Metsäpuiden siementilanne Pohjois-Suomessa hyvä, männyn siemenestä odotetaan huippusatoa

Report this content

Kuusen siementilanne on turvattu Pohjois-Suomessa vuosiksi eteenpäin, siitä voi kiittää edellisvuosien suotuisia kasvuolosuhteita. Kuusen siementä metsänviljelyyn kerättiin Pohjois-Suomessa viime talvena noin 600 kiloa. Sillä taimitarhat voivat kasvattaa 60 miljoonaa kuusen tainta. Nyt odotukset ovat korkealla männyn siemensadon osalta. Käpyjä on männyissä kohtuullisen hyvin ja menneen kesän lämpösumma hipoo huippuvuotta 2002, Siemen Forelia Oy:stä kerrotaan.

Männyn siemenen hyvä tuleentuminen vaatii vähintään 850 dd:n lämpösummaa. Esimerkiksi Sallassa syyskuun alkuun mennessä kertynyt lämpösumma oli jo 925 dd.
Käpyjen kypsyminen jatkuu vielä lokakuun puoleen väliin. Sään kylmeneminen ja auringonvalon väheneminen pysäyttävät hiljalleen nestevirtaukset puun rungon ja käpyjen välillä. Käpyjen vesipitoisuus laskee, siemenkuori kovettuu kestäväksi ja siemenkuoren sisäiset kalvorakenteet kypsyvät.

- Siemenessä tapahtuu loppumetreillä muutoksia, jotka parantavat siemenen itävyyttä, itämistarmoa ja varastointikestävyyttä, kertoo Siemen Forelian siemenkeskuksen johtaja Tuula Kenttälä. Onnistunut kypsymisprosessi vaikuttaa myös siihen, kuinka käpy kestää keräyksestä, karistamisesta ja varastoinnista aiheutuvan rasituksen.

Käpyjen laatu tutkitaan tarkoin röntgenkuvauksella ja idätysteillä laboratoriossa. Ensimmäisten näytteiden tutkinta on meneillään Siemen Forelian siemenkeskuksessa Rovaniemellä.
- Analyysien perusteella odotukset ovat korkealla. Siemeniä on kävyissä runsaasti ja valtaosa on tuleentunut hyvin. Idätystestien tulokset valmistuvat lokakuulla, jonka jälkeen voidaan tehdä lopullinen päätös käpykeräysten järjestämisestä, sanoo Kenttälä.

Metsähallitus täydentää männyn siemenen varmuusvarastoja kuluvan syksyn ja alkutalven aikana. Lisärahoitusta budjettivaroista keräykselle ei olla osoittamassa. Käpyjen keräystä on suunniteltu painotettavaksi Itä-Lapin alueelle, jossa siemenpula on pahin. Siellä keräys voidaan rahoittaa viime talven keräyksistä jääneillä varoilla. Muualla Pohjois-Suomessa keräystarve ratkaistaan siemenen varastotilanteen mukaan.
- Käpyjä kerätään sellaisilta alueilta, joiden siemenen laatu on tutkittu ja alueelta on tehty asianmukainen keräysilmoitus Eviralle, sanoo Metsähallituksen käpykeräyksiä koordinoiva metsätalousinsinööri Timo Ari.
- Ilmoitus pitää tehdä vähintään kaksi viikkoa ennen keräyksen aloitusta. Ilman aloitusilmoitusta käpyjä ei voida ostaa, Ari selventää.

 

Lisätietoja:
Kari Lahtinen, markkinointijohtaja Siemen Forelia Oy, puh. 0400 542 286. kari.lahtinen(at)siemenforelia.fi
Pohjois-Suomen siemenkeräykset Timo Ari, metsätalousinsinööri, Metsähallitus, puh. 0400 188465, 040 5015208

Siemen Forelia Oy on Metsähallituksen tytäryhtiö, joka on erikoistunut jalostetun siemen tuotantoon ja kauppaan. Suomen suurin jalostetun siemen tuottaja tarjoaa myös monipuolisia siemeniin liittyviä palveluja, kuten siemen laatuanalyysejä ja itävyyttä parantavia käsittelyjä. Yhtiön siemenkeskus sijaitsee Rovaniemellä ja karistamo Saarijärvellä. Siemenviljelykset sijaitsevat ympäri Suomea, Inkoosta Lapin Tervolaan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 10 miljoona euroa ja sen kotipaikka sijaitsee Korpilahdella.

Liitteet & linkit