linnaranta, Jussi Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Moisio, Jukka)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Jukka Moision puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Moisio ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Moisio, Jukka Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj LEI:

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Peltonen, Daniel)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Daniel Peltosen puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Peltonen ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Peltonen, Daniel Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj LEI:

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Hankonen-Nybom, Raija-Leena)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Raija-Leena Hankonen-Nybomin puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Hankonen-Nybom ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Hankonen-Nybom, Raija-Leena Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Mäkimattila, Mikko)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Mikko Mäkimattilan puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Mäkimattila ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Mäkimattila, Mikko Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board

Metsä Board Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet (Vanhanen, Jussi)

Metsä Board Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet 5.5.2026 klo 14:00 Metsä Board Oyj:n 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että noin puolet hallituksen vuosipalkkioista maksetaan julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Päätöksen nojalla hallituksen jäsenen Jussi Vanhasen puolesta ja lukuun on hankittu osakkeita seuraavasti: Metsä Board Oyj - Johdon liiketoimet - Vanhanen ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Vanhanen, Jussi Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen Liikkeeseenlaskija: Metsä Board Oyj LEI:

Metsä Boardin hallitus päätti osakesidonnaisesta palkkiojärjestelmästä vuosille 2026-2030

Metsä Board Oyj, Pörssitiedote 29.4.2026 klo 12.15           Metsä Board Oyj:n (”Metsä Board”) hallitus (”Hallitus”) on päättänyt Metsä Boardin ja sen tytäryhtiöiden (yhdessä ”Konserni”) avainhenkilöiden osakesidonnaisesta palkkiojärjestelmästä (”Järjestelmä”), joka ajoittuu vuosille 2026-2030. Hallitus arvioi strategisia projekteja ja ohjelmia, joiden yhteydessä Järjestelmä mahdollisesti voidaan ottaa käyttöön hallituksen erikseen niin päättäessä. Järjestelmän tarkoituksena on sitouttaa avainhenkilöt toteuttamaan Hallituksen määrittämiä, yhtiön 19.3.2026 julkaiseman uuden strategian

Metsä Boardin muutosohjelma etenee, vertailukelpoinen käyttökate 17 miljoonaa euroa tammi–maaliskuussa 2026

Metsä Board Oyj, Osavuosikatsaus 29.4.2026 klo 12.00 Tammi–maaliskuu 2026 (verrattuna 1–3/2025) · Liikevaihto oli 393,7 miljoonaa euroa (480,8). · Vertailukelpoinen käyttökate oli 16,7 miljoonaa euroa (55,1) eli 4,2 prosenttia liikevaihdosta (10,6). Käyttökate oli 12,9 miljoonaa euroa (43,8). · Vertailukelpoinen liiketulos oli -10,8 miljoonaa euroa (22,8) eli -2,7 prosenttia liikevaihdosta (4,7). Liiketulos oli -14,5 miljoonaa euroa (-3,8). · Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli -0,03 euroa (0,04), ja osakekohtainen tulos oli -0,04 euroa (-0,02). ·

Metsä Board esittelee kevyitä ja tulevaisuuden vaatimukset täyttäviä pakkausratkaisuja Interpack 2026 -messuilla

Metsä Board Oyj Lehdistötiedote 15.04.2026Metsä Board osallistuu Interpack 2026 -messuille Düsseldorfissa 7.–13. toukokuuta. Metsä Board on johtava eurooppalainen ensikuitukartonkien valmistaja ja osa Metsä Groupia. Messuilla yhtiö esittelee, miten sen Lead the Pack -strategia tukee asiakkaita kilpailukykyisten ja tulevaisuuden vaatimukset täyttävien brändipakkausten kehittämisessä. Painopisteenä ovat ruoka- ja tarjoilupakkaukset, terveydenhuollon sekä vähittäiskaupan pakkausratkaisut. Metsä Boardin osasto sijaitsee hallissa 8a (osasto D49).Pakkausalaa muovaavat parhaillaan kasvavat

Kutsu Metsä Boardin Q1 2026 tulosjulkistukseen ja Lead the Pack ‑strategian esittelyyn

METSÄ BOARD OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 8.4.2026 klo 11.00 Metsä Board Oyj julkistaa vuoden 2026 tammi–maaliskuun osavuosikatsauksen 29.4.2026 klo 12.00 (paikallista aikaa). Yhtiö järjestää samana päivänä klo 15.00 alkaen analyytikoille, sijoittajille ja pääomamarkkinoiden edustajille suunnatun, tavanomaista tulosjulkistusta laajemman webcast‑esityksen ja puhelinkonferenssin. Q1-tuloksen lisäksi tilaisuudessa avataan Metsä Boardin uusi Lead the Pack ‑strategia ja yhtiön pitkän aikavälin arvonluonnin keskeiset ajurit. Tilaisuuteen voi osallistua myös paikan päällä neuvottelukeskus

Metsä Board Oyj:n yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Metsä Board Oyj Pörssitiedote Yhtiökokouksen päätökset 19.3.2026 klo 16.45Metsä Board Oyj:n tänään 19.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous kannatti kaikkia hallituksen yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia ja teki seuraavat päätökset: Tilinpäätös ja voitonjako Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2025 ja päätti, että osinkoa ei jaeta. Hallituksen jäsenten palkkiot Yhtiökokous päätti pitää hallituksen palkkiot ennallaan siten, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiota 99 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 85 000 euroa ja hallituksen

METSÄ BOARDIN UUSI STRATEGIA JA TALOUDELLISET TAVOITTEET VUOSILLE 2026–2030

Metsä Board Oyj Pörssitiedote Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot 19.3.2026 klo 11.30Metsä Boardin hallitus on tänään vahvistanut yhtiön uuden strategian ja pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. Strategiakaudella 2026–2030 yhtiö tavoittelee asemaa johtavana kumppanina kuluttajabrändien pakkausratkaisuissa. Toimintaympäristön jatkuva epävarmuus ja markkinoiden ennakoimattomuus korostavat kannattavuuden, kustannustehokkuuden ja vakaan taloudellisen aseman keskeistä roolia strategiakaudella. Strategiakausi etenee kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa yhtiö

Edistystä ilmastotyössä: Metsä Board julkaisee englanninkielisen Sustainability Review 2025 -katsauksen ja Green Debt Report 2025 -raportin

Metsä Board Oyj Lehdistötiedote 18.03.2026Metsä Board, johtava eurooppalainen korkealaatuisten ensikuitukartonkien valmistaja, on julkaissut englanninkielisen Sustainability Review 2025 -katsauksensa. Katsaus esittelee yhtiön keskeiset vastuullisuuden painopisteet sekä edistymisen kohti vuoden 2030 tavoitteita tiiviissä ja informatiivisessa muodossa. Asiakaslähtöisesti laadittu Sustainability Review havainnollistaa, miten ympäristö- ja sosiaaliset näkökulmat näkyvät Metsä Boardin toiminnassa ja arvonluonnissa, ja tuo esiin asiakkaiden omaa vastuullisuustyötä tukevia toimenpiteitä ja

Metsä Board lanseeraa uuden tuote‑ ja palvelukonseptin nopeatahtiseen brändipakkaamiseen

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 3.3.2026Metsä Board, joka on osa suomalaista Metsä Groupia sekä johtava eurooppalainen ensikuitukartonkien valmistaja, lanseeraa uuden MetsäBoard Pro FBB Go ‑tuotteen. MetsäBoard Pro FBB Go on erityisesti vaativiin elintarvike‑ ja lääkepakkauksiin suunniteltu taivekartonki. Samalla Metsä Board lanseeraa myös uuden, nopean ja joustavan arkitus- ja toimituspalvelun Euroopan markkinoille. Brändinomistajat ja pakkausjalostajat toimivat markkinoilla, joissa kysyntä elää jatkuvasti. Siksi he tarvitsevat ratkaisuja, jotka varmistavat nopean toimitusvalmiuden

Metsä Boardin vuoden 2025 vuosikatsaus on julkaistu

Metsä Board Oyj Pörssitiedote Tilinpäätös ja toimintakertomus 19.2.2026 klo 14.00Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board on julkaissut vuoden 2025 vuosikatsauksen pdf-tiedostona suomeksi ja englanniksi. Vuosikatsaus sisältää tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin tilikaudelta 1.1.–31.12.2025. Tilinpäätös julkaistaan European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona suomeksi ja englanniksi. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkeillä.

Metsä Board avaa uuden pakkaussuunnittelustudion Italian Milanoon kesällä 2026

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 17.2.2026Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board avaa kesällä 2026 uuden pakkaussuunnittelustudion Milanoon. Studio vauhdittaa pakkausinnovaatioita ja tiivistää yhteistyötä eurooppalaisten brändien, pakkausvalmistajien ja pakkaussuunnittelijoiden kanssa. ”Sijainti yhdessä Euroopan johtavista design-keskuksista tarjoaa meille erinomaiset puitteet kehittää ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Milanon uusi studio helpottaa asiakkaidemme kohtaamista kasvotusten, tehden yhteisten ideoiden testaamisesta ketterämpää. Näin pystymme kehittämään pakkausratkaisuja