Metsä Group suunnittelee bioenergian käytön lisäämistä Kemissä

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 26.6.2012


Metsä Group käynnistää esiselvityksen uusiutuvien energianlähteiden käytön ja tuotannon lisäämiseksi Kemin sellutehtaalla. Yhtenä mahdollisena tuotantoteknologiana tarkastellaan kaasutuslaitosta, jonka tuottamalla biopolttoaineella korvattaisiin meesauunin fossiilinen polttoaine eli öljy. Vastaavanlainen kaasutuslaitos otetaan käyttöön kesällä Joutsenon sellutehtaalla, minkä seurauksena tehtaasta tulee hiilidioksidineutraali tuotantolaitos normaalikäynnin aikana. 

Esiselvityksessä tutkitaan investointivaihtoehtojen teknisiä konsepteja ja liiketaloudellista toimintamallia. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.

"Esiselvityksen perusteella tehtävien investointipäätösten tavoitteena on vahvistaa Metsä Groupin asemaa edelläkävijänä bioenergian tehokkaassa tuotannossa ja käytössä", Metsä Fibren tuotantojohtaja Ismo Nousiainen sanoo. 

Uusien tuotantoteknologioiden käyttöönotto lisäisi ulkopuolelta hankittavien puupolttoaineiden käyttöä Kemin tehtaalla. Tällä hetkellä Kemin sellutehdas tuottaa enemmän energiaa kuin itse tarvitsee: tehtaan sähköenergian omavaraisuusaste on noin 141 prosenttia. 


METSÄ GROUP
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Ismo Nousiainen, johtaja, tuotanto, Metsä Fibre, puh. 050 598 7378


www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa ja edistävät hyvinvointia kestävästi. Metsä Groupin huipputuotteiden pääraaka-aineet ovat uusiutuva pohjoismainen puu ja puukuitu. Tärkeimmät liiketoiminta-alueemme ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki ja paperi, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2011 oli 5,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 12 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

Tilaa