Jani Oksanen Metsä Fibren talousjohtajaksi

Report this content

Metsä Fibre lehdistötiedote 6.9.2022

Jani Oksanen on nimitetty Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren talousjohtajaksi. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä DEN Group Oy:stä. Aiemmin Oksanen on työskennellyt muun muassa UPM-Kymmene Oyj:ssä, Foster Wheelerissä ja Cargotec Oyj:ssä. Hän raportoi uudessa tehtävässään Metsä Fibren toimitusjohtajalle Ismo Nousiaiselle.  

Metsä Fibren talousjohtajana vuodesta 2019 toiminut Antti Kiljunen on nimitetty Metsä Groupin keskitettyjen taloustoimintojen johtajaksi (SVP, Group Finance).

Muutokset astuvat voimaan 1.2.2023.

Lisätietoja:
Ismo Nousiainen, toimitusjohtaja, Metsä Fibre, puh. 010 465 5005

Metsä Group

www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on lähes 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia:       

Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare

Metsä Fibre

www.metsagroup.com/fi/metsafibre

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Olemme maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja globaalisti merkittävä sahatavaran valmistaja. Laadukkaille tuotteillemme riittää kysyntää, sillä uusiutuva puu tarjoaa vastuullisen vaihtoehdon fossiilisille materiaaleille.

Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 2,6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 400 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Tilaa