Hienostunut Metsä-paviljonki – suomalaista puuarkkitehtuuria Tokioon

Report this content

Tokion 2020 kesäolympialaisten yhteyteen rakennetaan puinen Metsä-paviljonki suomalaisten urheilijoiden ja yritysten käyttöön. Paviljonki on esimerkki persoonallisen arkkitehtuurin toteuttamisesta teollisesti valmistettuja puuelementtejä hyödyntäen. Paviljongin on suunnitellut maailmalla tunnettu suomalainen arkkitehti Pekka Helin Arkkitehtitoimisto Helin & Co:sta. Paviljongin toteuttaa Metsä Group yhteistyössä Business Finlandin kanssa.

Pekka Helin kuvailee Metsä-paviljongin suunnittelua kiinnostavaksi ja haasteelliseksi projektiksi. Tyylikäs edustuspaviljonki oli määrä toteuttaa teollisesti valmistetuista Kerto LVL -elementeistä. Rakennuksen piti olla myös helposti siirrettävissä ja koottavissa, jotta sitä voidaan käyttää myöhemmin uudelleen. Tämä vaikutti elementtien kiinnityksiin, kokoon ja kuljettamiseen.

”Paviljongin piti perustua teollisiin tuotteisiin, ei siis mitään monimutkaista fancy-arkkitehtuuria”, Helin kertoo. ”Piti miettiä, miten teollisesta saadaan loihdittua hienoa.”

Japanissa on pitkät puurakentamisen perinteet, mikä toimi inspiraationa rakennuksen suunnittelussa. Metsä-paviljonki on esimerkki siitä, että teollisista puuelementeistä saa aikaan ainutkertaista ja kaunista arkkitehtuuria.

”Puun luontaista joustavuutta on rakennuksissa osattu hyödyntää maanjäristysten varalta. Tähän on tullut mukaan ikivanha japanilainen estetiikka ja minimalistinen hienostuneisuus. Sitä samaa löytyy myös täältä pohjoisista oloista. Se oli abstraktina ajatuksena mielessäni, kun aloin suunnitella Metsä-paviljonkia”, Helin kuvailee.

Ympäristöystävällinen Kerto LVL tuo puun hyödyt rakentamiseen

Metsä Woodin kevyistä ja mittatarkoista Kerto LVL -tuotteista kootut elementit tekevät rakentamisesta nopeaa ja ympäristöystävällistä.

”On arvokasta jo itsessään suunnitella jotain pysyvää. Tässä on lisänä uudenlainen mahdollisuus, kun puisista elementtirakennuksista tehdään siirrettäviä ja siten saadaan kierrättämällä palveltua laajempaa kysyntää”, Helin kiittelee.

Puu rakennusmateriaalina on ympäristöystävällinen ja kestävä. Kerto LVL tuotetaan hyvin ympäristöystävällisellä prosessilla uusiutuvasta raaka-aineesta. Tuotannon päästöt ja energiantarve ovat pienet, ja puu materiaalina sitoo hiiltä rakenteisiin pysyvästi. 

”Puurakentamisen suurin hyöty, ekologisuus ja kestävän kehityksen tukeminen, ovat tämän päivän keskeisimpiä asioita”, Helin muistuttaa. ”Siinä sidotaan suuria määriä hiilidioksidia varsin pysyvään olotilaan, josta se ei vapaudu pitkiin aikoihin. Eivätkä puurakenteet tai -rakentaminen aiheuta minkäänlaisia haitallisia päästöjä asuin- tai työympäristössä.”

Puurakentaminen sopii kaupunkiin

Metsä-paviljonki tuo esiin puuelementtirakentamisen mahdollisuudet tiiviissä kaupunkirakentamisessa. Haasteen suunnittelulle toi paviljongin sijoituspaikka Suomen suurlähetystön alueella, Tokion keskustassa. Rakennus piti suunnitella ahtaalla tontilla valmiiksi sijaitsevan autotallin päälle ja ympärille. Esivalmistetut puuelementit olivat käytännössä ainoa tapa toteuttaa rakennus tällaiseen tilaan.

”Tällaiset rajoitukset laittavat mielikuvituksen kunnolla liikkeelle”, Helin naurahtaa. ”Metsä Woodilla on hyvää asiantuntemusta. He tietävät, mitkä ovat järkevät dimensiot eri elementeille, mikä osa on liitos- tai työstökelpoista, ja komponentit ovat synkronissa valmistusmittojen kanssa niin, että prosessi olisi mahdollisimman ekologinen eikä hukkamateriaalia synny.”

Kerto LVL -tuotteista valmistetut elementit ovat kevyitä ja ympäristöystävällisiä ja niiden avulla rakennusprojekti sujuu nopeasti. Paviljongin tehdasvalmisteiset elementit kuljetetaan merikonteissa Japaniin ja kootaan paviljongiksi nopeasti paikan päällä.

”Kerto LVL:stä saa aikaiseksi mitä vain!” Helin kehuu. ”Olen aina korostanut sitä, että yksinkertaiset puurakenteet sopivat hyvin pientalorakentamiseen ja toisessa ääripäässä suuriin urheiluhalleihin, toimistorakennuksiin, lentoasemille, päiväkoteihin ja kouluihin.”

Elementit löytyivät Open Source Woodista            

Metsä Woodin Open Source Wood on yhteisöllinen alusta, jonka avulla arkkitehdit ja rakennussuunnittelun ammattilaiset jakavat puurakentamisen ideoitaan. Yhteisön tarkoitus on edistää tiedonjakamista ja yhteistyötä alan ammattilaisten kesken. Kaikki Metsä-paviljongin suunnittelussa käytetyt elementit ovat vapaasti ladattavissa opensourcewood.com-sivustolla.

Katso videolta Pekka Helinin mietteitä Metsä-paviljongin suunnittelusta.

Kuvat: https://databank.metsagroup.com/l/Rw99dNpKTzDS

Lisätietoa:
Viivi Kylämä, Markkinointipäällikkö, Metsä Wood, viivi.kylama@metsagroup.com, puh. +358 40 820 9850
 

Metsä Wood 

http://www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. 

Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2018 oli 0,4 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 500 henkilöä. 

Metsä Wood on osa Metsä Groupia. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia