Muutoksia Metsä Boardin johtoryhmässä

Report this content

Metsä Board Oyj Pörssitiedote 29.9.2021 klo 11.00

Markku Leskelä  on nimitetty Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan tutkimus, tuotekehitys, kestävä kehitys sekä liiketoiminnan kehitys. Hän on työskennellyt Metsä Boardissa tutkimus- ja tuotekehitysjohtajana vuodesta 2016.

Yhtiön johtoryhmän jäsen Ari Kiviranta on nimitetty teknologiajohtajaksi vastuualueeseen yhtiön teollisen rakenteen kehittäminen, erityisesti Husumin tehtaalla Ruotsissa sekä strategiset investointihankkeet ja teknologia. Hänen aiempi tehtävänsä oli liiketoiminnan kehitysjohtaja.

Metsä Boardissa on meneillään merkittäviä strategisia investointihankkeita. Niiden lisäksi tarkastelemme myös Husumin tehtaan jatkokehittämistä sekä koko yhtiön teollista rakennetta tulevaisuudessa. Tänään julkistettujen nimitysten myötä vahvistamme investointihankkeiden resurssointia sekä lisäämme panostustamme innovaatiotoimintaan ja kestävään kehitykseen”, sanoo Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Metsä Boardin johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Mika Joukio, teknologiajohtaja Ari Kiviranta, kehitysjohtaja Markku Leskelä, myynti- ja toimitusketjujohtaja Jussi Noponen, tuotantojohtaja Harri Pihlajaniemi, talousjohtaja Henri Sederholm sekä henkilöstöjohtaja Camilla Wikström.

Muutokset astuvat voimaan 1.10.2021.

Markku Leskelän kuva: https://databank.metsagroup.com/l/BTp5TXxHxmMP

METSÄ BOARD OYJ

Lisätietoja:
Mika Joukio, toimitusjohtaja, Metsä Board, puh. 010 465 4300

Metsä Board
www.metsaboard.com

Metsä Board on Euroopan johtava ensikuitukartonkien valmistaja. Keskitymme kevyisiin ja korkealaatuisiin taive- ja tarjoilupakkauskartonkeihin sekä valkoisiin kraftlainereihin. Tuotteidemme puhdas ensikuitu on uusiutuva ja turvallinen raaka-aine kestävästi hoidetuista pohjoisista metsistä. Olemme edelläkävijä vastuullisuudessa, ja tavoitteenamme ovat täysin fossiilittomat tehtaat ja raaka-aineet vuoteen 2030 mennessä.

Kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa innovatiivisia pakkausratkaisuja luomaan parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 1,9 miljardia euroa, ja työllistämme noin 2 400 henkilöä. Metsä Board on osa Metsä Groupia. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Seuraa Metsä Boardia: Twitter LinkedIn YouTube Instagram

Tilaa