Metsä Boardin vuoden 2021 tammi–kesäkuun vertailukelpoinen liiketulos oli 191 miljoonaa euroa

Report this content

Metsä Board Oyj Puolivuosikatsaus 28.7.2021 klo 12.00

Tammi–kesäkuu 2021 (verrattuna 1–6/2020)

• Liikevaihto oli 1 049,5 miljoonaa euroa (945,2).

• Vertailukelpoinen liiketulos oli 191,3 miljoonaa euroa (94,2) eli 18,2 prosenttia liikevaihdosta (10,0). Liiketulos oli 185,6 miljoonaa euroa (100,3).

• Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,42 euroa (0,19), ja osakekohtainen tulos oli 0,41 euroa (0,21).

• Vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto oli 19,3 prosenttia (10,7).

• Liiketoiminnan nettorahavirta oli 150,7 miljoonaa euroa (152,3).

Koronapandemian vaikutus Metsä Boardin liiketoimintaan

Koronapandemia on lisännyt puhtaiden ja turvallisten pakkausmateriaalien kysyntää erityisesti elintarvike- ja lääketeollisuuden loppukäytöissä. Samalla pandemia on heikentänyt kysyntää ylellisyystuotteiden pakkausmateriaaleissa sekä graafisissa loppukäytöissä.

Koronaviruksen aiheuttamia tartuntaryppäitä ei ole syntynyt, mutta yksittäisten tartuntojen esiintyvyys on kasvanut pandemian edetessä. Kesän aikana tartuntojen määrät ovat useassa Metsä Boardin yksikössä laskeneet. 

Metsä Boardin taloudellinen asema on hyvä. Lainojen maturiteettirakenne on terve ja yhtiöllä on riittävä maksuvalmius. Yhtiön kartonkituotevalikoima on vastannut pandemian aiheuttamiin kysynnän muutoksiin ja vahvana pysynyt rahavirta on tukenut taloudellista liikkumavaraa.

Yhtiöllä on edelleen käytössään mittavia varotoimenpiteitä, joiden tavoitteena on varmistaa työtekijöiden terveys, ehkäistä viruksen leviäminen sekä varmistaa liiketoiminnan jatkuvuus. Varotoimenpiteistä huolimatta pandemian pitkittyminen saattaa aiheuttaa häiriöitä tuotannossa ja/tai toimitusketjussa.

Olennaista huhti–kesäkuussa 2021

• Metsä Boardin ensikuitukartonkien kysyntä pysyi vahvana kaikilla yhtiölle merkittävillä markkina-alueilla. Kartonkien toimitusmäärät olivat jälleen ennätyskorkeat.

• Vahvan kartonkimyynnin lisäksi myös markkinasellujen nopeasti nousseet keskihinnat paransivat kannattavuutta. 

• Husumin sellutehtaan hakekuljettimella syttyi 18.6.2021 tulipalo, joka pysäytti Husumin sellutuotannon neljäksi viikoksi. Sellutehtaan seisokin ajan kartonkituotantoa ajettiin normaalia alemmalla kapasiteetilla.

• Metsä Board saavutti EcoVadiksen ympäristö- ja yhteiskuntavastuuarvioinnissa jälleen korkeimman platinatason. Yhtiö kuuluu yhden prosentin parhaimmistoon paperin, kartongin ja pakkausten valmistajien luokassa. 

• Metsä Boardin talousjohtajaksi nimitettiin 1.5.2021 alkaen Henri Sederholm sekä myynnistä ja toimitusketjusta vastaavaksi johtajaksi nimitettiin Jussi Noponen. Aiemmin Metsä Boardin myynnistä ja markkinoinnista vastannut johtaja Sari Pajari-Sederholm siirtyi Metsä Groupin strategiajohtajaksi.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Metsä Board on 27.7.2021 tehnyt investointipäätöksen vuotuisen taivekartonkikapasiteetin kasvattamisesta 200 000 tonnilla Husumin tehdasintegraatissa Ruotsissa. Investoinnin arvo on noin 210 miljoonaa euroa, ja se rahoitetaan nykyisillä kassavaroilla sekä liiketoiminnan rahavirralla. Investoinnilla arvioidaan olevan noin 50 miljoonan euron positiivinen vaikutus yhtiön vuotuiseen vertailukelpoiseen käyttökatteeseen, ja se arvioidaan saavutettavan kokonaisuudessaan vuonna 2026.

Tulosohjeistus heinä–syyskuu 2021

Metsä Boardin vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan heinä–syyskuussa 2021 olevan suunnilleen samalla tasolla kuin huhti–kesäkuussa 2021 (102,5 miljoonaa euroa).

Lähiajan näkymät

Koronaviruksen aiheuttaman pandemian kestoa ja sen vaikutuksia maailmantalouteen ja Metsä Boardin liiketoimintaan on edelleen vaikea arvioida.

Kartonkien kysyntä on edelleen vahvaa yhtiön päämarkkina-alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja kartonkien tilauskannat ovat korkealla tasolla. 

Metsä Boardin kartonkien toimitusmäärien arvioidaan heinä–syyskuussa laskevan huhti–kesäkuun sekä tammi–maaliskuun ennätyskorkeista toimitusmääristä. Laskuun vaikuttaa osin Husumin sellutehtaan hakekuljettimen tulipalo kesäkuussa, mikä aiheutti noin 26 000 tonnin tuotannonmenetykset kartongissa ja noin 55 000 tonnin tuotannonmenetykset sellussa. Myös markkinasellujen toimitusmäärien arvioidaan laskevan.

Taivekartongin ja valkoisten kraftlainereiden keskihintojen paikallisissa valuutoissa arvioidaan heinä–syyskuussa paranevan huhti–kesäkuun keskihintoihin verrattuna.

Markkinasellujen hinnat ovat alkuvuoden nopean nousun jälkeen vakiintuneet Euroopassa ja kääntyneet laskuun Kiinassa. Kiinassa markkinasellun kysyntää on normaalin kausiluonteisuuden lisäksi vähentänyt paperin ja kartongin valmistajien tuotannonrajoitukset. Euroopassa kysyntätilanne on jatkunut hyvänä. Osakkuusyhtiö Metsä Fibren kannattavuutta tukee myös vahva sahatavaraliiketoiminta. Konttipula erityisesti Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä jatkuu, ja vaikuttaa markkinasellun tuottajien toimituksiin.

Heinä–syyskuulle kohdistuu huhti–kesäkuuta enemmän tehtaiden suunniteltuja vuosihuoltoseisokkeja. 

Kustannusinflaatio jatkuu toisella vuosipuoliskolla. Metsä Board arvioi  koko vuoden 2021 kustannusinflaation olevan 3–4 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.

Heinä–syyskuussa 2021 valuuttakurssimuutoksilla suojausten vaikutus huomioiden on negatiivinen liiketulosvaikutus huhti–kesäkuuhun 2021 verrattuna ja selvästi negatiivinen liiketulosvaikutus heinä–syyskuuhun 2020 verrattuna.

 

METSÄ BOARDIN TOIMITUSJOHTAJA MIKA JOUKIO:

”Vuosi 2021 on ollut Metsä Boardille todella hyvä. Ensikuitukartonkiemme kysyntä on ollut erittäin vahvaa kaikissa tuotteissamme ja kaikilla päämarkkinoillamme. Myyntihinnat ovat alkuvuoden aikana nousseet ja näemme saman kehityksen jatkuvan kolmannella vuosineljänneksellä. Kartonkien tilauskannat ovat edelleen poikkeuksellisen korkealla tasolla, mikä myös tukee loppuvuoden näkymiä.

Huhti–kesäkuussa taivekartongin ja valkoisten krafltainereiden toimitusmäärät olivat jälleen ennätyskorkeat, yhteensä 514 000 tonnia. Vertailukelpoinen liiketuloksemme oli erinomainen, 102,5 miljoonaa euroa

(4–6/2020: 60,5 miljoonaa euroa). Toisen vuosineljänneksen rahavirta oli myös vahva,134 miljoonaa euroa, ja katsauskauden päättyessä olimme lähes nettovelaton.

Tammi–kesäkuun 2021 vertailukelpoinen liiketuloksemme oli 191,3 miljoonaa euroa (1–6/2020: 94,2). Kannattavuuttamme paransivat markkinasellujen nopea hinnannousu sekä ennätyskorkeat kartonkivolyymit. Vertailukautta rasitti paperiteollisuuden lakko Suomessa, jonka negatiivinen tulosvaikutus oli noin 20 miljoonaa euroa.

Kustannusinflaatio on kuluvana vuonna kiihtynyt, ja nostanut mm. energian ja tiettyjen kemikaalien hintatasoa. Myös logistiikkakustannukset ovat kohonneet ja konttipula Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä jatkuu yhä vaikuttaen erityisesti markkinasellujen toimituksiin.

Husumin sellutehtaan hakekuljettimella kesäkuun lopussa syttynyt tulipalo aiheutti meille merkittäviä tuotannonmenetyksiä niin markkinasellussa kuin kartongeissa, mikä tulee vaikuttamaan kolmannen vuosineljänneksen myyntiin. Tulipalosta aiheutuneet vauriot on korjattu, ja Husumin kartonki- ja markkinasellutuotanto käyvät normaaleilla tuotantotasoilla.

Vahva taloudellinen asemamme yhdistettynä vastuullisesti tuotettujen ja kiertotaloutta tukevien pakkausmateriaalien kasvavaan kysyntään tarjoaa meille erinomaisen lähtökohdan kartonkiliiketoimintamme kasvattamiselle ja kehittämiselle. Katsauskauden jälkeen teimme investointipäätöksen taivekartonkikapasiteetin kasvattamisesta 200 000 tonnilla Husumin tehtaalla Ruotsissa. Investointi tuo markkinoille asiakkaiden toivomaa lisäkapasiteettia, ja vahvistaa asemaamme Euroopan johtavana taivekartongin valmistajana. Lisäksi olemme jo aiemmin käynnistäneet Kemin kartonkitehtaan kehitysohjelman, jossa valkoisen kraftlainerin vuotuista tuotantokapasiteettia nostetaan 40 000 tonnilla sekä tehtaan veden- ja energiankäyttöä tehostetaan merkittävästi.

Lanseerasimme toukokuussa uuden 360 palvelukokonaisuuden, joka tuo asiakkaillemme hyötyjä läpi pakkausarvoketjun aina kierrätettävyydestä brändin vaikuttavuuteen, tuotannon ja toimitusketjun tehokkuuteen sekä ympäristövaikutusten vähentämiseen. Osaamis-keskuksessamme (Excellence Centre) jatkoimme virtuaalisia asiakastyöpajoja, joissa mm. testasimme lääkepakkauksia ääriolosuhteissa.

Katsauskaudella saavutimme EcoVadiksen ympäristö- ja yhteiskuntavastuuarvioinnissa jälleen korkeimman platinatason, jolla kuulumme yhden prosentin parhaimmistoon paperin, kartongin ja pakkausten valmistajien luokassa. Tavoitteemme on olla edelläkävijä vastuullisuudessa ja tähtäämme täysin fossiilittomaan tuotantoon ja tuotteisiin vuoteen 2030 mennessä.”

 

Taloudelliset tunnusluvut

2021 Q2

2020 Q2 2021 Q1 2021 Q1–Q2 2020 Q1–Q2 2020 Q1–Q4
Liikevaihto, milj. e 555,8 473,1 493,7 1 049,5 945,2 1 889,5
EBITDA milj. e 126,3 92,6 105,6 231,9 151,9 321,8
  vertailukelpoinen, milj. e 125,2 86,6 112,5 237,6 145,9 315,8
EBITDA, %:a liikevaihdosta 22,7 19,6 21,4 22,1 16,1 17,0
  vertailukelpoinen, %:a liikevaihdosta 22,5 18,3 22,8 22,6 15,4 16,7
Liiketulos milj. e 103,7 66,5 82,0 185,6 100,3 227,3
  vertailukelpoinen, milj. e 102,5 60,5 88,8 191,3 94,2 221,2
Liiketulos, %:a liikevaihdosta 18,6 14,1 16,6 17,7 10,6 12,0
  vertailukelpoinen, %:a liikevaihdosta 18,4 12,8 18,0 18,2 10,0 11,7
Tulos ennen veroja, milj. e 99,8 63,9 78,9 178,7 92,7 212,3
  vertailukelpoinen, milj. e 98,7 57,8 85,7 184,4 86,7 206,3
Kauden tulos, milj. e 85,9 51,7 64,2 150,1 73,8 170,1
  vertailukelpoinen, milj. e 84,9 46,9 71,1 156,0 69,0 165,3
Osakekohtainen tulos, e 0,23 0,15 0,18 0,41 0,21 0,48
  vertailukelpoinen, e 0,22 0,13 0,20 0,42 0,19 0,46
Oman pääoman tuotto, % 21,1 16,0 17,3 19,6 11,3 12,5
  vertailukelpoinen, % 20,8 14,5 19,2 20,4 10,6 12,1
Sijoitetun pääoman tuotto, % 19,9 15,3 16,9 18,7 11,4 12,6
  vertailukelpoinen, % 19,7 13,9 18,3 19,3 10,7 12,2
Omavaraisuusaste, % 63 58 60 63 58 60
Nettovelkaantumisaste, % 0 24 0 0 24 17
Korollinen nettovelka/vertailukelpoinen EBITDA 0,0 1,1 0,0 0,0 1,1 0,7
Osakekohtainen oma pääoma, e 4,36 3,57 4,09 4,36 3,57 3,89
Korollinen nettovelka, milj. e 3,7 305,5 -6,6 3,7 305,5 235,5
Kokonaisinvestoinnit, milj. e 63,4 43,3 35,0 98,3 73,1 166,4
Liiketoiminnan nettorahavirta, milj. e 134,0 72,3 16,8 150,7 152,3 307,7
Henkilöstö 2 623 2 662 2 390 2 623 2 662 2 370

METSÄ BOARD OYJ

Lisätietoja:

Henri Sederholm, talousjohtaja, puh. 010 465 4913
Katri Sundström, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 010 462 0101

Sijoittajille ja analyytikoille suunnattu englanninkielinen puhelinkokous alkaa kello 15. Puhelinkokoukseen osallistujia pyydetään rekisteröitymään muutamaa minuuttia ennen puhelinkokouksen alkamista seuraavissa numeroissa:

Suomi: +358 981710310  

Ruotsi: +46 856642651

Iso-Britannia: +44 3333000804    

Yhdysvallat: +1 6319131422   

Puhelinkokouksen tunnistenumero on 81500946#.  

Metsä Board
www.metsaboard.com

Metsä Board on Euroopan johtava ensikuitukartonkien valmistaja. Keskitymme kevyisiin ja korkealaatuisiin taive- ja tarjoilupakkauskartonkeihin sekä valkoisiin kraftlainereihin. Tuotteidemme puhdas ensikuitu on uusiutuva ja turvallinen raaka-aine kestävästi hoidetuista pohjoisista metsistä. Olemme edelläkävijä vastuullisuudessa, ja tavoitteenamme ovat täysin fossiilittomat tehtaat ja raaka-aineet vuoteen 2030 mennessä.

Kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa innovatiivisia pakkausratkaisuja luomaan parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 1,9 miljardia euroa, ja työllistämme noin 2 400 henkilöä. Metsä Board on osa Metsä Groupia. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Seuraa Metsä Boardia: Twitter LinkedIn YouTube Instagram