Metsähallituksen ja Itä-Suomen metsäkeskusten taimituotanto yhteen: Fin Forelia Oy aloitti toimintansa

Report this content

TIEDOTE
Julkaistavissa 16.8.2007 klo 15.00

"Metsähallituksen ja Itä-Suomen metsäkeskusten perustama uusi taimiyhtiö Fin Forelia Oy aloittaa toimintansa hyvässä markkinatilanteessa", Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas sanoo. Hakkuumäärät ovat nousseet selvästi ja se näkyy myös metsien uudistamisessa. ”Metsätaimien kysyntä on korkealla ja takavuosien ylitarjonta on jopa vaihtunut pienoiseen pulaan taimimarkkinoilla”, Kangas kertoo.

Taimiyhtiöön yhdistettiin Forelia Oy:n sekä Etelä-Savon, Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan metsäkeskusten omistaman Fin Taimi Oy:n toiminnot. Metsähallitus omistaa uudesta yhtiöstä enemmistön eli 57 %.

Vantaalla 16.8. pidetyssä ensimmäisessä yhtiökokouksessa yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin aluejohtaja Heikki Savolainen Metsähallituksesta ja varapuheenjohtajaksi Etelä-Savon metsäkeskuksen johtaja Hannu Vehviläinen. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Fin Taimi Oy:tä johtanut metsänhoitaja Jukka Nerg.

Fin Forelia on valtakunnallisesti merkittävä yhtiö, jonka toiminnassa säilyy vahva alueellisuus koko maan kattavan tuotannon ja jakelun kautta. ”Yhtiö pyrkii erityisesti vastaamaan kasvavaan kotimaan kysyntään”, yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Hannu Vehviläinen kertoo. Fin Forelialla on seitsemän taimitarhaa ja ne sijaitsevat Nurmijärvellä, Kerimäellä, Lapinlahdella, Tuusniemellä, Tohmajärvellä, Saarijärvellä ja Rovaniemellä. Yhtiön kotipaikka on Kuopio.

Fin Forelian liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa ja sen markkinaosuus kotimaan taimimarkkinoilla nousee yli 40 prosentin. Yhtiössä tehdään työtä vajaan 200 henkilötyövuoden verran. Toistaiseksi merkittäviä henkilöjärjestelyjä ei ole odotettavissa. Toiminnan kannattavuuden odotetaan kuitenkin nopeasti paranevan tuotannossa, myynnissä ja jakelussa syntyvien merkittävien synergiaetujen vuoksi.


Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Juha Mäkinen, Metsähallitus, gsm 040 570 9307
Johtaja Hannu Vehviläinen, Etelä-Savon metsäkeskus, gsm 040 513 4100