Biotuotetehtaan työmaan henkilön positiivinen koronatestitulos on osoittautunut virheelliseksi

Report this content

Metsä Fibre lehdistötiedote 23.6.2021

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan työmaalla työskentelevän henkilön 10.6.2021 antama positiivinen koronatestitulos on todettu virheelliseksi testitulokseksi. Oireettoman henkilön vapaa-ajallaan ottaman pikatestin tulos osoittautui virheellisesti positiiviseksi, sillä jatkotestauksessa koronavirusta ei todettu ja viranomainen purki kyseisen henkilön sekä 20 altistuneen henkilön karanteenit.

- Kaikki toimivat juuri kuten kuuluukin heti kun mahdollinen koronatilanne kävi ilmi ja näin tulee toimia myös jatkossa, näin minimoimme mahdollisuuden viruksen leviämiseen. Turvallisuus on meille ykkösasia ja on tärkeää, että kaikki noudattavat koronaturvallisuuden suhteen annettuna ohjeita ja toimivat oikein, toteaa biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson Metsä Fibreltä.

Kaikille biotuotetehdasprojektissa ja työmaalla työskenteleville noin 420 henkilölle tehtiin suunnitellusti koronatestit viikon 24 aikana, toimenpiteestä oli päätetty jo ennen 10.6.2021 ilmi käynyttä tilannetta. Kaikki testitulokset olivat negatiivisia. Ensimmäinen massatestaus tehtiin huhtikuussa, myös tuolloin kaikki testitulokset olivat negatiivisia. Koronan massatestejä tehdään myös jatkossa epidemiatilanteen niin vaatiessa. Biotuotetehdasprojektin tai projektin työmaan henkilöstöllä ei ole todettu tähän mennessä koronavirustartuntoja.

Koronaviruspandemia ja tartuntojen ehkäiseminen on keskeinen osa biotuotetehdasprojektin turvallisuussuunnittelua ja toimintaa. Tämä sisältää ohjeistuksen ja toimintatavat, joilla koronaviruksen leviäminen estetään sekä miten tilannetta valvotaan ja seurataan päivittäin. Turvaväleistä pidetään huolta, käytetään maskeja sekä muun muassa pidetään hyvästä käsihygieniasta huolta. Töihin ei tulla flunssan oireissa ja lähikontaktiseurantaa suoritetaan. Kaikki työmaan tilat on järjestetty niin, että esimerkiksi turvavälit pystytään pitämään ja muun muassa käsienpesupaikkoja on saatavilla. Työmaalla voivat asioida vain siellä työskentelevät henkilöt, vierailuita ei järjestetä koronaturvallisuuden takaamiseksi. Metsä Fibre tekee aktiivista yhteistyötä viranomaisten kanssa koronaturvallisuuden takaamiseksi.

Lisätietoja:

Jari-Pekka Johansson
projektijohtaja
Metsä Fibre
jari-pekka.johansson@metsagroup.com

Anna-Liisa Pennanen
viestintäpäällikkö
Metsä Fibre
puh. 050 574 8071
anna-liisa.pennanen@metsagroup.com

Metsä Group

www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 5,5 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 200 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on noin 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia:       

Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare

Metsä Fibre

www.metsafibre.com

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Olemme maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja globaalisti merkittävä sahatavaran valmistaja. Laadukkaille tuotteillemme riittää kysyntää, sillä uusiutuva puu tarjoaa vastuullisen vaihtoehdon fossiilisille materiaaleille.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 300 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia