Metsä Groupin kesätyöhaku käynnissä sahoille – oikeita töitä ja reilua palkkaa

Report this content

Metsä Fibre lehdistötiedote 22.1.2020

Yksi Suomen suurimpia kesätyörekrytointeja on parhaillaan käynnissä. Metsä Group tarjoaa tulevana vuonna kesätyöpaikan lähes 900 uraansa aloittelevalle osaajalle. Suomen ulkopuolellakin kesätyöpaikkoja on tarjolla lähes 300. Haussa ovat myös Metsä Fibren sahojen kesätyöpaikat.

Metsä Fibren sahoille ovat kesätyöpaikkojen haut parhaillaan käynnissä. Pääosin kesätyöt löytyvät tuotannon ja kunnossapidon puolelta. Lisäksi jokaisella sahalla on kesätyöpaikka myös toimihenkilölle. Kesätyöpaikkoja on tarjolla Kyrön, Lappeenrannan, Merikarvian, Rengon ja Vilppulan sahoilla runsaalle 70 henkilölle.

Metsä Groupin kesätöihin voi hakeutua monenlaisella taustalla ja osaamisella. Valtaosa kesätöistä painottuu tuotantoon ja kunnossapitoon, mutta tarjolla on myös muita rooleja eri funktioissa, kuten taloushallinnon, logistiikan, tutkimuksen ja kehityksen, palkkahallinnon, myynnin, markkinoinnin, asiakaspalvelun ja ICT:n tehtävissä. Tarjoamme haastavia ja monipuolisia työtehtäviä, turvalliset työolosuhteet sekä hyvät mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen.  

Monelle nuorelle kesä Metsässä on tärkeä startti työuralle. Metsä Groupissa panostamme työntekijäkokemuksen parantamiseen keräämällä kesätyöntekijöiltä palautetta vuosittain. Palaute on ollut erittäin positiivista, erityistä kiitosta ovat saaneet reilut työkaverit ja hyvä työilmapiiri sekä tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen työssä.

Metsä Group on tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja parempia kesätöitä. Kampanjassa on laadittu kuusi hyvän kesätyöpaikan periaatetta, joihin vastuullisena työnantajana sitoudumme. Lisätietoja kesäduunikampanjasta löytyy osoitteesta kesaduuni.org

Metsä Groupin kesätyöhaku on auki 28.2.2020 saakka. Keskitetty haku on tänä vuonna jaettu kolmeen osaan: 
puunhankintaan ja metsänpalveluihintuotantoon ja kunnossapitoon sekä muihin toimintoihin, kuten talouden, myynnin, markkinoinnin ja tietohallinnon tehtäviin. 

Lisätietoja:

Tehdaspäällikkö Jorma Nieminen, Kyrön saha, puh. 050 3202 023

Tehdaspäällikkö Anssi Meuronen, Lappeenrannan saha, puh. 050 5989 319

Tehdaspäällikkö Riku Iisakkala, Merikarvian saha, puh. 050 387 3820

Tehdaspäällikkö Jussi Lehtosalo, Rengon saha, puh. 0504003092

Tehdaspäällikkö Jaakko Vierola, Vilppulan saha, puh. 0500 732 430

Metsä Fibre
www.metsafibre.com

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Yhtiö on maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja merkittävä toimija sahatavaran tuotannossa. Vuonna 2018 Metsä Fibren liikevaihto oli 2,5 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 1 200 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.
Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.
Seuraa Metsä Groupia: Twitter LinkedIn Facebook YouTube Instagram Slideshare

Tilaa