ELY-keskukselta myönteinen lausunto Joutsenon biokaasuhankkeen YVAsta

Report this content

Metsä Fibre lehdistötiedote 18.12.2013


Kaakkois-Suomen ELY-keskus on antanut lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, joka tehtiin Joutsenoon suunniteltua puupohjaista biokaasua tuottavaa biojalostamoa varten. Lausunnon mukaan hankkeen kehittäjät Gasum, Helsingin Energia ja Metsä Fibre ovat tutkineet hankkeen kannalta keskeiset ympäristövaikutukset ja YVA-selostus vastaa YVA-lain ja asetuksen vaatimuksia.

YVA-selostus selvensi laitoksen ympäristövaikutuksia muun muassa raaka-aineen hankinnan ja kuljetuksien aiheuttamien päästöjen osalta. Selostusta toteutettaessa käytiin myös hyvää vuoropuhelua hankkeen vaikutuspiirissä olevien ihmisten kanssa. Viranomaisen lausunnossa todetaan, että ihmisiin kohdistuvat vaikutukset on selvitetty kiitettävän perusteellisesti muun muassa pienryhmähaastatteluilla.

Ympäristövaikutusten arviointimenettely ja tarkentuneet teknologiaselvitykset vahvistivat käsityksen, että hanke on ympäristövaikutuksiltaan ja teknisesti toteutettavissa.


Hankkeen toteuttaminen taloudellisesti haastavaa

Hankkeen taloudellista toteutettavuutta on myös tutkittu. Nykyisessä markkinatilanteessa ja päästökaupan ohjaavan vaikutuksen ollessa erittäin pieni kotimaassa tuotettu puupohjainen biokaasu ei pysty kilpailemaan muiden polttoaineiden kanssa. Riittävän kansallisen tuen avulla hankkeen toteuttaminen olisi mahdollista. Esimerkiksi jos puupohjaisella biokaasulla tuotetulle sähkölle asetettaisiin samansuuruinen takuuhinta kuin mädättämällä tuotetulla biokaasulla, hanke olisi taloudellisesti mahdollista toteuttaa.

Vuoden 2014 aikana hankkeen kehittäjät muun muassa seuraavat Ruotsissa koekäyttövaiheessa olevan GoBiGas-hankkeen etenemistä ja siitä saatavia käyttökokemuksia sekä pyrkivät löytämään keinoja hankkeen taloudellisen toteutettavuuden parantamiseksi.


Lisätietoja:
Gasum Oy, toimitusjohtaja Antero Jännes, puh. 020 44 78600
Metsä Fibre Oy, toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, puh. 010 4612
Helsingin Energia, toimitusjohtaja Pekka Manninen, puh. 050 556 7366

 

Tilaa