Jyrki Kangas Metsähallituksen toimitusjohtajaksi

Report this content

Julkaistavissa 7.12.2006 klo 14:00

Maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Jyrki Kangas on valittu Metsähallituksen toimitusjohtajaksi. Valtioneuvosto teki päätöksen asiasta maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan esityksestä torstaina 7.12. Kangas toimii tällä hetkellä UPM-Kymmenen Suomen metsäosaston metsätalousjohtajana ja hän astuu Metsähallituksen johtoon tammikuussa 2007.

44-vuotiaalla Kankaalla on monipuolinen ura metsäsektorin eri tehtävissä. Joensuun yliopistosta metsänhoitajaksi vuonna 1986 valmistunut Kangas on toiminut Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistysten liiton kenttäpäällikkönä sekä eri tutkimus- ja opetustehtävissä pääosin Metsäntutkimuslaitoksessa ja Joensuun yliopistossa. Metlan Kannuksen tutkimusaseman johtajana Kangas toimi vuoteen 2001, jolloin hänet nimitettiin metsäsuunnittelun professoriksi Metlan Joensuun tutkimuskeskukseen. Tutkimusaiheet ovat keskittyneet metsien eri käyttömuotojen yhteensovittamiseen ja monitavoitteiseen metsäsuunnitteluun.

UPM-Kymmenen palvelukseen Kangas siirtyi 2003. UPM-Kymmenessä hän on johtanut yhtiön noin miljoonan hehtaarin metsäomaisuuden hoitoa ja käyttöä eli vastannut Suomen toiseksi suurimmasta metsäomaisuudesta. Päätoimensa ohella Kangas on UPM-Kymmene -konserniin kuuluvan kiinteistöyhtiö Bonvesta Oy:n toimitusjohtaja.

”Metsähallituksessa minua kiehtoo erityisesti se, että siellä luonnonvarojen monipuolinen hallinta on ydinbisnes. Metsähallituksen hallinnoimaan maa- ja vesiomaisuuteen liittyvät monet käyttömahdollisuudet ja näin voin hyödyntää tutkimusmaailmassa sekä liiketoiminnan parissa saamaani kokemusta tässä monipuolisessa tehtävässä”, Kangas sanoo.

Metsähallituksen toimitusjohtajan paikka tuli avoimeksi kesäkuussa edellisen toimitusjohtajan Jan Heinon siirryttyä FAO:n apulaispääjohtajaksi. Toimitusjohtajan paikkaa haki 22 henkilöä.

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jolla on liiketoiminnan lisäksi myös julkisia hallintotehtäviä. Metsähallituksen liikevaihdon arvioidaan nousevan tänä vuonna yli 260 miljoonan euron ja tuloksen yli 60 miljoonan euron. Henkilöstöä Metsähallituksessa on noin 2 000. Metsähallituksen hallinnassa on 12 miljoonaa hehtaaria valtion maa- ja vesialueita.


Lisätietoja:
Jyrki Kangas, gsm 040 843 0420
Metsähallitus, viestintäjohtaja Juha Mäkinen, gsm 040 570 9307 (ennen kello 15.45 ja kello 18.30 jälkeen)
Metsähallitus, tiedottaja Kristiina Vuopala, gsm 040 7298819
Maa- ja metsätalousministeriö, ylijohtaja Aarne Reunala, gsm 0400 437 222

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit