Talousohjattu teollinen valmistus mullistaa rakennuskulttuuria

Report this content

Lehto Group on suomalainen talousohjattuun rakentamiseen keskittynyt rakennusyhtiö. Lehto Groupin tavoitteena on siirtyä perinteisestä paikan päällä rakentamisesta teolliseen tehdasvalmistukseen, mikä parantaa rakentamisen kustannustehokkuutta ja laatua. Rakentaminen siirtyy yhä enemmän työmailta tehtaisiin, missä näitä tekijöitä voidaan hallita paremmin.

Isot rakennuskohteet on perinteisesti rakennettu paikan päällä kohteen tontilla olosuhteista ja luonnonvalon määrästä riippumatta. Tämä johtaa Lehto Groupin toimitusjohtajan Hannun Lehdon mukaan tehottomuuteen. ”Haluamme tehostaa prosesseja ja vähentää häiriöitä, jotta voimme samalla rahalla tarjota asiakkaalle vähän enemmän.”

Myös Metsä Woodilla uskotaan vahvasti teollisen esivalmistuksen, eli niin sanotun off-site -rakentamisen, olevan oikea suunta rakennusalalle. Myyntijohtaja Virva Juholan mukaan tärkeää on nimenomaan rakentamisen tuottavuuden parantaminen: ”Teollinen esivalmistus ja skaalautuvat konseptit toimivat suunnannäyttäjinä uudelle tavalle tehdä asioita paremmin rakennusteollisuudessa, jonka tuottavuus on jäänyt selvästi jälkeen muista teollisuuden aloista.”

Kerto LVL sopii kantaviin rakenteisiin

Lehto Group hyödyntää rakennusten tehdasvalmistuksessa modulaarisuutta. Esivalmistetuissa elementeissä käytetään Metsä Woodin Kerto® LVL -tuotteita yhdistettynä betoniin ja teräkseen. Eri materiaalien yhdistäminen sopii hyvin Lehto Groupin tehokkaan rakennustavan ideologiaan. Kerto LVL -puutuotteita käytetään muun muassa puukerrostalojen välipohja- ja kattoelementeissä kantavina rakenteina. Kerto LVL -tuotteilla on rakennusmateriaalina useita hyötyjä. ”Kerto LVL – arvolupauksensa mukaan fast, light and green – on luja ja kevyt materiaali, jonka käyttö tukee meidän liiketoimintaa, talousohjattua rakentamista”, Lehto kuvailee.

Lue lisää Lehto Groupin toimintatavasta ja katso Hannu Lehdon haastattelu Talking Wood -videolta.

Kuvat: https://databank.metsagroup.com/l/zvG9ZCrBBnhL

Lisätietoa:

Viivi Kylämä, Markkinointipäällikkö, Metsä Wood, viivi.kylama@metsagroup.com, puh. +358 40 820 9850

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2017 oli 0,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 400 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia