Metsä Board Oyj:n yhtiökokouksen päätökset

Report this content

Metsä Board Oyj pörssitiedote 23.3.2016 klo 16.45


Metsä Board Oyj:n tänään 23.3.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous teki seuraavat päätökset:

Tilinpäätös

Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2015 ja päätti, että osinkoa jaetaan 0,17 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 29.3.2016 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Yhtiökokous vahvisti osingon maksupäiväksi 5.4.2016.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenten palkkiot ennallaan niin, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 88 000 euroa, varapuheenjohtajalle 74 200 euroa ja muille jäsenille 58 000 euroa vuodessa. Vuosipalkkioista noin puolet päätettiin maksaa julkisesta kaupankäynnistä 1.-30.4.2016 välisenä aikana hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina. Osakkeiden luovuttamista päätettiin rajoittaa kahden vuoden ajan. Lisäksi kokouspalkkiota päätettiin maksaa 600 euroa kustakin hallituksen ja valiokunnan kokouksesta, johon hallituksen jäsen osallistuu. Edelleen päätettiin maksaa tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle kuukausipalkkiota 800 euroa.

Vastuuvapaus

Yhtiökokous päätti myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen kokoonpano

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi yhdeksän (9) ja valitsi uudelleen hallituksen jäseniksi metsänhoitaja Mikael Aminoffin, metsäneuvos Martti Asunnan, vuorineuvos Kari Jordanin, oikeustieteen kandidaatti Kirsi Komin, diplomi-insinööri Kai Korhosen, teollisuusneuvos Liisa Leinon, vuorineuvos Juha Niemelän, suurlähettiläs Veli Sundbäckin ja diplomi-insinööri Erkki Variksen. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Kari Jordanin ja varapuheenjohtajakseen Martti Asunnan. Hallitus päätti lisäksi valiokuntiin järjestäytymisestä seuraavasti: tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Kirsi Komi, Kai Korhonen, Veli Sundbäck ja Erkki Varis ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet Mikael Aminoff, Martti Asunta, Kari Jordan, Liisa Leino ja Juha Niemelä.

Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena KHT Raija-Leena Hankonen. Tilintarkastajan toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan.


METSÄ BOARD OYJ

Lisätiedot:
Talousjohtaja Markus Holm, puh. 010 465 4913
Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström, puh. 0400 976 333


www.metsaboard.com

Metsä Board on johtava eurooppalainen taivekartongin ja valkoisen ensikuitulainerin valmistaja. Sen keveät kartongit on kehitetty ennen muuta kuluttaja-, myymälä- ja tarjoilupakkauksiin. Yhtiön käyttämä puhdas ensikuitu on uusiutuvaa raaka-ainetta pohjoisista metsistä.

Metsä Boardin maailmanlaajuinen myyntiverkosto palvelee merkkituotevalmistajia, jalostajia ja tukkureita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 2,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 600 henkilöä. Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin, ja sen osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Tilaa