METSÄLIITTO-YHTYMÄN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Report this content
METSÄLIITTO-YHTYMÄ                 PÖRSSITIEDOTE           1(10)

                                   6.2.2003 klo 12.00

METSÄLIITTO-YHTYMÄN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2002

Jatkunut heikko taloussuhdanne on vähentänyt metsäteollisuustuotteiden
kysyntää. Tämä on johtanut seisokkeihin, alhaisiin käyntiasteisiin ja
laskeviin myyntihintoihin. Metsäliitto-Yhtymän voitto ennen
satunnaiseriä parani kuitenkin viime vuodesta ja liikevaihto nousi
edellisvuoden tasolle. Vuoden 2002 keskeisenä tavoitteena ollut
vakavaraisuuden parantaminen onnistui hyvin.

Mekaanisen metsäteollisuuden toimialoista eniten kannattavuuttaan
paransi sahateollisuus. Positiivisen kehityksen ansiosta koko
Finnforest-konsernin tulos ennen satunnaiseriä nousi jälleen
positiiviseksi. Emoyritys Metsäliitto Osuuskunnan operatiivinen tulos
ylitti edellisvuoden tason suurempien puun toimitusmäärien ansiosta.

Kemiallisen metsäteollisuuden hienopaperitoimialat kannattivat
edellisvuotta paremmin siitä huolimatta, että tuotteiden myyntihinnat
olivat koko vuoden laskussa. Myös pehmopaperit menestyivät hyvin.
Alenevista hinnoista ja tehtaiden seisokeista kärsivät eniten
aikakauslehtipaperin ja sellun tuottajat. Havusellun keskihinta aleni
vuoden aikana 14 prosenttia ja lehtisellun 10 prosenttia samalla kun
dollarin keskikurssi heikkeni euroon nähden 5,5 prosenttia.

LIIKEVAIHTO
Metsäliitto-Yhtymän liikevaihto oli 8 868 miljoonaa euroa (8 773) eli
noin prosentin suurempi kuin vuonna 2001. Liikevaihtoa kasvattivat
vuoden 2001 aikana hankitut Moelven Industrier ja Thomesto.
Liikevaihtoa pienensi Albbruck GmbH:n osuuden myynti kesäkuussa 2002.
Vertailukelpoinen liikevaihto laski noin kaksi prosenttia.

Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 1 004 miljoonaa euroa (1 073) eli
11 prosenttia (12). Viennistä ja ulkomaisista tytäryhtiöistä kertyi
7 864 miljoonaa euroa (7 700).

TULOS
Yhtymän liikevoitto oli 413,5 miljoonaa euroa eli 4,7 prosenttia
liikevaihdosta (386,5 Me ja 4,4 %). Liiketoiminnan muut tuotot olivat
86,9 miljoonaa euroa (84,3). Muihin tuottoihin ei sisälly merkittäviä
kertaluontoisia eriä.

Yhtymän nettorahoituskulut olivat 204,0 miljoonaa euroa (264,2) eli
2,3 prosenttia liikevaihdosta (3,0). Rahoitustuotot olivat 32,4
miljoonaa euroa (31,0) ja rahoituskulut 236,4 miljoonaa euroa
(295,2). Rahoituskuluihin sisältyy kurssitappioita 7,8 miljoonaa
euroa (22,6).

M-real maksoi 350 miljoonan dollarin suuruisen pääomalainan takaisin
elokuussa. Pääomalainasta M-real kirjasi kurssitappiota yhteensä 63,9
miljoonaa euroa, josta 42,2 miljoonaa euroa kirjattiin vuoden 2002
tulokseen ja 21,7 miljoonaa euroa vuoden 2001 tulokseen. Metsäliitto
                                                               2 (10)
Osuuskunta kirjasi pääomalainasijoituksesta kurssivoittoa 23,7
miljoonaa euroa.

Metsäliitto-Yhtymän voitto ennen satunnaiseriä oli 209,5 miljoonaa
euroa (122,3). Satunnaiserät olivat yhteensä 144,5 miljoonaa euroa
(183,3), joka pääosin muodostuu Albbruck GmbH:n osakkeiden
myyntivoitosta vähennettynä järjestelyyn liittyvillä veroluonteisilla
erillä.

Voitto ennen veroja ja vähemmistöosuutta oli 354,1 miljoonaa euroa
(305,6). Verot olivat 89,0 miljoonaa euroa (129,2) ja vähemmistöosuus
140,8 miljoonaa euroa (136,5). Tilikauden voitto oli 124,3 miljoonaa
euroa (39,9).

Metsäliitto-Yhtymän sijoitetun pääoman tuotto oli 6,3 prosenttia
(5,9) ja oman pääoman tuotto 4,0 prosenttia (2,1).

RAHOITUS
Yhtymän tase on vuoden aikana vahvistunut. Omavaraisuusaste parani
vuoden aikana 31,2 prosentista 35,4 prosenttiin ja velkaisuusaste
aleni 135 prosentista 113 prosenttiin. Korolliset nettovelat olivat
3 543 miljoonaa euroa (3 929).

Maksuvalmius säilyi koko vuoden hyvänä. Rahoitusstrategian mukaisesti
pidettiin likvidien varojen ja sijoitusten määrä alhaalla ja
maksuvalmiutta ylläpidettiin sitovilla luottolimiiteillä.

Yhtymän likvidit varat ja sijoitukset olivat vuoden lopussa 242
miljoonaa euroa (298). Lisäksi yhtymällä oli sitovia, taseen
ulkopuolisia luottosopimuksia 1 337 miljoonaa euroa (1 504).

Lyhytaikaisia rahoitustarpeita varten on käytössä ei-sitovia koti- ja
ulkomaisia yritystodistusohjelmia ja luottolimiittejä noin 0,8
miljardin euron arvosta (0,9). Metsäliitto-Yhtymän sisäisenä pankkina
toimiva Metsä Group Financial Services Oy järjesti vuoden aikana
pitkäaikaista vierasta pääomaa markkinoilta noin 1,5 miljardin euron
arvosta.

Keskeisiä rahoitustapahtumia
Kesäkuussa M-real laski liikkeelle yhdysvaltalaisille sijoittajille
suunnattuja joukkovelkakirjalainoja, joiden yhteismäärä oli 350
miljoonaa dollaria ja maturiteetit 7-12 vuotta. Elokuussa M-real
maksoi 350 miljoonan dollarin suuruisen pääomalainan takaisin.

Marraskuussa M-real allekirjoitti 850 miljoonan euron
syndikaattilainan, jolla jälleenrahoitetaan vuosina 1996 ja 1997
allekirjoitetut luottosopimukset. Vuoden aikana M-real teki lisäksi
kansainvälisen joukkovelkakirjalainaohjelmansa puitteissa neljä
lainaemissiota, joiden yhteismäärä oli noin 90 miljoonaa euroa.

Toukokuussa Metsäliitto Osuuskunta nosti I/2001
joukkovelkakirjalainansa kokoa 150 miljoonasta eurosta 200 miljoonaan
euroon. Lainaa laskettiin vuoden aikana liikkeelle noin 22 miljoonan
euron arvosta.
                                                               3(10)
Metsäliitto Osuuskunnan osuuspääoma kasvoi 53,5 miljoonaa euroa
(45,5) ja oli vuoden lopussa 466,9 miljoonaa euroa (413,4).
Osuuspääomasta 338,0 miljoonaa euroa on jäsenten
lisäosuuspääomasijoituksia (284,4).

M-realin luottoluokituksessa ei tapahtunut katsauskauden aikana
muutoksia. Standard & Poor’sin luokitus M-realin pitkille luotoille
on BBB- ja lyhyille luotoille A3, näkymät neutraalit. Moody’s
Investor Servicen luokitus pitkille luotoille on Baa3 ja lyhyille P3,
näkymät negatiiviset.

INVESTOINNIT
Metsäliitto-Yhtymän bruttoinvestoinnit olivat 510 miljoonaa euroa
(989). Vuoden aikana saatiin valmiiksi Kyron ja Äänekosken
kartonkikoneiden uudistamiset sekä Suolahden koivuvaneritehtaan
modernisointi ja laajennus. Investoinnit Metsä-Botnian Äänekosken ja
Kemin haihduttamoihin valmistuivat joulukuussa 2002 sekä tammikuussa
2003.

Metsä Tissuessa on käynnissä laaja investointi- ja kehitysohjelma,
joka toteutetaan 2002 – 2004 välisenä aikana. Pohjoismaissa ohjelman
kokonaismäärä on noin 30 miljoonaa euroa, Puolassa noin 15 miljoonaa
euroa ja Saksassa noin 45 miljoonaa euroa. Tavoitteena on tuotteiden
jalostusasteen ja laatutason nostaminen sekä tuottavuuden
parantaminen.


YRITYSKAUPAT

Mekaaninen metsäteollisuus
Metsäliitto Osuuskunta osti huhtikuussa 33,34 prosenttia Vapo Oy:n
osakkeista. Sopimuksen mukaan Metsäliitolla on etuosto-oikeus Vapon
osakkeisiin, jos valtio tulevaisuudessa päättää myydä niitä lisää.
Suomen hallituksella on eduskunnan valtuudet alentaa valtion
omistusosuus Vapossa 50,1 prosenttiin.

Finnforest osti huhtikuussa brittiläisen Montague L. Meyerin
mäntysahatavaran jakelu- ja jalostusliiketoiminnan. Kaupalla
Finnforest kasvatti markkinaosuuttaan johtavana puutuotteiden
jakelijana ja valmistajana Britanniassa.

Finnforestin tytäryhtiön Moelven Industrier ASA:n omistuspohja muuttui
kesällä, jolloin Metsäliitto Osuuskunta osti 16,3 prosenttia
osakekannasta ja norjalaiset metsänomistajayhdistykset Glommen ja
Mjøsen lisäsivät omistustaan yhteensä 22,3 prosenttiin. Järjestelyjen
jälkeen Finnforest omistaa osakkeista 60,9 prosenttia. Koko
Metsäliitto-Yhtymän omistusosuus Moelvenistä on 77,2 prosenttia.

Kemiallinen metsäteollisuus
Huhtikuussa M-real osti 85 prosenttia CN Papiervertriebs GmbH:n
osakekannasta. Yhtiö on Saksassa toimiva kustantajia ja kauppaketjuja
palveleva paperin ja painatuksen palveluyhtiö. Paperin ja kartongin

                                                               4 (10)
arkitusta harjoittava hollantilainen Winpac-ryhmä myytiin huhtikuussa
yhtiön toimivalle johdolle.

M-real myi kesäkuussa 50 prosentin omistusosuutensa Papierfabrik
Albbruck GmbH & Co. KG:sta Myllykoski Oyj:lle. Kauppa perustui
M-realin ja Myllykosken väliseen vuonna 2001 solmittuun
optiosopimukseen.

M-real, Metsä-Botnia, Myllykoski Paper ja UPM-Kymmene myivät
heinäkuussa 51 prosenttia Oy Transfennica Ab:sta hollantilaiselle
kuljetusyritykselle.

Metsä Tissue nosti vuoden aikana omistuksensa puolalaisessa
pehmopaperiyhtiössä Zaklady Papiernicze w Krapkowicach S.A:ssa 89,4
prosenttiin. Lisäksi Metsä Tissue sopi 38 prosentin osuuden
ostamisesta puolalaisesta Krapex Sp.zoo:sta, jonka jälkeen Metsä
Tissuen omistusosuus jalostusyhtiöstä nousee 85 prosenttiin. Kauppa
odottaa viranomaisten hyväksyntää.

Metsäliitto-Yhtymä ja ruotsalainen metsäyhtiö Södra Cell AB
allekirjoittivat lokakuussa sopimuksen, jonka perusteella Södra myy
osuutensa A/S Baltic Pulpista Metsäliitolle. Sopimus pantiin
täytäntöön vuoden 2003 alussa. Metsäliiton osuus yhtiöstä on kaupan
jälkeen 67 prosenttia ja Latvian valtion osuus 33 prosenttia. Baltic
Pulp perustettiin vuonna 2000 kehittämään sellutehdashanketta
Latviaan.

MUUT RAKENNEJÄRJESTELYT
M-real sopi helmikuussa Myllykoski Oyj:n kanssa vuodesta 1996
toimineen myynti- ja markkinointiyhteistyön lopettamisesta.
Yhteistyökauden aikana yhtiöiden tuotteet ja asiakaskunta ovat
eriytyneet toisistaan. Lisäksi yhteisesti omistetun
tuotantokapasiteetin vähentyminen ja kilpailulainsäädäntö olivat
sopimukseen johtaneita syitä. Toimintojen eriyttäminen saatiin
valmiiksi vuoden 2002 aikana.

Maaliskuussa M-real lakkautti Ruotsissa sijaitsevan Silverdalenin
paperitehtaan toiminnan pitkään jatkuneen kannattamattomuuden
seurauksena.

Oy Metsä-Botnia Ab:n omistajat toteuttivat Kemiart Liners -
liiketoiminnan yhtiöittämisen 1.4.2002 alkaen. Perustetun Kemiart
Liners Oy:n omistusrakenne on sama kuin Botnialla.

Metsäliitto International fuusioitiin kesäkuun lopussa Thomestoon.

HENKILÖSTÖ
Metsäliiton ja sen tytäryritysten palveluksessa oli vuonna 2002
keskimäärin 31 008 henkilöä (29 744). Suomessa heistä työskenteli
10 279 (10 365) ja ulkomailla 20 729 (19 379). Tilikauden päättyessä
henkilöstön määrä oli 30 247 (31 491), joista ulkomailla 20 383
(21 413). Emoyrityksessä työskenteli keskimäärin 894 henkilöä (926).

                                                               5 (10)

EMOYRITYS METSÄLIITTO OSUUSKUNTA
Metsäliitto Osuuskunnan liikevaihto oli 1 096 miljoonaa euroa
(1 034). Liikevoitto oli 25,8 miljoonaa euroa (21,8) eli 2,4
prosenttia liikevaihdosta (2,1). Voitto ennen satunnaiseriä oli 159,4
miljoonaa euroa (92,1). Rahoituseriin sisältyvät osinkotuotot olivat
113,6 miljoonaa euroa (66,6). Sijoitetun pääoman tuotto oli 15,9
prosenttia (13,6) ja omavaraisuusaste 66,5 prosenttia (63,5).

FINNFOREST
Finnforest-konsernin liikevaihto oli 1 811 miljoonaa euroa (1 428).
Liikevoitto oli 34,9 miljoonaa euroa eli 1,9 prosenttia
liikevaihdosta (tappio 17,1 Me ja -1,2 %) ja voitto ennen
satunnaiseriä 2,1 miljoonaa euroa (tappiota 48,6). Sijoitetun pääoman
tuotto oli 4,0 prosenttia (-1,7) ja omavaraisuusaste, sisältäen
pääomalainat, oli 40,6 prosenttia (40,3).

M-REAL
M-realin liikevaihto oli 6 564 miljoonaa euroa (6 923) ja liikevoitto
324,3 miljoonaa euroa (389,2). Liikevoitto suhteessa liikevaihtoon
oli 4,9 prosenttia (5,6). Voitto ennen satunnaiseriä oli 134,3
miljoonaa euroa (154,0). M-realin tulos per osake oli 0,36 euroa
(0,55), sijoitetun pääoman tuotto 5,8 prosenttia (6,9) ja
omavaraisuusaste 34,2 prosenttia (30,0).

METSÄ-BOTNIA
Botnian liikevaihto oli 1 034 miljoonaa euroa (1 166) ja liikevoitto
153,8 miljoonaa euroa (256,5). Liikevoitto suhteessa liikevaihtoon
oli 14,9 prosenttia (22,0). Voitto ennen satunnaiseriä oli 150,5
miljoonaa euroa (243,0). Botnian sijoitetun pääoman tuotto oli 11,7
prosenttia (18,6) ja omavaraisuus vuoden lopussa 69,6 prosenttia
(65,0).

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
M-real ilmoitti 20.1.2003 hankkineensa SCA:lta sen omistamat 5 781 200
kappaletta Metsä Tissue Oyj:n osakkeita. Kauppahinta oli 12,30 euroa
osakkeelta. Kaupan myötä M-realin omistusosuus Metsä Tissuessa nousi
65,58 prosentista 84,85 prosenttiin. Kaupantekopäivänä M-real osti
lisää osakkeita nostaen omistusosuuden yli 90 prosenttia. Lopuista
Metsä Tissuen osakkeista M-real tekee lunastustarjouksen.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Voimakkaan kasvu- ja investointikauden jälkeen on yhtymän yrityksissä
jatkettu toimenpiteitä taserakenteen parantamiseksi. Vuoden 2001
aikana yhtymän omavaraisuusaste parani noin kolme prosenttiyksikköä ja
katsauskaudella yli neljä prosenttiyksikköä. Lähivuosien tavoite on
saavuttaa yli 40 prosentin omavaraisuustaso. Sijoitetulle pääomalle
yhtymän tuottotavoite on 12 prosenttia yli suhdannesyklien.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tytäryhtiöiden kannattavuuden
nostoa ja tiukkaa investointipolitiikkaa. Metsäliitto-Yhtymän
investoinnit käyttöomaisuuteen vuonna 2003 liittyvät lähinnä


                                                               6 (10)
tuotantokyvyn ylläpitämiseen ja tehostamiseen. Investoinnit säilyvät
euromääräisesti edellisvuoden tasolla.

Epävarman taloudellisen ja kiristyneen poliittisen tilanteen takia on
lähiajan ennustaminen entistä vaikeampaa. Globaalinen talouskasvu on
parin vuoden aikana ollut heikkoa lähes kaikilla markkinoilla eikä
suurta muutosta tilanteeseen ole edelleenkään näköpiirissä.
Odotettavissa on, että myös tänä vuonna joudutaan rajoittamaan
tuotantoa heikon kysynnän takia.

Espoossa helmikuussa 2003
HALLITUS



Pekka Kivelä
viestintäjohtaja

Lisätiedot finanssijohtaja Kari Haavisto, puh. 01046 94260
          viestintäjohtaja Pekka Kivelä, puh. 01046 94545
                                                               7 (10)
LIIKEVAIHTO NOUSI EDELLISVUODEN TASOLLE,
TULOS PARANI JA TASE VAHVISTUI

Talouskasvu pysyi koko vuoden heikkona lähes kaikilla markkinoilla.
Tästä huolimatta Metsäliitto-Yhtymän liikevaihto nousi edellisvuoden
tasolle ja tulos muodostui edellisvuotta paremmaksi.
Tulosparannukseen vaikuttivat mekaanisen metsäteollisuuden kohentunut
kannattavuus ja yhtymän alentuneet rahoituskulut.

Kemiallisen metsäteollisuuden tulosta heikensivät erityisesti
tuotannonrajoitukset ja edellisvuotta alhaisemmat myyntihinnat.
Merkittävimmät tulosheikennykset olivat aikakauslehtipapereissa ja
sellussa.

Metsäliitto-Yhtymän liikevaihto vuonna 2002 oli 8 868 miljoonaa euroa
(8 773) eli noin prosentin suurempi kuin vuonna 2001. Liikevoitto oli
414 miljoonaa euroa eli 4,7 prosenttia liikevaihdosta (386 Me ja
4,4 %). Yhtymän voitto ennen satunnaiseriä oli 210 miljoonaa euroa
(122) ja voitto ennen veroja ja vähemmistöosuutta 354 miljoonaa euroa
(306). Sijoitetun pääoman tuotto oli 6,3 prosenttia (5,9)

milj.euroa                       2002       2001
Liikevaihto                      8 868    8 773
Liikevoitto                        414      386
Voitto ennen satunnaiseriä         210      122
Sijoitetun pääoman tuotto, %       6,3      5,9
Omavaraisuus, %                   35,4     31,2


TÄRKEÄT TAVOITTEET SAAVUTETTIIN

öKeskeisenä tavoitteena ollut vakavaraisuuden parantaminen onnistui
hyvin. Tulemme jatkamaan ponnistelujamme omavaraisuuden nostamiseksi
yli asettamaamme 40 prosentin rajan. Sijoitetulle pääomalle
tuottotavoitteemme on 12 prosenttia yli suhdannesyklien.
Vallitsevissa olosuhteissa tähän tavoitteeseen pääseminen ei
kuitenkaan ole kovin realististaö, painottaa Metsäliitto-Yhtymän
pääjohtaja Antti Oksanen.

öToisessakin tärkeässä tavoitteessa onnistuimme kuluneena vuotena
hyvin. Sahateollisuutemme kannattavuus parani merkittävästi ja koko
Finnforest-konsernin tulos ennen satunnaiseriä nousi positiiviseksi.
Myös Metsäliitto Osuuskunnan operatiivinen toiminta kannatti
edellisvuotta paremminö.

öLähiajan kehitystä on tänä päivänä entistä vaikeampaa ennustaa.
Toivomme tietysti parempia aikoja, mutta olemme myös varautuneet
siihen, että heikot näkymät jatkuvat toistaiseksiö, toteaa pääjohtaja
Oksanen.

                                                               8(10)
                                    (Luvut ovat tilintarkastamattomia)
TULOSLASKELMA            2002         2001       Muutos,   Muutos,    
                         1-12   %     1-12     %  milj.e         %
Liikevaihto           8 867,8 100  8 773,0   100     94,8      1,1    
Osuus osakkuus-                                                       
yritysten tuloksista     -3,2          4,7           -7,9
Liiketoiminnan muut                                                   
tuotot                   86,9         84,3            2,6
 Toimintakulut       -7 998,6     -7 922,9          -75,7             
 Poistot               -539,4       -552,6           13,2             
Liikevoitto             413,5  4,7   386,5   4,4     27,0      7,0    
 Kurssierot              -7,8 -0,1   -22,6  -0,3     14,8             
 Muut rahoitustuotot                                               
 ja –kulut             -196,1 -2,2  -241,6  -2,7     45,5
Voitto ennen                                                          
satunnaiseriä           209,6  2,4   122,3   1,4     87,3     71,4
 Satunnaiset tuotot     144,5        183,3          -38,8             
 Satunnaiset kulut        0,0          0,0            0,0             
Voitto ennen veroja                                                   
ja vähemmistöosuutta    354,1  4,0   305,6   3,5     48,5     15,9
 Verot                  -89,0       -129,2           40,2             
 Vähemmistöosuus       -140,8       -136,5           -4,3             
Tilikauden tulos        124,3  1,4    39,9   0,5     84,4    211,5    
                                                                      
                                                                      
TASE                    31.12.2002        31.12.2001                  
                            MEUR   %           MEUR     %             
Vastaavaa                                                             
Pysyvät vastaavat        5 767,3 65,0       5 910,3   63,0            
Vaihtuvat vastaavat                                       
  Vaihto-omaisuus        1 177,5 13,3       1 215,6   13,0            
  Muut vaihtuvat                                                      
  vastaavat              1 688,9 19,0       1 950,7   20,8
  Likvidit varat           241,8  2,7         298,3    3,2            
Yhteensä                 8 875,5  100       9 374,9  100,0            
                                                                      
                                                                      
Vastattavaa
 Osuuspääoma ja                                                       
 muu oma pääoma          1 531,0 17,2       1 373,7   14,6            
Pääomalainat               139,0  1,6         374,7    4,0            
Vähemmistöosuus          1 602,3 18,1       1 537,0   16,4            
                                                                      
Pakolliset varaukset        74,6  0,8         128,1    1,4            
                                                                      
 Vieras pääoma                                                        
  Pitkäaikainen          3 540,5            3 445,1                   
  Lyhytaikainen          1 988,1            2 516,3                   
 Yhteensä                5 528,6 62,3       5 961,4   63,6            
Yhteensä                 8 875,5  100       9 374,9    100            


                                                              9 (10)
Kehitys/             2002     2002      2002      2002
Vuosineljännes,       IV       III       II         I
milj. e
Liikevaihto          2173,6    2144,6    2236,8    2312,8
Liiketoiminnan                                           
muut tuotot            31,4      19,7      17,6      18,2
  Toimintakulut     -2001,0   -1908,2   -2040,3   -2052,3
  Poistot            -128,5    -138,1    -137,2    -135,6
Liikevoitto            75,5     118,0      76,9     143,1
  % liikevaihdosta      3,5       5,5       3,4       6,2
 Kurssierot             4,6     -10,5      10,7     -12,6
  Muut rahoitus-                                         
  tuotot ja –kulut    -54,6     -48,6     -45,1     -47,9
Voitto ennen                                             
satunnaiseriä          25,5      58,9      42,5      82,6


Kehitys/             2001     2001      2001      2001
Vuosineljännes,       IV       III       II         I
milj. e
Liikevaihto          2221,9    2100,5    2175,3    2275,3
Liiketoiminnan                                           
muut tuotot            35,7      12,0      22,1      14,5
  Toimintakulut     -2030,9   -1872,8   -2046,6   -1967,9
  Poistot            -159,7    -135,6    -129,6    -127,7
Liikevoitto            67,0     104,1      21,2     194,2
  % liikevaihdosta      3,0       5,0       1,0       8,5
 Kurssierot           -21,0      -2,8      -0,6       1,8
  Muut rahoitus-                                         
  tuotot ja –kulut    -53,8     -56,6     -69,1     -62,1
Voitto ennen                                             
satunnaiseriä          -7,8      44,7     -48,5     133,9



Liikevaihto, milj. e      2002     2001
Metsäliitto Osuuskunta   1 096,4   1033,8
Engineered Wood            277,8    258,3
Solid Wood                 464,6    430,8
Markkina-alueet            601,2    595,0
Moelven, 1.7.2001 alk.     596,1    273,3
Commercial Printing      1 218,1  1 289,4
Home & Office              934,1    875,1
Publishing                 790,1    924,4
Consumer packaging         921,1    951,3
Map Merchants            1 542,8  1 635,6
Zanders                    459,4    512,9
Tissue                     647,8    649,6
Muut & sisäinen myynti    -681,7   -656,5
Metsäliitto-Yhtymä       8 867,8  8 773,0

                                                               10 (10)

Liikevoitto, milj. e      2002     2001
Metsäliitto Osuuskunta      25,8     21,8
Engineered Wood             13,9     21,5
Solid Wood                  -4,8    -28,7
Markkina-alueet             13,0      4,1
Moelven, 1.7.2001 alk.      14,9      0,9
Commercial Printing         97,0     79,6
Home & Office              107,2     84,7
Publishing                  39,4     74,7
Consumer packaging          83,4    130,0
Map Merchants              -14,9     -3,6
Zanders                      2,4      0,2
Tissue                      43,1     36,5
Muut                        -6,9    -35,2
Metsäliitto-Yhtymä         413,5    386,5


                         Omavaraisuus, %   Velkaisuus, %
                          2002     2001     2002     2001
Metsäliitto Osuuskunta      66,5     63,5       -9     -21
Finnforest *)               40,6     40,3       97     102
Finnforest                  30,7     30,7      161     165
M-real                      34,2     30,0      119     145
Metsä-Botnia                69,6     65,0        0      18
Metsäliitto-Yhtymä          35,4     31,2      113     135

*)pääomalaina omassa pääomassa


Tuotantomäärät, 1 000 yks.        2002    2001
Sahatavara, m3                  2 203      2 037
Sahatavaran jalostus, m3          504        419
Moelven (12 kk), m3             1 547      1 547
EW-tuotteet, m3                   644        589
Paperi, tn                      3 663      3 681
Kartonki, tn                      679        665
Fluting ja liner, tn              394        377
Pehmopaperi, tn                   432        408
Sellu, tn (M-real)              1 191      1 074
Sellu, tn (Botnia)              2 250      2 012



Tilaa