Metsä Groupin johtoryhmän osakeomistusjärjestelmän purkaminen

Report this content

Metsä Group pörssitiedote 26.2.2014 klo 14.00


Metsä Groupin emoyritys Metsäliitto Osuuskunta tiedotti 10.8.2010 osuuskunnan hallituksen päätöksestä rahoittaa Metsä Groupin johtoryhmän jäsenten omistusyhtiötä järjestelmässä, jonka tarkoituksena oli kannustaa johtoryhmän jäseniä hankkimaan ja omistamaan Metsä Board Oyj:n osakkeita ja sitä kautta kasvattamaan Metsä Groupin omistaja-arvoa pitkällä tähtäyksellä sekä tukemaan konsernin strategisten tavoitteiden saavuttamista. Osakeomistusta varten Metsä Groupin johtoryhmän silloiset jäsenet hankkivat omistukseensa Metsäliitto Management Oy -nimisen yhtiön. Metsäliitto Management Oy puolestaan hankki omistukseensa
6 790 887 kappaletta Metsä Boardin B-osakkeita siten, että osakehankinnat rahoitettiin johtoryhmän jäsenten yhteensä noin 3 850 000 euron suuruisilla pääomapanoksilla sekä Metsäliitto Osuuskunnalta otetulla 15 400 000 euron korollisella lainalla.

Koska Metsä Boardin B-osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Metsä Boardin osavuosikatsauksen Q3/2013 julkistamista seuraavan 20 pörssipäivän aikana ylitti järjestelyyn hankittujen Metsä Boardin osakkeiden keskihinnan, osakeomistusjärjestelmä on sen ehtojen mukaisesti helmikuussa 2014 purettu osakekaupoilla, joiden jälkeen Metsäliitto Osuuskunta omistaa Metsäliitto Management Oy:n koko osakekannan.

Metsä Groupin johtoryhmän jäsenet osallistuvat Metsä Groupin vuoteen 2018 asti voimassa olevaan osakepalkkiojärjestelmään, josta tiedotettiin 7.2.2014.


METSÄLIITTO OSUUSKUNTA

Lisätietoja:
Martti Asunta, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 829 9393

Tilaa