Metsä Groupin Kyrön sahalla kärysi pyörökuormaaja

Report this content

Metsä Fibre lehdistötiedote 15.6.2022

Metsä Groupin Kyrön sahalla havaittiin tiistaina 15.6. noin kello 13.40 sahan piha-alueella olevassa  pyörökuormaajassa tulipalo. Havainnon tehnyt sahan operaattori suoritti alkusammutuksen ja hälytti paikalle alueen pelastuslaitoksen, joka varmisti palon sammuttamisen.

Palosta  ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä sillä ole vaikutusta sahan tuotantoon.

Lisätietoja:
Mikko Lintula, sahanjohtaja, p. 050 448 7957

Metsä Group

www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on lähes 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia:       

Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare

Metsä Fibre

www.metsafibre.com

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Olemme maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja globaalisti merkittävä sahatavaran valmistaja. Laadukkaille tuotteillemme riittää kysyntää, sillä uusiutuva puu tarjoaa vastuullisen vaihtoehdon fossiilisille materiaaleille.

Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 2,6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 400 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia