Euroopan suurin ja modernein taivekartonkikone vihittiin käyttöön Husumissa Ruotsissa

Report this content

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 12.04.2024

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board vihki 11. huhtikuuta käyttöön uudistetun taivekartonkikoneen Ruotsin Husumissa. Avajaisiin oli kutsuttu muun muassa hankekumppaneita sekä Örnsköldsvikin kunnan, valtiohallinnon ja metsäteollisuuden edustajia.

Metsä Board käynnisti vuonna 2016 Husumissa uuden taivekartonkikoneen BM1, jonka kapasiteetti on 400 000 tonnia vuodessa. Vuonna 2023 valmistui 230 miljoonan euron investointi koneen vuotuisen kapasiteetin kasvattamiseksi vastaamaan kiertotaloutta tukevien, kestävästi tuotettujen pakkausmateriaalien kasvavaan kysyntään. Husumin taivekartonkikone on 600 000 tonnin vuosikapasiteetilla Euroopan suurin ja modernein, ja sen tuotannossa käytetty energia on 98-prosenttisesti fossiilitonta.

”Husumin taivekartonkikapasiteettiin tehdyn investoinnin myötä Metsä Boardilla on hyvät edellytykset vastata kuitupohjaisten pakkausmateriaalien kasvavaan kysyntään. Olemme sitoutuneet tukemaan asiakkaitamme laadukkailla ja resurssitehokkailla ratkaisuilla, jotka auttavat korvaamaan fossiilipohjaisia materiaaleja ja tukevat kiertotaloutta.” sanoo Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Hanke on sisältänyt uudistuksia koko kartonkitehtaalla sekä varastokapasiteetin kasvattamista satamassa. Investoinnin keskeisimmät osat ovat kartonkikoneen kuivatusosan laajennus, uusi pituusleikkuri ja automatisoitu rullankäsittelyjärjestelmä. Uusi, täysin automaattinen konerullien siirto- ja ohjausjärjestelmä on ainutlaatuinen kartonkiteollisuudessa. "Moderni teknologia ja korkeatasoiset automaatioratkaisut parantavat työturvallisuutta ja luovat paljon uusia kehitysmahdollisuuksia", sanoo Husumin kartonki- ja sellutehtaan johtaja Olov Winblad von Walter

Metsä Board Husumissa on toteutettu laaja investointiohjelma vuosina 2019-2023. Sellutehtaan uudistamisen ensimmäinen vaihe, jonka investointikustannukset olivat 380 miljoonaa euroa, valmistui joulukuussa 2022 ja siihen sisältyi uusi soodakattila ja turbiini. Uusien nykyaikaisten laitteiden ja prosessien ansiosta Husumissa voidaan lisätä merkittävästi biopohjaisen energian tuotantoa ja energiatehokkuutta, mikä edistää Metsä Boardin tavoitetta fossiilivapaista tehtaista vuoden 2030 loppuun mennessä.

Husumin tehdas on yksi Örnsköldsvikin kunnan suurimmista työnantajista, ja sillä on tärkeä rooli alueella ja siirtymässä laajamittaiseen biotalouteen. Husumissa valmistetut tuotteet tarjoavat vaihtoehtoja fossiilipohjaisille materiaaleille kuluttajapakkauksissa maailmanlaajuisesti. Tehtaan tärkeimmät markkinat ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.

Metsä Boardin Husumin tehdas Ruotsissa on kartonki- ja selluintegraatti, joka tuottaa taivekartonkia, päällystämätöntä valkoista kraftlaineria ja valkaistua kemiallista sellua.

Kuvalinkki

Tietoja kuvatekstejä varten:

1 Nauhanleikkaus:
Mika Joukio, Metsä Boardin toimitusjohtaja; Viveka Beckemann, VD, Skogsindustrierna (Ruotsin metsäteollisuusliiton pääjohtaja) ja Jussi Linnaranta, Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja.

2 Paneelikeskustelun osallistujat:  
Johanna Nordqvist, Port, Warehouse & Logistics Manager, Metsä Board; Peter Selemark, Chief Growth Officer, Örnsköldsvik kommun; Malin Nygren, Tuotantopäällikkö, Husumin Kartonkitehdas, Metsä Board ja Olov Windblad von Walter, Tehtaanjohtaja, Husumin sellu- ja kartonkitehdas, Metsä Board

3 Viveka Beckeman, VD, Skogsindustrierna (Ruotsin metsäteollisuusliiton pääjohtaja)

4 Mika Joukio, Metsä Boardin toimitusjohtaja, avasi tilaisuuden tervetulopuheella

5 Mika Joukio, Metsä Boardin toimitusjohtaja ja tilaisuuden moderaattori Helena Godotter Karlberg

6 Anna-Belle Strömberg, Riksdagsledamot, Västernorrland (Ruotsin valtiopäivien edustaja)

7 Olov Windblad von Walter, Tehtaanjohtaja, Husumin sellu- ja kartonkitehdas, Metsä Board ja tilaisuuden moderaattori Helena Godotter Karlberg

8 Jussi Linnaranta, Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja.

9 Husumin tehdas

 

Lisätietoja:
Marjo Halonen, VP Communications, Metsä Board
Puhelin: +358 (0)50 598 7046
Sähköposti: marjo.halonen@metsagroup.com

Metsä Board
metsagroup.com/fi/metsaboard

Metsä Board valmistaa kevyitä ja korkealaatuisia taive- ja tarjoilupakkauskartonkeja sekä valkoisia kraftlainereita. Tuotteidemme puhdas ensikuitu on uusiutuva, turvallinen ja kierrätettävä raaka-aine pohjoisista metsistä. Tavoitteenamme ovat täysin fossiilittomat tehtaat ja raaka-aineet vuoden 2030 loppuun mennessä. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria.

Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa, ja työllistämme noin 2 300 henkilöä. Metsä Board on osa Metsä Groupia, jonka emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnan omistavat noin 90 000 suomalaista metsänomistajaa. Koko Metsä Groupin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa.

Seuraa Metsä Boardia: LinkedIn  X  YouTube  Instagram

Tilaa

Multimedia

Multimedia