Metsä Board uudistaa johtamis- ja raportointirakenteensa

Report this content

Metsä Board Oyj Pörssitiedote 10.12.2014 klo 13.00

Metsä Board uudistaa johtamis- ja raportointirakenteensa varmistaakseen kasvustrategiansa menestyksekkään toteutuksen.

“Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu on tärkein tavoitteemme. Samaan aikaan suunnittelemme heikosti kannattavasta paperituotannosta irtautumista. Olemme viime vuosina aktiivisesti kehittäneet kartonkituotevalikoimaamme palvellaksemme asiakkaitamme yhä paremmin. Nyt muutamme myös johtamisrakenteemme varmistaaksemme uusien kasvu- ja uudelleenjärjestelyhankkeiden onnistumisen. Toimintokohtainen organisaatio soveltuu Metsä Boardille tästä eteenpäin parhaiten”, kommentoi toimitusjohtaja Mika Joukio.

Metsä Boardin johtoryhmään kuuluvat 1.1.2015 alkaen seuraavat henkilöt:

- Mika Joukio, toimitusjohtaja

- Markus Holm, talousjohtaja

- Seppo Puotinen, markkinointi- ja myyntijohtaja

- Ari Kiviranta, tuotanto- ja teknologiajohtaja

- Sari Pajari, liiketoiminnan kehitysjohtaja

- Susanna Tainio, henkilöstöjohtaja

Tainio on uusi jäsen Metsä Boardin johtoryhmässä.

Metsä Boardin raportointisegmentit ovat vuoden 2015 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen seuraavat:

- Paperboard

- Non-core operations

Paperboard-segmenttiin kuuluvat taivekartonki-, ensikuitulaineri-, tapettipaperi- sekä markkinaselluliiketoiminnat.  Non-core operations -segmentin alla raportoidaan Husumin tehtaan jäljellä oleva standardipaperiliiketoiminta, joka on suunniteltu loppuvan kokonaan vuoden 2017 loppuun mennessä sekä Gohrsmühlen tehtaan valupäällystettyjen tuotteiden ja etikettipaperien liiketoiminta. Muun toiminnan raportointi pysyy ennallaan.

Metsä Fibren 24,9 prosentin omistusosuuden kirjanpitokäytäntö säilyy ennallaan. Tulosvaikutus allokoidaan segmenttilaskennassa Paperboardille.

Metsä Board julkaisee vuoden 2014 tilinpäätöstiedotteen 5.2.2015 vanhan raportointirakenteen, eli Cartonboard- ja Linerboard and Paper -segmenttien mukaisesti. Uuden raportointirakenteen mukaiset historialuvut julkaistaan helmikuun 2015 aikana.

 

METSÄ BOARD OYJ

Lisätietoja:

Talousjohtaja Markus Holm, puh. 010 465 4913                                                                                                  

Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Juha Laine, puh. 010 465 4335

Tilaa

Liitteet & linkit