Metsähallitus ja Nokian kaupunki sopimukseen Naulovuoresta

Report this content

Metsähallitus ja Nokian kaupunki ovat allekirjoittaneet esisopimuksen Naulovuoren siirtymisestä Nokian kaupungin omistukseen. Vastineeksi Metsähallitus saa korvaavan maa-ainesalueen Nokialta, Porintien ja ajoharjoitteluradan välistä.
- Neuvottelut Nokian kaupungin edustajien kanssa sujuivat hyvässä ilmapiirissä, myyntineuvottelija Pasi Silomäki Metsähallitus Laatumaasta.

Maa-aineksien ottoalueena Nokian Naulovuori on ollut esillä jo kymmenisen vuotta. Morenialla on ollut asianmukaiset luvat hankkeelle. Hanke kuitenkin herätti alueella vastustusta, minkä vuoksi Morenia Oy ryhtyi etsimään yhteistyössä kaupungin kanssa kaikille osapuolille sopivaa ratkaisua.

Morenia Oy hakee edelleen aktiivisesti uusia maa-ainesalueita Tampereen seudulta. Korvaavan maa-ainesalueen kiviaines ei lujuusominaisuuksiltaan täysin vastaa alkuperäistä tarvetta.
- Seudulla on pulaa etenkin kovista kiviaineksista ja maa-aineskohteista, sanoo myyntipäällikkö Heikki Alarautalahti Moreniasta.

Metsähallitus-konsernin liiketoiminta-alueita ovat metsätalous, maa- ja kiviaineskauppa, lomatontteihin painottuva kiinteistötoiminta, taimi- ja siementuotanto, luonto- ja erämatkailupalvelut sekä julkisia hallintopalveluja tuottava luontopalvelut. Morenia Oy on Metsähallituksen tytäryhtiö.

Liitteet & linkit