Metsä Group sai päätökseen yhteistoimintaneuvottelut Karihaaran sahan sulkemiseksi

Report this content

Metsä Groupin puutuoteliiketoiminnasta vastaava Metsä Wood on saanut päätökseen kesäkuussa käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut Karihaaran sahan sulkemiseksi. Sahan tuotannollinen toiminta on ollut keskeytettynä yhtäjaksoisesti toukokuusta 2009 lähtien ja koko henkilöstö lomautettuna kesäkuusta 2009 alkaen. Yhteistoimintaneuvottelut koskivat sahan koko henkilöstöä, yhteensä viittä henkilöä. Neuvotteluiden lopputuloksena Metsä Wood on päättänyt sulkea Karihaaran sahan ja irtisanoa viisi henkilöä heinäkuun 2014 aikana.

Lisätietoja:
Henrik Söderström, johtaja, saha- ja jalostetuotteet, Metsä Wood, puh. 040 577 3421


www.metsagroup.com
Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu. Metsä Group keskittyy pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, pakkauskartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Sen korkealaatuisissa tuotteissa yhdistyvät uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, kestävä kehitys sekä innovatiivisuus. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2013 oli 4,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 000 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 123 000 suomalaista metsänomistajaa.
 

www.metsawood.com
Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2013 oli 897 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 2 500 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa