Metsä Board sai CDP:ltä tunnustusta ympäristövaikutusten raportoinnin läpinäkyvyydestä

Report this content

Metsä Board lehdistötiedote 15.10.2014

Metsä Board on sijoittunut erinomaisesti CDP:n Pohjoismaiden Climate Disclosure Leadership -indeksissä (CDLI) pistein 98/100. Korkea pistemäärä on tunnustus laadukkaasta ja perusteellisesta ilmastonmuutokseen liittyvästä, sijoittajille ja markkinoille suunnatusta raportoinnista.

Korkea pistemäärä kertoo, että yhtiö tuottaa vankkaa tietoa ympäristövaikutuksistaan ja tunnistaa yhtiön kannalta olennaiset ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet. CDLI-indeksiin pääsevät pohjoismaisissa pörsseissä noteeratuista yhtiöistä ylin 10 prosenttia, joka on osoittanut erityistä edistyksellisyyttä ilmastonmuutosta koskevien tietojen raportoinnissa.

”Olemme todella tyytyväisiä saavuttamastamme pistemäärästä ja pääsystä Pohjoismaiden CDLI-indeksiin. Se on kunnianosoitus kaikille Metsä Boardin työntekijöille, onhan kestävä kehitys osa jokapäiväistä toimintaamme. Tunnustus motivoi meitä parantamaan suoritustamme jatkossa edelleen”, Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo.

Sijoittajat ja muut sidosryhmät voivat tutustua CDP-tuloksiin eri kanavien, kuten Bloombergin, kautta ja arvioida siten yhtiöiden valmiutta vastata markkinoiden muuttuviin vaatimuksiin ja päästösääntelyyn.

Tunnustus myönnetään yhtiöille, jotka esittävät ilmastonmuutokseen liittyvät tietonsa CDP:n maailmanlaajuisen ympäristötiedon keruujärjestelmässä, jossa kolmas osapuoli arvioi ne CDP:n menetelmien mukaisesti. Pohjoismaiden CDLI-listalle pääsyn vähimmäispistemäärä nousi tänä vuonna 95:een.

Lista CDLI-indeksiin päässeistä yhtiöistä sekä kaikista CDP:n ilmastonmuutosohjelmaan osallistuneista yhtiöistä löytyy CDP:n verkkosivuilta osoitteesta www.cdp.net.

Tietoa CDP:stä
CDP on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa yrityksille ja kaupungeille ainoan maailmanlaajuisen järjestelmän mitata, julkaista, hallita ja jakaa tärkeitä ympäristötietoja. CDP toimii yhdessä markkinavoimien kanssa kannustaakseen yhtiöitä julkaisemaan toimintansa vaikutukset ympäristöön ja luonnonvaroihin ja ryhtymään toimiin näiden vaikutusten vähentämiseksi. Mukana on mm. 767 institutionaalista sijoittajaa, joiden edustaman omaisuuden arvo on yhteensä 92 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. CDP:llä on tällä hetkellä hallussaan maailmanlaajuisesti laajimmat tiedot ilmastonmuutoksesta sekä vesistöjä ja metsiä uhkaavista riskeistä, ja se tuo näitä näkemyksiä osaksi strategista liiketoimintaa, sijoittamista ja poliittisia päätöksiä.

 

Kuvalinkki

 

Lisätiedot:
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Juha Laine, puh. 010 465 4335, sähköposti: juha.laine(at)metsagroup.com

 

Tilaa