Metsien kohdennettu lisäsuojelu on luonnon, metsänomistajien ja metsäteollisuuden etu

Report this content

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää metsien suojelun lisäksi luonnon tilaa vahvistavien käytäntöjen edistämistä talousmetsissä. Metsä Group on asettanut tavoitteekseen luonnon tilan vahvistamisen todennetusti vuoteen 2030 mennessä.

”Metsien suojelu ja luonnon tilan vahvistaminen talousmetsissä tukevat toinen toisiaan. On tärkeää, että suojelualueiden ja talouskäyttöön varattujen kohteiden rajat saadaan nykyistä selkeämmiksi, sillä se myös vakauttaa puunhankinnan ja metsänomistamisen toimintaympäristöä”, kertoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Euroopan Unionin vuonna 2020 julkaiseman monimuotoisuusstrategian mukaan jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät tulee suojella vuoteen 2030 mennessä. Jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, ovat sitoutuneet tähän tavoitteeseen osana laajempaa tavoitetta luontokadon pysäyttämiseksi. Luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelua koskeva kansallinen kriteeristö valmistellaan viranomaisohjauksessa, ja se on tärkeä saattaa ripeästi maaliin. Valmistuva kriteeristö on lähtökohta metsien kartoitustyölle, jolla suojelualueverkostoa voidaan laajentaa tieteellisin perustein. On myös erityisen tärkeää, että kriteeristö kattaa kaikki metsänomistajaryhmät kuten yksityiset metsänomistajat. Samalla tulee varmistaa omaisuudensuoja sekä riittävä ja oikeudenmukainen suojelurahoitus.

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja metsien suojelua koskevat aloitteet ovat monin tavoin tärkeitä Suomelle ja suomalaisille. Luonnon köyhtymisen pysäyttäminen ja luonnon tilan vahvistaminen on tärkeää myös talouselämälle toimialasta riippumatta. Elinvoimainen metsäluonto luo vahvan perustan kehittyvälle metsiin perustuvalle biotaloudelle.

 “Olemme valmiita oikeudenmukaiseen kestävyysmurrokseen ja metsäluonnon tilan vahvistamiseen omassa toiminnassamme. Metsiensuojelun osalta tämä tarkoittaa selkeää kansallista kriteeristöä, suojeltavien kohteiden kartoituksia sekä taloudellisia korvauksia metsänomistajille”, Hämälä toteaa.
 

Lisätietoja:

Juha Jumppanen, metsäjohtaja, Metsä Group, puh. 050 384 4808
 

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan noin 30 maassa. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on yli 90 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia: X  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  

Tilaa