Metsä Groupin puutuoteliiketoiminta mukana Millennium-paviljongin Kierre-portin rakentamisessa

Report this content

Metsä Wood lehdistötiedote 6.5.2014

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Woodin puutuotteita hyödynnettiin monipuolisesti Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden
suunnittelukilpailun voittaneessa Kierre-portissa. Portti on näytteillä Helsingin Kansalaistorille rakennetun Millennium-paviljongin sisääntulon yhteydessä. 


Tekniikan Akatemia, TAF, järjestää Helsingissä teknologian ja innovaatioiden suurtapahtuman 28.4.–14.5.2014. Tapahtuman päänäyttämönä toimii yli 1 500 neliön kokoinen Millennium-paviljonki, johon Aalto-yliopiston Wood Program -kurssin opiskelijat rakensivat Metsä Woodin Kerto®- ja vanerituotteista näyttävän sisääntuloportin. Lisäksi portin perustana toimii Metsä Woodin terassituotteista rakennettu alusta. Arkkitehtiopiskelijoiden suunnittelukilpailun voittanut Kierre-portti ilmentää suomalaista puuosaamista ja puun käyttöä arkkitehtonisena rakennusmateriaalina. 

”Kierre ei ole helppo rakenne, mutta se kuvaa hyvin puurakentamisen nykytekniikan mahdollisuuksia. Haastavien rakenteiden toteuttamisessa avainkysymys on laadukkaiden tuotteiden lisäksi osaaminen rakentamisen kaikissa vaiheissa suunnittelusta työstöön ja kokoamiseen. Kierteen tapainen projekti antaa hyvän mahdollisuuden arkkitehtiopiskelijoille uuden oppimiseen ja puun käytön mahdollisuuksien testaamiseen”, Aalto-yliopiston puuarkkitehtuurin professori Pekka Heikkinen kommentoi. 

Kierre-portin toteutus alkoi ideakilpailulla, jonka jälkeen voittajaidea jalostettiin ryhmätyönä suunnitelmaksi, jossa huomioitiin myös tarkasti rakenteen toteutusmahdollisuudet. Metsä Woodin Kerto®-tuotteista ja pitkistä koivuvanereista löytyi sopiva ratkaisu haastavien portin osien valmistukseen. Yhteen liitettävien puuosien työstäminen on tarkkaa työtä, ja se asettaa tarkat vaatimukset myös käytetyille puumateriaaleille. 

Opiskelijat ovat mukana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen järjestämässä Wood Program -koulutusohjelmassa, jonka tarkoituksena on syventää opiskelijoiden osaamista puurakentamisessa. Vuosittain järjestettävälle kurssille valittiin 15 opiskelijaa kymmenestä eri maasta, ja he ovat vuodenmittaisen kurssin aikana perehtyneet puurakentamiseen aina metsästä puun eri työstömenetelmiin ja suurten puurakennushankkeiden toteuttamiseen saakka.  

Lisätietoja:
Susanna Siira, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Metsä Wood, puh. 0400 606 082
Pekka Heikkinen, puuarkkitehtuurin professori, Aalto-yliopisto, puh. 050 377 3786  

Kuvia Kierre-portista (kuvaaja Kimmo Räisänen):
http://databank.metsagroup.com/?cart=3033-afmialihbe&l=EN 

Lisätietoja Metsä Woodin tuotteista:
www.metsawood.fi
 

Lisätietoja Aalto-yliopiston puurakentamisen Kierre-porttihankkeesta:
http://kierrepavilion.wordpress.com/
 

Lisätietoja Millenium-paviljongista:
http://taf.fi/tapahtumat/millennium-paviljonki/
 

Lisätietoja Aalto-yliopiston Wood Program -ohjelmasta:
www.woodprogram.fi


www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu. Metsä Group keskittyy pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, pakkauskartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Sen korkealaatuisissa tuotteissa yhdistyvät uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, kestävä kehitys sekä innovatiivisuus. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2013 oli 4,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 000 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 123 000 suomalaista metsänomistajaa.



www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2013 oli 897 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 2 500 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa