Metsä Group on päättänyt rakentaa uuden biotuotetehtaan Kemiin

Report this content

Metsä Fibre lehdistötiedote 11.2.2021

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on tehnyt investointipäätöksen uuden biotuotetehtaan rakentamisesta Kemiin. Investoinnin arvo on 1,6 miljardia euroa ja se on Suomen metsäteollisuushistorian kaikkien aikojen suurin investointi kotimaahan. Rakennusvaihe kestää noin kaksi ja puoli vuotta, ja tehtaan on määrä valmistua vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä. 

Kemin biotuotetehtaan lisäksi Metsä Group rakentaa parhaillaan Raumalle maailman moderneinta sahaa. Näillä investoinneilla Metsä Group vastaa koko metsäteollisuuden arvoketjun osalta entistäkin paremmin metsänomistajien ja asiakkaiden tarpeisiin ja toteuttaa merkittävää osuuttaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Suomen metsien merkitys ekologiselta, taloudelliselta ja sosiaaliselta kannalta on kehitystyössämme tärkeää. Parannamme jatkuvasti talousmetsien hoidon menetelmiä biodiversiteetin turvaamiseksi ja metsien positiivisen ilmastovaikutuksen lisäämiseksi. Elinvoimainen metsätalous tuo hyvinvointia koko maahan. Valmistamme suomalaisesta puusta tuotteita ihmisten arjen elämää varten. Metsä Groupin strategisiin tavoitteisiin kuuluvat suomalaisen metsän arvon lisääminen, kannattava kasvu yhdessä asiakkaiden kanssa, pitkäkestoisesti hiiltä sitovien puutuotteiden tuotannon lisääminen, fossiilisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden korvaaminen puupohjaisilla tuotteilla, fossiilisista polttoaineista luopuminen ja uusiutuvan energian tuotannon määrän kasvu. Rauman saha ja Kemin biotuotetehdas toteuttavat kaikkia näitä tavoitteita”, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo. 

Merkittävät positiiviset taloudelliset vaikutukset koko Suomelle 

Kemin biotuotetehdas lisää Suomen vuotuista vientiä noin puolella miljardilla eurolla, ja vuotuinen positiivinen tulovaikutus Suomeen puuraaka-aineen arvon ja suomalaisen työn oston kautta on myös noin puoli miljardia euroa. Uusi biotuotetehdas turvaa Kemin nykyisen sellutehtaan 250 työpaikkaa tuleviksi vuosikymmeniksi. Kaikkiaan Metsä Groupin Kemin tehdasalueella työskentelee noin 500 henkilöä.  

Merkittävä osa biotuotetehtaan tuottamasta sellusta jalostetaan korkealaatuiseksi lainerikartongiksi tehdasalueella Metsä Boardin kartonkitehtaalla. Metsä Board on tässä yhteydessä päättänyt laineritehtaan kapasiteetin nostoinvestoinnista.  

Kemin biotuotetehdas luo koko suoraan arvoketjuunsa Suomessa noin 1 500 uutta työpaikkaa, joista suurin osa sijoittuu puunhankintaan. Kaikkiaan Kemin biotuotetehtaan suorassa arvoketjussa Suomessa työskentelee noin 2 500 henkilöä. 

Suomalaiset toimijat ovat olleet kilpailukykyisiä, ja biotuotetehdasprojektin kotimaisuusasteen arvioidaan nousevan erittäin korkeaksi, noin 70 %:iin. Tehtaan rakennusvaiheen työllisyysvaikutukset ovat lähes 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet tehdään Kemissä. Rakennusvaiheen aikana eri työntekijöitä arvioidaan kaikkiaan olevan yhteensä noin 15 000.  

Suuren projektin positiiviset vaikutukset Kemin seudulle ja koko maahan ovat merkittävät. Suomen hallitus on vuoden 2020 lisäbudjetissa varannut rahoitusta Pohjois-Suomen väyläverkon investointeihin. Julkisen sektorin sitoutuminen tehtaan toimintakykyä tukevaan infrakehitykseen on erittäin tärkeää. Olemme tyytyväisiä aktiivisesta ja avoimesta keskusteluyhteydestä ministerien, virkamiesten ja muiden sidosryhmien kanssa hankesuunnittelun aikana. Tässä yhteiskunnan haastavassa tilanteessa Suomi tarvitsee vastuullisia investointeja kotimaahan ja uskoa tulevaisuuteen”, Hämälä jatkaa. 

Ekologisen kestävyyden ohjelman myötä puunhankinnasta yhä vastuullisempaa 

Tehtaan tarvitsema puu hankitaan kestävästi hoidetuista metsistä, ja puun alkuperä tunnetaan aina. Tehdas käyttää kuitupuuta vuosittain noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä eli 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuin Kemin nykyinen sellutehdas. Puuraaka-aine on suunniteltu hankittavan pääosin Suomesta. Puun saatavuutta Suomessa tukee Metsäliitto Osuuskunnan vahva omistajajäsenpohja. Puunhankinta Kemin tehtaalle laajenee jatkossa Ruotsiin, josta arvioidaan hankittavan vuosittain noin miljoona kuutiometriä puuta.

Metsä Group haluaa olla edelläkävijä puunhankinnan vastuullisuudessa. Käynnissä olevan ekologisen kestävyyden ohjelman myötä Metsä Group vahvistaa metsien kasvua ja hiilensidontaa, turvaa metsäluonnon monimuotoisuutta ja parantaa metsätalouteen liittyvää vesiensuojelua. Kemin uuden biotuotetehtaan myötä puunhankinta turvemailta lisääntyy. Ilmaston ja puun kasvun kannalta oikein toimiminen vaatii turvemailla erityisosaamista ja esimerkiksi peitteisen metsänkasvatuksen rooli niillä korostuu. 

Metsä Groupin ainutlaatuinen biotuotetehdaskonsepti  

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren tapa uudistaa tehtaitaan perustuu yhtiön ainutlaatuiseen biotuotetehdaskonseptiin, jonka ytimenä on puuraaka-aineen ja tuotannon sivuvirtojen resurssiviisas hyödyntäminen. Konseptissa uusiutuva puuraaka-aine ja tuotannon sivuvirrat hyödynnetään sataprosenttisesti erilaisina biotuotteina, joilla voidaan korvata fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita. Vuonna 2017 käynnistetty Äänekosken biotuotetehdas on ensimmäinen konseptin mukainen kokonaan uusi tehdas.

Kemin biotuotetehdas valmistaa vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua sekä lukuisia muita biotuotteita. Uusiutuvaa sähköä se tuottaa vuodessa 2,0 TWh, mikä vastaa noin 2,5 prosenttia Suomen kokonaissähköntuotannosta ja yhdessä Äänekosken biotuotetehtaan sähköntuotannon kanssa noin viisi prosenttia. Uusi tehdas korvaa Kemin nykyisen, elinkaarensa päässä olevan sellutehtaan, ja vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Kemin nykyisen sellutehtaan omaisuuseriin arvioidaan tehtävän noin 42 miljoonan euron arvonalentumiskirjaus vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä. 

Pohjoisen havusellun kysynnän kasvu jatkuu globaalisti. Kemin uuden biotuotetehtaan myötä pystymme jatkossa olemaan yhä vahvempi kumppani asiakkaidemme vastuullisessa kasvussa. Kemin biotuotetehdas on ympäristö-, energia- ja materiaalitehokkuudeltaan edelläkävijä koko maailmassa. Se luo myös alustan paikallisen teollisen ekosysteemin kehittymiselle uusilla biotuotteilla ja kumppanuuksilla, kuten Äänekoskellakin. Tuotannossa ei tarvita lainkaan fossiilisia polttoaineita vaan tehdas myy uusiutuvaa energiaa asiakkailleen sähkönä, puupolttoaineena ja lämpönä”, kertoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen. 

Kemin biotuotetehdas rakennetaan parhaasta käytettävissä olevasta tekniikasta. Teknologinen taso täyttää ja jopa ylittää EU:n BREF-vaatimukset. Kemin nykyiseen sellutehtaaseen verrattuna selvästi kasvavasta tuotannosta huolimatta uusi biotuotetehdas alittaa Kemin nykyisen tehtaan voimassa olevan ympäristöluvan päästörajat. Ympäristövaikutukset minimoidaan ja esimerkiksi melun hallinta on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa niin rakentamisen kuin tehtaan tuotannon osalta. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi Kemin biotuotetehtaan ympäristö- ja vesitalousluvat joulukuussa 2020.  

Biotuotetehdasprojektin päätoteutuskumppanit ovat Valmet, ABB, AFRY ja Fimpec. Rakentaminen toteutetaan tilaajavetoisella osaurakoinnilla, mikä mahdollistaa myös pienempien yritysten mukana olon. Tehdasinvestointi luo paikalliselle yritystoiminnalle kysyntää suoraan tehdashankkeeseen liittyen ja lisäksi hankkeessa työskentelevien käyttämät palvelut tuovat merkittävän lisän Kemin seudun palvelujen kysyntään. 

Olemme tehneet määrätietoisesti töitä ja biotuotetehdasprojekti on edennyt suunnitelman mukaisesti. Tehdasalue on valmisteltu rakennustöitä varten ja koko projektin toteutussuunnittelu on edennyt hyvin. Haluamme alansa parhaat ammattilaiset kumppaneiksemme ja edellytämme heiltä sitoutumista turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan, korkeaan laatuun ja aikataulujen pitävyyteen. Biotuotetehtaan toteuttamiseksi tarvitsemme myös Kemin talousalueen paikallisia yrittäjiä ja työntekijöitä erilaisiin tehtäviin aina maanrakennus- ja asennustöistä palvelujen ja hyödykkeiden tuottamiseen”, kertoo biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson Metsä Fibreltä. 

Biotuotetehtaan rahoitus on vakaalla pohjalla 

Hankkeen kokonaisinvestoinnista, 1,6 miljardia eurosta, 40 % rahoitetaan kotimaisella omalla pääomalla ja 60 % lainalla. Lainarahoitus koostuu pääasiassa Finnveran 80 % määrällä takaamasta 500 miljoonan euron 10 vuoden lainasta, Ruotsin vientitakuulaitoksen Eksportkreditnämndin 95 % osuudella takaamasta 200 miljoonan euron 10 vuoden lainasta, Euroopan investointipankin (EIB) myöntämästä 200 miljoonan 15 vuoden lainasta ja kahdeksan pankin kanssa solmitusta 100 miljoonan euron viiden vuoden vihreästä pankkilainasta (Green Term Loan). Lisäksi Metsä Fibre on uusinut kesäkuussa 2021 erääntyvän 200 miljoonan euron valmiusluoton vastaavan suuruisella ja viiden vuoden mittaisella järjestelyllä, jonka rahoitusmarginaalin määräytyminen on sidottu kestävän kehityksen avainmittareihin. 

Kutsu avoimeen virtuaaliseen yleisötilaisuuteen  

Kaikille avoin virtuaalinen yleisötilaisuus järjestetään huomenna 12.2.2021 kello 18.00–19.30. Tilaisuudessa esiintyvät Ismo Nousiainen, Jari-Pekka Johansson ja Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä Metsä Fibren verkkosivuilla www.metsafibre.com, jonka kautta voi lähettää kommentteja ja kysymyksiä. Tilaisuus näkyy myös YouTubessa Metsä Groupin profiilissa www.youtube.com/metsagroup, jonne tallenne tulee pian tilaisuuden jälkeen.  

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, juha.laine@metsagroup.com, puh. 010 465 4541

Metsä Fibre
www.metsafibre.com

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Yhtiö on maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja merkittävä toimija sahatavaran tuotannossa. Vuonna 2019 Metsä Fibren liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 1 300 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.
 

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2019 oli 5,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 100 000 suomalaista metsänomistajaa.  

Seuraa Metsä Groupia:       
Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare

Tilaa

Multimedia

Multimedia