M-real Oyj:n yhtiökokouksen päätökset

Report this content

M-real Oyj Pörssitiedote 28.3.2012 klo 17.05

M-real Oyj:n tänään 28.3.2012 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön toiminimen Metsä Board Oyj:ksi, täsmensi yhtiön toimialaa vastaamaan tarkemmin yhtiön nykyistä liiketoimintaa sekä teki seuraavat muut päätökset:

Tilinpäätös

Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2011 ja päätti, että osinkoa ei jaeta. Yhtiökokous päätti lisäksi myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
 
Hallituksen palkkiot

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenten palkkiot ennallaan. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan siten 76 500 euroa, varapuheenjohtajalle 64 500 euroa ja muille jäsenille 50 400 euroa vuodessa. Palkkioista noin puolet päätettiin maksaa pörssistä huhtikuun 2012 aikana hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina ja puolet rahana. Lisäksi kokouspalkkiota päätettiin maksaa 500 euroa kustakin hallituksen ja valiokunnan kokouksesta, johon hallituksen jäsen osallistuu.

Hallituksen kokoonpano
 
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi yhdeksän (9) ja valitsi hallituksen jäseniksi metsänhoitaja Mikael Aminoffin, metsäneuvos Martti Asunnan, vuorineuvos Kari Jordanin, oikeustieteen kandidaatti Kirsi Komin, diplomi-insinööri Kai Korhosen, kasvatustieteen maisteri Liisa Leinon, vuorineuvos Juha Niemelän, ministeri Antti Tanskasen ja diplomi-insinööri Erkki Variksen. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Kari Jordanin ja varapuheenjohtajakseen Martti Asunnan. Hallitus päätti lisäksi valiokuntiin järjestäytymisestä seuraavasti: tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Kirsi Komi, Kai Korhonen, Antti Tanskanen ja Erkki Varis ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet ovat Mikael Aminoff, Martti Asunta, Kari Jordan, Liisa Leino ja Juha Niemelä.

Tilintarkastaja
 
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena KHT Raija-Leena Hankonen. Tilintarkastajan toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Yhtiöjärjestyksen muutos

Yhtiökokous päätti yhtiön toiminimen ja toimialan muutosten lisäksi tehdä yhtiöjärjestykseen lainsäädännön muutoksista seuranneet tekniset ja terminologiset muutokset.

Osakeantivaltuus

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 70 000 000 uuden B-sarjan osakkeen antamisesta. Vastaavasti hallitus on oikeutettu päättämään osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että suoraan ja erityisten oikeuksien nojalla merkittävien B-osakkeiden lukumäärä on enintään 70 000 000. Erityiset oikeudet oikeuttavat saamaan maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita siten, että merkintähinta maksetaan rahana taikka käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen (”Vaihtovelkakirja”). Uudet osakkeet voidaan antaa maksua vastaan tai maksutta. Valtuutus korvaa aiemmin voimassa olleen valtuutuksen ja on voimassa 28.3.2017 saakka.
 
M-REAL OYJ
 
Lisätiedot:
Talousjohtaja Matti Mörsky, puh. 010 465 4913
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Juha Laine, puh. 010 465 4335

Tilaa