Suomen suurin puukerrostalokortteli valmistui

Report this content

Suomen tähän asti suurin 104 asuntoa käsittävä puukerrostalohanke Helsingin Viikissä on valmistunut. Metsä Wood Kerrostalojärjestelmään perustuvan puukerroskorttelin muodostaa viisi 3–4-kerroksista taloa, joissa on yhteensä 6 300 kerrosneliömetriä. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan asuntoihin jo kesäkuussa, ja nyt kaikki talot ovat muuttovalmiita.

”Hanke osoitti, että puurakentaminen on hyvä vaihtoehto teolliseen kerrostalorakentamiseen. Kaikki puukerrostalorakentamiseen perinteisesti – ja osin suotta – liitetyt haasteet ovat ratkaistavissa, sillä Viikin talot ovat huippuluokkaa paloturvallisuudessa, äänieristyksessä ja energiatehokkuudessa”, Metsä Woodin Rakentamisen tuotteiden johtaja Ari Tiukkanen kertoo.  

Rakentamisen aikana kerättiin ja saatiin paljon uutta tietoa ja tutkimustuloksia. Projektin aikana kohteelle tehtiin VTT:n Expert Services Oy:ssä muun muassa hiilijalanjäljen arviointi. Tampereen teknillinen yliopisto teki ilmapitävyysmittauksen ja Insinööritoimisto Heikki Helimäki suoritti akustiikkamittauksen.

Talot on varustettu automaattisella sammutusjärjestelmällä, mikä tuo ylivertaisen edun verrattuna perinteisen rakentamistavan paloturvallisuuteen: mahdollisen tulipalon sattuessa palon leviäminen estyy, lämpötila ei nouse ja huonetilan happipitoisuus ei laske. Jos järjestelmä aktivoituu, sumutustekniikan ansiosta vesimäärä jää erittäin pieneksi (1,4 l/min) eikä merkittäviä vesivahinkoja synny. 


Metsä Wood Kerrostalojärjestelmä sisältää Kertopuu-rakenteisen pilari-palkkirungon, välipohjat, kattoelementit ja puuelementteinä toimitetut ulkoseinät. Lisäksi talojen parvekerakenteet ja aurinkolipat tehtiin Kerto- ja liimapuurakenteisina. Puukerrostalot kruunaa näyttävä 42 millimetriä paksu Kuningaspaneeli, joka valmistetaan Metsä Woodin Kuningaspalkki-liimapuusta. Pisimmillään jopa 12 metriä pitkä julkisivupaneeli luo taloille harmonisen ja selkeän linjan.

Metsä Wood Kerrostalojärjestelmä edistää kustannustehokasta kerrostalorakentamista, sillä se nopeuttaa ratkaisevasti rakentamisaikataulua, vähentää työmaa-aikaista työtä ja minimoi
materiaalihukan. ”Runko- ja välipohjavaihe Viikissä oli erittäin nopea, ja koska betonirakentamiseen liittyvää kuivausta ei tarvittu, rakentamista voitiin jatkaa heti. Viikki myös opetti, miten rakentamisen prosessia voidaan vielä parantaa”, Tiukkanen sanoo. Nyt valmistuneiden talojen rakentaminen alkoi perustustöillä kesällä 2011.

Metsä Wood Kerrostalojärjestelmää on kehitetty usean vuoden ajan rakennusalan
johtavien asiantuntijoiden verkostona, ja puukerrostaloja on rakennettu järjestelmää hyödyntäen Suomen lisäksi muun muassa Saksaan, Ranskaan ja Italiaan. Myös Suomessa puurakentaminen kiinnostaa, sillä eri puolille Suomea kaavaillaan kymmenkuntaa uutta puukerrostaloaluetta esimerkiksi Espooseen, Turkuun, Raumalle, Tampereelle ja Ylivieskaan. 


Hiilijalanjälki 45 prosenttia betonitaloa pienempi

Viikissä tehdyissä arvioinneissa laskettiin yhden puukerrostalon tuottamiseen kulunut energia ja hiilijalanjälki sekä sadan vuoden elinkaaren aikainen hiilijalanjälki. Tuloksia verrattiin vastaavaan uuteen betonikerrostaloon, ja puukerrostalon tuottamisen hiilijalanjälki (347 tCO2ekv) on 45 prosenttia pienempi kuin betonitalossa. 

Materiaalien tuottamiseen kului puukerrostalossa yli neljä prosenttia vähemmän energiaa kuin vastaavassa betonitalossa. Sadan vuoden elinkaaren aikana merkittävimmäksi hiilijalanjäljen aiheuttajaksi nousee lämmitysenergia, jonka osuus koko hiilijalanjäljestä on yli 80 prosenttia. Yhden puukerrostalon hiilijalanjälki sadan vuoden aikana on 3928 tCO2ekv ja energiankulutus 63,2 TJ, joka sisältää materiaalien tuottamiseen käytetyn energian, kuljetukset, korjaamisen, työmaan sekä lämmityksen. 

Myös tiiviys- ja akustiikkamittauksen tulokset ovat erittäin hyvää tasoa ja täyttävät voimassa olevat rakentamismääräykset reilusti.


Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaan kuuluvan hankkeen rakennuttaja on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera ja pääurakoitsija on Peab Oy.



Kohteen kuvat ovat ladattavissa Metsä Groupin kuvapankista:
http://databank.metsagroup.com/?cart=826-efaclbemjj&l=FI


Lisätietoja:
Ari Tiukkanen, Rakentamisen tuotteiden johtaja, Metsä Wood, puh. 050 598 7293
Olga van Iterson, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Metsä Wood, puh. 050 325 2376 



www.metsagroup.fi 

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa ja edistävät hyvinvointia kestävästi. Metsä Groupin huipputuotteiden pääraaka-aineet ovat uusiutuva pohjoismainen puu ja puukuitu. Liiketoiminta-alueemme ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki ja paperi, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2011 oli 5,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 12 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ekotehokkaita puupohjaisia ratkaisuja teollisen rakentamisen, teollisuusasiakkaiden sekä kodin ja asumisen tarpeisiin. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoismaisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2011 oli 940 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 2 900 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa