Joka viides Metsä Groupin puukaupoista tehdään jo verkossa

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 14.3.2016

Metsä Group aloitti sähköisen kaupankäynnin viime kesäkuussa. Helmikuussa Metsä Groupin yksityismetsistä hankkimasta puusta jo 20 prosenttia ostettiin sähköisesti. Metsänhoitopalvelujen myynnissä osuus oli vielä suurempi, 30 prosenttia. 

Jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen on erittäin tyytyväinen sähköisen kaupanteon kehitykseen. Hyvän kehityksen taustalla on useita syitä. ”Olemme esitelleet sitä aktiivisesti metsänomistajille. Sähköinen kaupankäynti on koettu helpoksi, luotettavaksi ja nykyaikaiseksi tavaksi tehdä kauppaa. Lokakuussa kaupankäynti tuli mahdolliseksi myös ilman metsäsuunnitelmatietoja, ja se vauhditti sähköistä kaupantekoa.”

Jumppanen muistuttaa, että sähköinen kauppa on lisäpalvelu. ”Perinteinen puukauppa onnistuu edelleen. Sähköinen kaupankäynti on luontevaa, kun metsänomistajan ja metsäasiantuntijan välillä vallitsee luottamus. Se nopeuttaa ja helpottaa asiointia. Sähköiset kaupatkin lähtevät yleensä liikkeelle tapaamisesta tai puhelinsoitosta. Toisaalta osa asiakkaista haluaa asioida vain verkossa.” 

Metsä Group teki Suomen ja tiettävästi maailman ensimmäisen sähköisen puukaupan padasjokelaisen metsänomistajan Jussi Salomäen kanssa 2.6.2015. Metsä Groupin omistajajäsenet eli Metsäliitto Osuuskunnan jäsenet ovat voineet siitä asti myydä Metsä Groupille puuta ja ostaa siltä metsänhoitopalveluita sähköisesti. Kauppa vahvistetaan pankkitunnuksilla kaikkien omistajajäsenten käytössä olevassa Metsäverkko-palvelussa. 

Palvelu helpottaa etenkin yhteisomistuksessa olevien metsätilojen hoitoa ja etämetsänomistajien asiointia. ”Metsänomistaja voi hoitaa metsäasioitaan silloin, kun se hänelle parhaiten sopii ja missä maailmankolkassa tahansa”, Jumppanen sanoo. Ensimmäinen mannertenvälinen puukauppakin tehtiin jo viime syksynä. 

Sähköinen puukauppa etenee koko toimialalla

Puun ostajat ja myyjät ovat perustaneet yhdessä Suomen Puukauppa Oy:n, joka rakentaa sähköisen puukauppapaikan. Kauppapaikassa metsänomistajat voivat tarjota puutaan myyntiin ja ostajat tehdä ostotarjouksia. Varsinaiset puukaupan sopimusasiakirjat tehdään ostajan järjestelmässä. Metsä Groupin Metsäverkko-palvelu ja sähköinen puukauppapaikka tukevat siten hyvin toisiaan. 

Metsäverkon mobiiliversio maksuttomaksi

Metsäverkosta julkaistiin mobiiliversio joulukuussa 2014. Siitä tuli tämän vuoden alussa maksuton jäsenetu kaikille omistajajäsenille. ”Haluamme, että sähköiset palvelumme ovat mahdollisimman kattavasti ja helposti jäsentemme käytössä. Metsäverkon mobiilisovellus on olennainen osa sähköistä metsänomaisuuden hoitoa”, Jumppanen sanoo. 

Mobiilisovelluksessa metsäsuunnitelma on metsänomistajalla aina mukana. Sovelluksen avulla voi suunnistaa tietylle metsäkuviolle ja selata siihen liittyviä tietoja ja toimenpide-ehdotuksia, lisätä metsäsuunnitelmaan muistiinpanoja ja valokuvia sekä merkitä toimenpiteitä tehdyksi. Mobiilisovelluksella voi myös valmistella tarjouspyynnön puukaupasta tai metsänhoitotöistä.

 

METSÄ GROUP
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Juha Jumppanen, jäsenpalvelujohtaja, Metsä Group, puh. 050 384 4808
Krista Kimmo, viestintäpäällikkö, Metsä Group, puh, 050 526 4911

www.metsagroup.fi

Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, ensikuitukartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2015 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 600 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 116 000 suomalaista metsänomistajaa. 14.3.2016

Tilaa