Rauman yhteispuhdistamon syyskuisen häiriön syyt selvitetty

Report this content

Rauman jätevesien yhteispuhdistamolla syyskuun puolivälissä havaittua prosessihäiriötä selvittänyt ulkopuolinen asiantuntijatyöryhmä on saanut työnsä päätökseen. Häiriön syyksi on selvinnyt puhdistamon korkea lämpötila ja puhdistamon toimintaa ylläpitävien mikrobien hapenpuute. Teollisuuden tai Rauman kaupungin yksittäisillä päästöillä ei ollut oleellista merkitystä häiriön syntyyn.

Lounais-Suomen Vesi- ja ympäristötutkimuskeskus tarkkaili merialueen tilaa. Satamalahdesta, Järviluodon pohjoispuolelta ja aallonmurtajan sisäpuolelta otettiin näytteet häiriön alkuvaiheessa syyskuun puolivälissä sekä kuukautta myöhemmin lokakuussa.

Selvityksen mukaan puhdistamon häiriötilasta ei mitä todennäköisimmin aiheutunut merkittäviä pitkäaikaisvaikutuksia merialueelle, sillä jo lokakuussa ravinnepitoisuudet olivat palautuneet pääosin tavanomaiselle tasolle. Puhdistamon kolmen kuukauden luparajat ylittyivät typen ja fosforin osalta syys- ja lokakuussa. Typen luparaja tulee todennäköisesti ylittymään myös vielä marraskuussa.

Korjaavat toimenpiteet
Prosessihäiriön johdosta yhteispuhdistamon laitteiden ennakkohuoltosuunnitelmat on tarkennettu ja ilmastusaltaan riittävä ilmastusteho on varmistettu. Puhdistamon ohjaussuureet tarkennetaan ja ravinneannosteluun kiinnitetään entistä tarkempaa huomiota. Lämpötilan hallitsemiseksi tullaan tekemään erillinen toimenpidesuunnitelma. Myös henkilöstön koulutusta lisätään.

Prosessihäiriön syntyä selvittäneen asiantuntijatyöryhmän mukaan jätevesien yhteispuhdistamo on edelleen Rauman merialueen tilan kannalta erilliskäsittelyä parempi ratkaisu.

Syyskuussa häiriön seurauksena puhdistamon toimintakyky aleni huomattavasti ja päästöt mereen olivat normaalia korkeammat. Puhdistamon elpymistä varmistettiin muun muassa rajoittamalla UPM:n paperitehtaan ja Botnian sellutehtaan tuotantoa. Yhteispuhdistamon toiminta palautui normaaliksi lokakuun alussa.

         Tehtaanjohtaja Timo Merikallio, Botnia Rauma, puh. 050 598 9342
         Tehtaanjohtaja Kari Pasanen, UPM Rauma, puh. 040 512 0664
         Teknisen toimen johtaja Seppo Heikintalo, Rauman kaupunki, puh. 044 534 4620
         Asiantuntijaryhmän jäsen, ympäristöpäällikkö Harri Jussila, UPM Energia ja sellu
         -liiketoiminta, puh. 0400 253 619

Tilaa