Metsä Groupin investoinnit luovat uusia kesätyömahdollisuuksia – haku kesätöihin on nyt auki

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 7.12.2022

Metsä Group rekrytoi ensi kesäksi noin 850 kesätyöntekijää eri puolille Suomea. Haussa on myös tekijöitä täysin uusiin tehtäviin esimerkiksi Rauman sahalle, jonka jatkuva toiminta käynnistyi syyskuussa.

Metsä Groupin investoinnit luovat uusia työpaikkoja Suomeen ja ulkomaille. Yhtiön toteutuneiden ja parhaillaan käynnissä tai suunnitteilla olevien investointien arvo on vuodesta 2015 lähtien mitattuna yli kuusi miljardia euroa. Investoinneista valtaosa kohdistuu Suomeen.

”Investointimme luovat uusia mahdollisuuksia myös kesätyöntekijöillemme. Tarjolla on uusia väyliä työelämään eri alojen osaajille”, kertoo henkilöstöjohtaja Pertti Hietaniemi.

Kesätyöntekijöitä haemme ensimmäistä kertaa esimerkiksi maailman moderneimmalle sahalle Raumalle. Uusi saha työllistää noin sata henkilöä, ja tarvetta on myös kesätyöntekijöille. Vuoden 2023 alussa toimintansa aloittaa myös uusi Kajaanin puunhankintapiiri, jonne niin ikään haemme kesätyöntekijöitä.

Metsä Groupissa on avoinna lukuisia muitakin kesätyöpaikkoja ympäri Suomea. Kesätöitä on eri vaiheen opiskelijoille puunhankinnassa, metsäpalveluissa, tuotannossa ja kunnossapidossa. Lisäksi töitä on tarjolla muun muassa taloushallinnon, hankinnan ja logistiikan, tutkimuksen ja kehityksen, markkinoinnin ja asiakaspalvelun tehtävissä.

Suomen kielen osaaminen ei ole välttämätöntä kaikissa kesätyötehtävissä. Metsä Group pyrkii tavoittamaan entistä paremmin kansainväliset opiskelijat ja tarjoamaan kesätyö- ja harjoittelumahdollisuuksia myös heille.

“Teemme yhteistyötä muun muassa kumppanuusyliopistojemme Helsingin yliopiston ja Oulun yliopiston kanssa. Järjestämme esimerkiksi Oulun yliopistossa 24.1.2023 tapahtuman, jossa esittelemme näkyvästi Metsä Groupin toimintaa ja kerromme kesätöistämme”, jatkaa Hietaniemi.

Metsä Groupin kesätyöntekijät pääsevät ottamaan vastuuta, ja heidän tukenaan on osaava työyhteisö. Työssä kehittyy uusiutuvan raaka-aineen, pohjoisen puun ammattilaiseksi.

”Vuoden 2022 kesätyöntekijämme kehuivat erityisesti mukavia työkavereita ja reilua työyhteisöä. Vastuullinen kesäduuni -kampanjan toteuttaman tutkimuksen mukaan peräti 97 prosenttia tutkimukseen vastanneista kesätyöntekijöistämme suosittelisi Metsä Groupia ystävälleen”, kertoo Hietaniemi.

Metsä Group on mukana myös vuonna 2023 Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Olemme sitoutuneet vastuullisen työpaikan periaatteisiin. Niihin kuuluvat esimerkiksi kunnollinen perehdytys töihin, työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen ja esihenkilöiden tarjoama tuki.

Kesätyöhaku on auki 7.12.2022–28.2.2023. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme kesätyösivustoltamme. https://www.metsagroup.com/fi/ura-metsassa/opiskelijat-ja-vastavalmistuneet/kesatyot/

Lisätietoja:

Pertti Hietaniemi, henkilöstöjohtaja, Metsä Group, puh. 010 463 3772
Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on lähes 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare

Tilaa

Multimedia

Multimedia