Metsä Group laskee kuitupuun minimiläpimittaa Suomessa

Report this content

Metsä Group laskee 17.8.2023 alkaen kuitupuun minimiläpimittaa puunkorjuussa 5 senttimetriin uusissa ja vanhoissa pysty- sekä hankintakaupoissa. Minimiläpimitta on tähän asti ollut kuusi senttimetriä. Muutos koskee sellun valmistamiseen käytettäviä mänty-, kuusi- ja koivukuitupuita. Kuusihiokkeen minimiläpimitta säilyy ennallaan jalostusteknisistä syistä. Muutos koskee sekä puutavaralaji- että runkohinnoittelukauppoja ja se on määräaikainen vuoden loppuun asti.

”Muutos kasvattaa tyypilliseltä leimikolta tulevan ainespuun määrää muutamalla prosentilla ja vaikuttaa metsäomistajan puukauppatuloihin positiivisesti. Seuraamme tämän vuoden loppuun asti muutoksen vaikutuksia arvoketjussa, muun muassa tehtaiden kuorimohäviöön liittyen, ja arvioimme sen jälkeen edellytyksiä jatkaa viiden senttimetrin minimiläpimitalla. Nyt onkin hyvä aika tehdä erityisesti harvennuskauppaa, kerätä läpimitan laskusta metsänomistajalle tulevat hyödyt talteen ja luoda kestävää kasvua Suomeen”, Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen sanoo.

Metsä Groupin  investointihankkeista Suomeen valmistuvat tämän vuoden aikana Kemin biotuotetehdas ja Kemin laineritehtaan kehitysinvestointi, joka otetaan käyttöön biotuotetehtaan käynnistyksen yhteydessä. 

”Olemme investoineet vahvasti erityisesti Suomeen ja haluamme kasvattaa puunhankintamääriä omistajajäseniltämme. Metsä Group jalostaa uusiutuvasta pohjoisesta puusta tuotteita, joita me kaikki käytämme arjessa, ja joilla korvaamme fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Luomme yhdessä omistajajäsentemme kanssa hyvinvointia kaikille suomalaisille”, Jumppanen jatkaa. 

Lisätietoja:

Juha Jumppanen, metsäjohtaja, Metsä Group, puh. 050 384 4808

Juha Laine, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Metsä Group, p. 050 346 0350
 

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut
 

metsagroup.com/fi/puunhankinta

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut vastaa Metsä Groupin emoyrityksen, Metsäliitto Osuuskunnan jäsenille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu yli 90 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä. Tarjoamme omistajajäsenillemme kaikki tarvittavat metsänhoidon palvelut kestävän metsätalouden harjoittamiseen ja metsäomaisuuden arvon kasvattamiseen.

Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun Itämeren alueen kestävästi hoidetuista metsistä, valtaosan omistajajäseniltämme Suomesta. Toimitamme myös merkittävän määrän energiapuuta, kuorta ja purua jatkojalostukseen.

Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 2,1 miljardia euroa, ja työllistämme noin 750 henkilöä. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria.

Metsä palvelee: X | Facebook

Tilaa

Multimedia

Multimedia