Metsä Group vie sellulogistiikan uudelle aikakaudelle RFID-teknologian avulla

Report this content

Metsä Group on luomassa uutta teknologiaa selluteollisuuden logistiikkaketjuun ottamalla ensimmäisenä käyttöön tuotteiden langattomaan tunnistukseen perustuvan RFID-teknologian (Radio Frequency Indentification). Kevään aikana RFID tulee käyttöön kaikilla konsernin sellutehtailla ja suurimmassa osassa lastaussatamia.

RFID-teknologia on suuri edistysaskel selluerien manuaalisesta ja viivakooditunnistuksesta tarkkuutensa, kestävyytensä ja pienen kokonsa ansiosta. RFID on ollut käytössä monilla teollisuudenaloilla, mutta Metsä Groupin pioneerityön myötä olemassa olevaa tekniikkaa aletaan hyödyntää nyt myös sellun toimitusprosessissa.

"RFID-kehitystyö on hyvä esimerkki jatkuvasta uudistumisestamme, jonka avulla huolehdimme menestymisestä globaalissa kilpailussa", sanoo selluliiketoiminnasta vastaavan Metsä Fibren tuotantojohtaja Ismo Nousiainen.

Selluyksiköihin sijoitetaan pieni RFID-tunniste, joka sisältää tuotteen eränumeron sekä tiedot valmistusajankohdasta ja valmistajasta. RFID-tunnisteella varustettu sellu täyttää tuoteturvallisuusvaatimukset ja soveltuu elintarvikekäyttöön.

RFID-teknologia parantaa kustannustehokkuutta

RFID:n ansiosta sellun koko logistiikkaketju automatisoituu ja nopeutuu ja virheiden määrä vähenee. Selluerien tiedot tunnetaan jatkossa reaaliaikaisesti sekä selluvarastossa että satamissa. Muutos tuo säästöjä selluvirtojen hallintaan kaikille logistiikkaketjun toimijoille.

"RFID täydentää teknisten palveluidemme valikoimaa. Sen mahdollistama täsmällinen tieto sellun ominaisuuksista luo asiakkaillemme uusia mahdollisuuksia tuotantotehokkuuden parantamiseen", sanoo Metsä Fibren myynti- ja markkinointijohtaja Ari Harmaala. 

Metsä Group kehittää RFID-järjestelmää avoimesti

Metsä Groupin tavoitteena on laajentaa RFID:n käyttöä selluteollisuudessa, ja konserni haluaa tukea muita teollisuuden toimijoita teknologian käyttöönotossa.

"Kehittämämme sellun RFID-järjestelmä ollut alusta lähtien avointa teollisuuden kaikille toimijoille. Todelliset hyödyt saavutetaan vasta, kun tärkeimmät selluntoimittajat käyttävät yhteistä standardia. Olemme tehneet pioneerityön, ja nyt järjestelmän laajamittainen käyttöönotto selluteollisuudessa voi alkaa", Ari Harmaala sanoo.

 

Tilaa