Kansallispuistopäivänä 24.5. juhlitaan suomalaisen luonnonsuojelun historiaa

Report this content

Ensimmäiset sotien jälkeen perustetut kansallispuistomme täyttävät tänä vuonna 50 vuotta. Vuonna 1956 perustettiin Lemmenjoen, Liesjärven, Linnansaaren, Oulangan, Petkeljärven, Pyhä-Häkin ja Rokuan kansallispuisto. Nämä puistot muodostavat koko maan kattavan kansallispuistoverkon ytimen. Kansallispuistojen juhlavuosi on myös Euroopan kansallispuistopäivän tämänvuotinen teema.

Juhlavuoden aikana puistoissa järjestetään lukuisia erilaisia tapahtumia talkoista ja risteilyistä valokuvanäyttelyihin ja lepakkoretkiin. Osa tapahtumista sijoittuu Euroopan kansallispuistopäivän 24.5. tienoille. Esimerkiksi Petkeljärven kansallispuiston 50-vuotisjuhlien päätapahtuma järjestetään 27.5. Puiston uusittu rantasauna lämpiää silloin koko päivän yleisölle maksutta. Euroopan kansallispuistopäivän kunniaksi monet nuoremmatkin kansallispuistomme järjestävät mm. maksuttomia opastettuja retkiä. Kansallispuistot ovat koko kansan retkikohteita Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueidemme helmiä, joissa voi kokea luonnonrauhaa ja kulkea upeissa maisemissa. Kansallispuistojen tärkein tehtävä on suojella alkuperäistä luontoa ja Suomelle tyypillisiä eliöyhteisöjä. Tämä tehtävä korostui puistojen alkuvuosina, mutta myöhemmin niistä on kehittynyt koko kansan retkikohteita. 50 vuotta täyttäviin puistoihin tehtiin viime vuonna 283 000 käyntiä. Kaikkiaan Suomen kansallispuistojen kävijämäärä oli viime vuonna reilut 1,5 miljoonaa. Lisääntyneen retkeilyharrastuksen myötä kansallispuistoista on tullut aluetaloudellisesti merkittäviä kohteita, joita monet kunnat haluavat perustettavan alueelleen. Myös yhä useampi luontomatkailuyrittäjä käyttää hyväkseen puistojen palveluita ja merkittyjä reittejä. Kansallispuistoissa liikkuminen on vapaata jalan, hiihtäen, soutaen ja meloen lukuun ottamatta luonnonsuojelusyistä muodostettuja rajoitusosia. Puistoissa saa myös marjastaa ja sienestää. Tällä hetkellä Suomessa on 35 kansallispuistoa, joiden yhteispinta-ala on 8819 km2. Kansallispuistoja hoitaa Metsähallitus, lukuun ottamatta Kolin kansallispuistoa, joka on Metsäntutkimuslaitoksen hoidossa. Ensimmäisten kansallispuistojen perustamisen takana oli vahva kansallistunne Kansallispuistokeskustelu virisi Suomessa maineikkaan tutkimusmatkailijan Adolf Erik Nordenskiöldin aloitteesta vuonna 1880. Vuosisadan vaihteessa luonnonsuojeluun liittyi kiinteästi kansallistunne ja kansallisen identiteetin voimistaminen. Arvokkaimpien luontokohteiden suojelu kytkeytyi tiiviisti myös kansalliseen itsenäistymispyrkimykseen. Ensimmäiset valtionmaiden luonnonsuojelualueet perustettiin vuonna 1916. Neljä ensimmäistä kansallispuistoamme perustettiin vasta vuonna 1938 Pyhä- ja Pallastunturien, Petsamon Heinäsaarten ja Porkkalanniemen maisemiin. Heinäsaaret menetettiin sotien jälkeisissä alueluovutuksissa Neuvostoliitolle ja Porkkalan kansallispuisto lakkautettiin Neuvostoliiton vuokra-ajan jälkeen. Lisätietoja kansallispuistoista ja niiden tapahtumista saa http://www.luontoon.fi verkkosivuilta. Lisätietoja: Erikoissuunnittelija Liisa Nikula, puh. 040 528 8467

Liitteet & linkit