Kasvata metsästä saatavia tuloja

Report this content

Aktiivinen ja suunnitelmallinen metsänhoito takaa metsästä saatavien tulojen säännöllisyyden. Tulojen suuruuteen voi vaikuttaa monin eri tavoin.

Metsäomaisuudenhoidon asiantuntija Anu Rautiainen Lappeenrannan hankintapiiriltä kehottaa metsänomistajia näkemään metsänhoidon investointina eikä kulueränä. ”Taimikot kannattaa huolehtia tuottaviksi alusta alkaen ja tehdä perkaus aikaisessa vaiheessa. Esimerkiksi kuuselle uudistettu metsä on hyvä raivata heti, kun lehtipuut ovat kuroneet pituudessa taimien rinnalle eikä vasta sitten, kun ne jo varjostavat ja aiheuttavat kasvutappiota.”

”Harvennushakkuutkin on syytä tehdä ajallaan, ja myös yläharvennusta kannattaa harkita. Kuusikossa tukkipuun kertymää voi nostaa puusukupolven aikana jopa 30 prosenttia yläharvennuksella, joka tosin siirtää päätehakkuuta 5–10 vuotta. Se on taloudellisesti kannattava tapa pidentää kiertoaikaa.”

”Yläharvennus sopii hoidettuun, tasaikäiseen, tervelatvaiseen ja hyvässä kasvussa olevaan kuusikkoon”, Rautiainen sanoo ja huomauttaa, että Metsä Groupin metsäasiantuntijat osaavat arvioida kohteen sopivuuden.

Lannoitus on Rautiaisen mukaan ehkä kaikkein tuottavin metsäinvestointi. ”Sille voi saada 10–20 prosentin sijoitetun pääoman tuoton. Myös metsäteiden rakentaminen ja ylläpito ovat investointeja, jotka vaikuttavat tulevien puukauppojen arvoon.”

”Hoito- ja hakkuutöiden kustannukset pysyvät parhaiten kurissa, kun ne toteutetaan riittävän suurina kokonaisuuksina. Puolen hehtaarin työmaa on viisasta yhdistää laajempaan kokonaisuuteen.”

Viljely nopeasti päätehakkuun jälkeen

Kun metsän uudistaa ajallaan, sen arvokasvu ei pysähdy. Esimerkiksi hakkuukypsän kuusikon uudistamisen kanssa ei ole mitään syytä aikailla. ”Päätehakkuun jälkeen viljely kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti – puusukupolven kierron nopeuttaminen lisää metsästä saatavaa vuosituottoa.”

Vaikka metsä on Rautiaisen mielestä kohtalaisen vähäriskinen sijoitus, luonto järjestää metsänomistajalle yllätyksiä. Siksi metsäomaisuus kannattaa vakuuttaa. ”Vakuutusta ottaessaan metsänomistajan on hyvä miettiä metsän rahallisen arvon lisäksi myös vakuutuksen korvaavuuden taso ja omavastuun suuruus.”

”Ajallaan tehdyt hoitotyöt ovat nekin riskien hallintaa”, Rautiainen huomauttaa. ”Oikea-aikaisesti harvennettu metsä kestää paremmin esimerkiksi lumi- ja myrskytuhoja, kun jäljelle jääneet puut ovat saaneet tilaa kasvaa ja vankistua.”

Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsen voi kasvattaa metsäomaisuutensa arvoa osuussijoituksin. Puukauppatuloja voi sijoittaa A-lisäosuuksiin, joiden korko on pysynyt hyvin kilpailukyisenä – viime vuodelta se oli viisi prosenttia. Pääomabonusta hyödyntämällä saat vielä tätäkin parempaa tuottoa.

Jos tähtäät taloudelliseen tuottoon, solmi kanssamme metsäomaisuuden hoitosopimus. Lisätietoja saat omalta metsäasiantuntijaltasi – hae hänen yhteystietonsa.

Tilaa