Metsähallitus sai Pro Silvis –ansioplaketin Pilkkeestä

Report this content

Julkisuuteen 10.11.2011 klo 14:00

Rovaniemellä sijaitseva Metsähallituksen puurakenteinen Pilke-talo sai jo kolmannen merkittävän tunnustuksen tänä vuonna. Suomen Metsäyhdistys palkitsi Metsähallituksen Pilke-talosta ja siellä sijaitsevasta tiedekeskus Pilkkeestä Pro Silvis –ansioplaketilla tänään Helsingissä valtakunnallisten Metsäpäivien yhteydessä.

Suomen Metsäyhdistyksen Pro silvis -ansioplaketti annetaan instituutioille huomattavista ansioista Suomen metsäalan hyväksi. Tänä vuonna sen saa Tiedekeskus Pilke ja palkinnon vastaanottivat vastaava näyttelytuottaja Heikki Hepoaho ja Metsähallituksen yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala.

Metsähallituksen uusi puurakenteinen Rovaniemen toimitalo Pilke on saanut tänä vuonna jo kaksi merkittävää palkintoa: vuoden puurakennus ja Vuoden metsäteko. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 5 600 neliömetriä ja siinä on toimistotilat 135 hengelle.

Samassa talossa toimivan Tiedekeskus Pilkkeen 650 neliömetrin kokoinen näyttelyalue kertoo pohjoisten metsien kestävästä käytöstä sekä metsien tuotteista ja antimista. Näyttely välittää tietoa tutkimisen ja tekemisen keinoin. Näyttelyn suunnittelussa keskeiseksi kohderyhmäksi on valittu koululaiset. Pilkkeen innovatiivinen näyttely ja työpajat tarjoavat kouluille erinomaisen tavan toteuttaa uudenlaista oppimista. Pienen hiilijalanjäljen omaava Pilke on jo sinällään vahva viesti tulevaisuuden kestävästä rakentamistavasta. Tiedekeskuksen näyttely tukee erinomaisesti metsäalan yhteistä tulevaisuushanketta Metsä puhuu.

Tiedekeskus Pilke kertoo pohjoisten metsien kestävästä käytöstä vuorovaikutteisesti pilke silmäkulmassa. Tiedekeskus pyrkii kertomaan teemastaan niin, että viesti soveltuu kaikenikäisille ja vetoaa erityisesti älyllisesti uteliaisiin. Pilkkeen oppimisfilosofia painottaa tutkivaa ja toiminnallista oppimista sekä luonnonvarojen kestävän käytön merkitystä ongelmien ratkaisussa. Oman tekemisen aktivoimisella halutaan luoda uskoa oman toiminnan mahdollisuuksiin; itse tekemällä voi vaikuttaa.

Huomionosoituksen vastaanottivat vastaava näyttelytuottaja Heikki Hepoaho ja yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala.

”Pilkkeessä on tärkeintä on yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen” kertoo vastaava näyttelytuottaja Heikki Hepoaho ” Ja tämän pitää olla hauskaa, oivaltavaa ja innoittavaa kaikille vierailijoillemme. Pilke edustaa uuden tyyppistä tiedekeskusta, joka on paljon enemmän kuin tiedekeskusnäyttely. Pilkemäinen toimintatapa tarkoittaa ketteryyttä ja myönteistä asennetta.”

Hepoahon mukaan Tiedekeskus Pilke herää henkiin vasta kävijöiden ja toiminnan myötä. ”Erilaiset yhteistyössä toteutettavat tapahtumat, oppimistuotteet ja metsätiedon jalkauttaminen ovat tärkeä osa toimintaamme.

Pilke tiedekeskus myös uusiutuu koko ajan, muistuttaa Hepoaho: ” Haluamme olla edelläkävijä ja kertoa metsäalan uusista innovaatioista. Biotalouteen siirryttäessä metsien ja puuraaka-aineen merkitys kasvaa entisestään ja puusta saatavien tuotteiden kirjo kasvaa. ”

Pilke on palkittua tänä vuonna jo kahdesti. Nordea ja Metsänhoitajaliitto valitsivat Pilkkeen Vuoden Metsäteoksi syyskuussa ja lokakuun lopussa se sai Puuinfo Oy:n jakaman vuoden 2011 Puupalkinnon.

Pilke-talossa on tiedekeskus Pilke sekä työtilat noin 135 Metsähallituksen työntekijälle. Talon on suunnitellut Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy pääsuunnittelijanaan arkkitehti Teemu Palo ja se sijaitsee Rovaniemen keskustassa Ounasjoen rannalla.

Lisätietoja:   

yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, puh. 040 729 8819

vastaava näyttelytuottaja Heikki Hepoaho, puh. 040 572 6440

Metsähallitus, Tiedekeskus Pilke, PL 8016,  Ounasjoentie 6 (käyntiosoite), 96101 Rovaniemi www.tiedekeskuspilke.fi

Metsähallitus on luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia hallintotehtäviä. Toimialueeseemme kuuluvat metsätalous, luonnonsuojelu- ja valtion retkeilyalueiden hoito, retkeilypalvelut, luontomatkailuliiketoiminta, metsästys- ja kalastus valtionmailla, maa-aineksen jalostus ja myynti, maakauppa- ja maanvuokrausliiketoiminta, sekä taimi- ja siemenliiketoiminta. Luonnonvarojen kestävä ja ympäristötietoinen käyttö sekä suojelu on ollut Metsähallituksen toimialana jo 150 vuoden ajan. Toimintamme perustana on valtionmaiden tuloksellinen kokonaishallinta, ja asiakkaitamme ovat niin kansalaiset kuin suuryrityksetkin.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia