Metsä Tissuen yhteistoimintaneuvottelut Suomessa ovat päättyneet

Report this content
Metsä Tissue Oyj lehdistötiedote 23.8.2010
Metsä Tissue Oyj on saanut 19. elokuuta päätökseen yhteistoimintaneuvottelut,
joissa käsiteltiin vaihtoehtoisia suunnitelmia yhtiön Baking & Cooking
-liiketoiminta-alueen toimintojen kehittämiseksi, jatkuvuuden turvaamiseksi ja
kannattavuuden parantamiseksi. 

"Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena Mäntän tehtaan Baking & Cooking
-tuotteiden paperinvalmistus on tarkoitus siirtää osittain ja jalostus
kokonaisuudessaan Düreniin Saksaan. Mäntän toisella tiivispaperikoneella (PK7)
jatketaan tuotantoa ja vanhempi tiivispaperikone (PK5) suljetaan. Tehtaan muita
toimintoja tehostetaan ja sopeutetaan pienentyvään volyymiin", Metsä Tissuen
toimitusjohtaja Hannu Kottonen toteaa. ”Suomen hallituksen äskettäin tekemä
esitys jäteveron laajennuksesta ja energiaverojen korotuksista sekä niistä
mahdollisesti aiheutuvat mittavat kustannukset eivät vaikuttaneet näihin
neuvotteluihin”, Kottonen jatkaa. 

Yhteistoimintaneuvottelut koskivat noin 500 Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla sekä
Baking & Cooking -liiketoiminnassa työskentelevää henkilöä. Neuvottelujen
alussa työnantaja arvioi esitettyjen toimenpiteiden voivan enimmillään
aiheuttaa noin 150 työntekijän vähentämistarpeen. Tehdyt päätökset johtavat
enintään 117 henkilön irtisanomiseen. Näistä 96 on työntekijöitä, 13
toimihenkilöä ja 8 ylempää toimihenkilöä. Irtisanottavien työsuhteet päättyvät
ensi vuonna maaliskuun lopun ja elokuun lopun välisenä aikana. 

Neuvotteluprosessin yhteydessä on sovittu tukipaketista, jonka tarkoituksena on
helpottaa työllistymistä ja turvata henkilöstön taloudellista asemaa
muutostilanteessa. 

Metsä Tissue solmi kesäkuussa aiesopimuksen M-real Oyj:n Saksan Dürenissä
sijaitsevan Reflexin tehtaan erikoispaperikoneen (PK5), siihen liittyvän
laitteiston sekä voimalaitoksen ostosta. Metsä Tissue jatkaa neuvotteluja
M-realin kanssa lopullisen sopimuksen aikaansaamiseksi. 

Lisätietoja:

Jori Sahlstén, aluejohtaja ja tehtaanjohtaja, puh. 050 326 7568,
jori.sahlsten@metsatissue.com 
Marja-Leena Dahlskog, viestintäpäällikkö, puh. 010 465 5149,
marja-leena.dahlskog@metsatissue.com 
Hannu Kottonen, toimitusjohtaja, puh. 010 465 4959,
hannu.kottonen@metsatissue.com 


Mäntän paperitehdas on Metsäliitto-konserniin kuuluvan Metsä Tissuen yksikkö
Mänttä-Vilppulassa, Pirkanmaalla. Tehdas valmistaa pehmopaperia ja
tiivispaperia ruoanlaittoon ja leivontaan. Raaka-aineena käytetään
keräyspaperia ja sellua. Tehtaan henkilöstömäärä vuonna 2009 oli noin 550
työntekijää. Mäntän tehtaalla on viisi paperikonetta ja 20 jalostuslinjaa. 

Metsä Tissue on yksi Euroopan johtavista pehmopaperituotteiden toimittajista
kotitalouksille ja suurkuluttajille. Yhtiö on myös maailman johtava
ruoanlaittopaperien valmistaja. Metsä Tissuen tuotemerkkejä ovat Lambi, Serla,
Mola, Tento, Katrin, Fasana ja SAGA. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat
Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Suomessa ja Venäjällä, ja sen
liikevaihto on 890 miljoonaa euroa. Metsä Tissuen palveluksessa on 3 150
henkilöä. Metsä Tissue kuuluu Metsäliitto-konserniin.

Tilaa