Fin Forelia Oy investoi, Rovaniemen Imarille kaksi 2500 neliön kasvihuonetta

Report this content

Metsäpuun taimien tuotantoon ja myyntiin erikoistunut Fin Forelia Oy on tehnyt investointipäätöksen kahden 2500 neliön metsätaimien kasvatukseen käytettävän kasvihuoneen rakentamisesta Rovaniemen Imariin. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan rakentaminen aloitetaan vuoden 2011 aikana ja huoneet ovat tuotantovalmiudessa maaliskuussa 2012.

Fin Forelia ilmoitti loppukeväästä viime vuoden liiketoiminnan onnistumisesta. Talouden yleisestä taantumasta huolimatta yhtiön vauhti säilyi vuonna 2010 positiivisena. Samassa yhteydessä yhtiö ilmoitti positiivisen liiketoiminnan mahdollistavan tulevien vuosien investoinnit. Rovaniemen Imarin kasvatushallihanke on suuruudeltaan noin 600.000 euroa.

Metsäpuun taimituotantoon liittyvät työpaikat pysyvät jatkossakin Imarissa. Pohjois-Suomen metsäpuun taimia käyttävät asiakkaat saavat entistä varmemmin sovitun määrän laadukkaita ja tasalaatuisia taimia sovittuun aikaan sovitun määrän.
- Metsätaimikaupassa  hinta ei suinkaan ole ainoa määrittävä tekijä. Laadukkaat taimet ovat metsänomistajalle sijoitus, jonka on oltava asiakkaillamme juuri oikeaan aikaan, alleviivaa yhtiön toimitusjohtaja Juha Hotti.

Fin Forelia Oy on kehittänyt toimintojensa prosesseja voimakkaasti parin viimevuoden aikana. Tuotannon tiukka prosessoiminen on näkyvissä taloudellisessa tuloksessa, mutta myös tyytyväisissä asiakkaissa. Prosessiohjaus on myös laatua parantava tekijä, Hotti huomauttaa.

 

Fin Forelia Oy on Suomen johtava metsäpuiden taimien tuottamiseen ja myyntiin erikoistunut yhtiö. Sen taimet kasvatetaan nykyaikaista tuotantoteknologiaa hyödyntäen, parhaista saatavilla olevista siemenistä. Taimien laatu on kehitetty yhteistyössä suomalaisen huippututkimuslaitoksen kanssa. Yhtiö tuottaa vuosittain 70 miljoonaa metsäpuun tainta kotimaan ja ulkomaan markkinoille. Fin Forelia Oy on Metsähallitus-konsernin tytäryhtiö.  www.finforelia.fi

Liitteet & linkit