Kaupunkitoimisto tuo metsän lähelle

Report this content

Metsäliiton kaupunkitoimistot palvelevat etämetsänomistajia monipuolisesti.


Metsäasiat hoituvat Metsäliiton kaupunkitoimistoissa Espoossa, Tampereella ja Oulussa metsäpalstan sijainnista riippumatta.

Entistä useammin uusi metsänomistaja asuukin kaupungissa etäällä omasta metsästä. Kaupunkitoimistossa metsään on mahdollista paneutua ajan kanssa asiantuntijan opastuksella.

”Olemme tarvittaessa apuna metsänomistamisen alkumetreiltä saakka. Kaupunkitoimisto on uudelle metsänomistajalle hyvä paikka aloittaa tutustuminen omaan metsään”, kannustaa Marja-Liisa Riipinen Espoon kaupunkitoimistosta.


Sovi tilakäynti, sijoita metsärahaa...

Kaupunkitoimistosta voi aloittaa puukauppojen, metsänhoitotöiden tai vaikkapa sukupolvenvaihdoksen suunnittelun. Siellä voi myös käväistä kysymässä neuvoja ja vinkkejä ajankohtaisiin metsäasioihin.
Saman pöydän ääressä hoituvat Metsäliiton jäsenasiat.

”Metsäliiton jäseneksi liittyminen, metsärahan sijoittaminen, tai jäsentietojen muutokset onnistuvat meillä helposti.”
Kaupunkitoimistot toimivat tiiviissä yhteistyössä Metsäliiton koko maan kattavan yhteyshenkilöverkoston kanssa.

”Metsänomistaja saa aina ajantasaista tietoa metsän sijaintikunnan olosuhteet parhaiten tuntevilta ammattilaisilta. Kauttamme voi sopia myös ilmaisen tilakäynnin oman yhteyshenkilön kanssa.


Tapahtumia ja teemailtoja

Kaupunkitoimistot järjestävät etämetsänomistajille erilaisia tapahtumia ja teemailtoja. Metsäliiton perinteisiä joulunajan tapahtumia vietetään tänä vuonna Oulussa ja Tampereella 16. ja Espoossa 19. joulukuuta.

”Vuodenvaihteen jälkeen metsäverotus on jälleen ajankohtainen aihe. Myös metsätilan sukupolvenvaihdosta käsittelevät teemaillat ovat suosittuja. Meille saa toki esittää toivomuksia uusistakin aiheista”, Riipinen vinkkaa.

Kaupunkitoimistot ovat avoinna arkisin kello 9.00–16.00 tai sopimuksen mukaan.
”Tervetuloa käymään ja vaihtamaan metsäkuulumisia vaikkapa kahvikupin äärellä!”



Kaupunkitoimistojen yhteystiedot:

Espoo
Revontulentie 6
02100 Espoo
puhelin 01046 54286
marja-liisa.riipinen@metsaliitto.fi


Tampere
Keskustori 5 (käynti Kirkkokadulta)
33100 Tampere
puhelin 01046 23210
panu.holm@metsaliitto.fi


Oulu
Hallituskatu 25
90100 Oulu
puhelin 040 164 0000
oulu.kaupunkitoimisto@metsaliitto.fi

 

Tilaa