Botnia lopettaa Kaskisten tehtaan toiminnan

Report this content
Oy Metsä-Botnia Ab:n Kaskisten tehtaan yhteistoimintaneuvottelut saatiin
päätökseen 12.1.2009. YT-neuvottelujen aikana ei löydetty liiketaloudellisia
edellytyksiä tehtaan toiminnan jatkamiseksi, ja tehtaan tuotanto lopetetaan
vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. 

Kaskisten tehdas on Botnian vanhin tehdas, ja sen toiminta on muodostunut
kannattamattomaksi tehdashinnaltaan kilpailukykyisen puuraaka-aineen pitkällä
aikavälillä heikentyneen saatavuuden ja kohonneiden tuotantokustannusten
vuoksi. "Sellun kysynnän nopea heikkeneminen ja sen aiheuttama hintojen lasku
ovat heikentäneet tilannetta entisestään eikä edellytyksiä tehtaan
kannattavalle toiminnalle ole. Tehdas on teknisesti elinkaarensa lopussa ja
toiminnan jatkaminen edellyttäisi merkittäviä investointeja, joille ei tässä
tilanteessa ole perusteita", toteaa toimitusjohtaja Ilkka Hämälä. 

Kaskisten tehtaalta vapautuva kotimainen puuraaka-aine ohjataan Botnian ja
Metsäliitto-konsernin muille Suomen tuotantolaitoksille niiden käynnin
varmistamiseksi pitkällä tähtäimellä. Sulkemiseen liittyvien kertaluonteisten
erien ja käyttöomaisuuden alaskirjauksen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan
noin 75 miljoonaa euroa, josta kassavaikutteista on noin 20 miljoonaa euroa. 

Yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuului Kaskisissa 223 henkilöä. Arvioiden
mukaan noin 70 henkilöä voidaan sijoittaa uudelleen joko Botnian muille
toimipaikoille tai tehdasintegraatin yhteisiin toimintoihin. Lisäksi
määräaikaisia työtehtäviä integraatissa on noin 30 henkilölle, ja tehtaan
sulkemisprojektissa noin 20 henkilölle. Eläkejärjestelyihin on mahdollisuus
noin 70 henkilöllä. 

Botnia toimii yhteistyössä alueen kaupunkien neuvottelukunnan kanssa korvaavien
työmahdollisuuksien löytämiseksi. Mahdollisista vaihtoehdoista ja tarkemmasta
tehtaan sulkemisaikataulusta tiedotetaan myöhemmin suunnitelmien edetessä. 

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, puh. 010 465 4672 klo 11.30
alkaen. 

Yhtiö järjestää tiedotustilaisuuden Kaskisten tehtaalla tänään 14.1.2009 klo
12.30.

Tilaa