Metsäliitto-konserni yhtenäistää yritysidentiteettinsä Metsä Groupiksi

Report this content

Metsäliitto-konserni muuttaa nimensä Metsä Groupiksi ja uudistaa yritysilmeensä. Samassa yhteydessä myös konsernin liiketoiminta-alueiden nimet muuttuvat. Nimistön ja identiteetin muutos viimeistelee konsernin strategiaan perustuvan voimakkaan rakennemuutokseen yhtenäisen ja kilpailukykyisen metsäteollisuuskonsernin rakentamiseksi.

Nimi Metsä yhdistää liiketoiminta-alueet selkeästi osaksi Metsä Groupia. Konserni keskittyy viiteen ydintoimintoon eli puutuotteisiin, selluun, kartonkiin, pehmo- ja ruoanlaittopapereihin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Puutuoteteollisuuden nimeksi tulee Metsä Wood, Metsä-Botnian nimi vaihtuu Metsä Fibreksi ja M-real Oyj:n nimen muutoksesta Metsä Board Oyj:ksi päättää varsinainen yhtiökokous 28.3.2012. Metsä Tissuen nimi säilyy entisellään. Puunhankinta toimii jatkossa Suomessa nimellä Metsäliitto Puunhankinta, kansainvälisesti Metsä Forest.

Identiteettimuutos ei vaikuta konsernin rakenteeseen tai yhtiöiden juridiseen asemaan. Metsä Groupin emoyhtiön nimi ja toimintamuoto säilyy Metsäliitto Osuuskuntana.

”Vuonna 2005 liikkeelle laitettu rakennemuutos on nyt valmis, ja olemme hyvissä asemissa tulevaisuutta ajatellen. Nyt on oikea aika vahvistaa toimintaamme yhtenä konsernina. Kilpailussa menestyminen vaatii meiltä entistä tiiviimpää yhteistyötä, matalampia sisäisiä raja-aitoja ja parhaiden käytäntöjen hyödyntämistä”, Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan sanoo.

Metsä Groupin uusi yritystunnus – metsää uljaasti sarvillaan kannatteleva hirvi ja sana Metsä – ja yritysilme viestivät juuriaan kunnioittavasta, uudistuvasta, vastuullisesta ja entistä vahvemmasta metsäteollisuusyrityksestä, jonka tuotteet ja palvelut näkyvät hyvinvointina ihmisten arjessa.

”Metsä Group on reilusti metsäteollisuusyhtiö. Me olemme metsänomistajien omistama yhtiö – se tuo toimintaamme pitkäjänteisyyttä. Pääraaka-aineemme on pohjoisten, kestävästi hoidettujen metsien uusiutuva puu. Meillä on markkinoiden kevyimmät ja ekologisimmat kartongit, huippusellut, menestyksekkäät tuotemerkit pehmo- ja ruoanlaittopapereissa ja huippuosaamista puutuoteteollisuudessa. Meillä on hieno tarina kerrottavana”, Jordan summaa.


METSÄ GROUP
Konserniviestintä


Lisätietoja:
Kari Jordan, pääjohtaja, Metsä Group, puh. 01046 01
Anu Salonsaari-Posti, johtaja, Metsä Group, konserniviestintä, puh. 050 453 4262


Metsä Groupin uusi logo on ladattavissa osoitteesta: http://databank.metsaliitto.com/?cart=55-ijdgeldidi&l=FI
Metsä Groupin uuteen ilmeeseen voi tutustua myös osoitteessa http://newmetsa.metsagroup.com. Metsä Groupin www-sivut uudistavat ilmeensä 10.2.2012.


Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa ja edistävät hyvinvointia kestävästi. Metsä Groupin huipputuotteiden pääraaka-aineet ovat uusiutuva pohjoismainen puu ja puukuitu. Liiketoiminta-alueemme ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki ja paperi, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2010 oli 5,4 miljardia euroa, ja se työllistää noin 13 000 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

Tilaa