Valtakunnallisen vieheluvan saa kännykällä

Report this content

Metsähallituksen viehelupa on muuttunut koko maan kattavaksi luvaksi. Samalla erähenkilöstö on helpottanut luvan hankintaa: sen saa nyt soittamalla automaattinumeroon, minkä jälkeen lupa tulee tekstiviestillä. Viehelupa koskee lähes kaikkia valtion vesialueita koko maassa.

Metsähallituksen vieheluvan voi 1.4.2009 alkaen ostaa kätevästi matkapuhelimella (ns. kännykkälupana). Monille Metsähallituksen virkistyskalastuskohteista kalastusluvan on voinut hankkia kännykällä jo vuodesta 2006 alkaen, mutta nyt paljon positiivista palautetta saanut kännykkälupa laajenee myös vieheluvan puolelle. Toisena uudistuksena vuodelle 2009 vieheluvassa on vieheluvan lupa-alue. Vieheluvan lupa-alue kattaa nyt koko maan Metsähallituksen vesialueet (poisluettuna Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä muut erityiskohteet kuten virkistyskalastuskohteet), joten lupa sopii erinomaisesti myös paljon liikkuvalle kalastajalle ja kesämatkailijalle. Vieheluvan voi kännykän lisäksi ostaa myös internetistä tai esim. Metsähallituksen asiakaspalvelupisteistä.

Valtakunnallinen viehelupa on eri asia kuin maa- ja metsätalousministeriön läänikohtainen viehelupa, joka koskee myös yksityisiä vesialueita. Metsähallituksen viehelupa kattaa tosin myös lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikat, joissa ei saa kalastaa MMM:n läänikohtaisella vieheluvalla. Metsähallituksen lupa oikeuttaa kalastamaan viehevälineistä uistimella ja perholla. Viehelupa on perhekohtainen (paitsi nuorisolupa on henkilökohtainen) eikä sillä käytettävien vapojen tai siimojen määrää ole rajoitettu.

Koko maan viehelupa maksaa 15 e /viikko ja 30 e / kalenterivuosi. Nuorisokalastuslupa (koko maan viehelupa) alle 18-vuotiaalle maksaa 5 € / viikko ja 15 € / kalenterivuosi. Kännykkälupana viehelupa tilataan soittamalla lupatyyppikohtaiseen palvelunumeroon, jonka jälkeen kalastaja saa kalastusluvan tekstiviestinä. Luvan voimassaolo alkaa heti tekstiviestin saavuttua ja luvan hinta veloitetaan normaalisti matkapuhelinlaskussa. Viehelupien tilauksen puhelinnumerot, luvantilausohjeet sekä kalastussäännöt löytyvät osoitteista www.metsa.fi/kalastus ja www.villipohjola.fi/kalastus -> viehekalastus. Tärkeimmät viehekalastuskohteet löytyvät osoitteesta www.retkikartta.fi.

Kevään kynnyksellä Metsähallitus suosittelee harjuskantojen turvaamiseksi kaikkea harjuksen kalastuksen välttämistä sen kutuaikana huhti-toukokuussa. Suositus koskee erityisesti pienimuotoisten jokialueiden koskisuvantoja, joissa kevätpyynnillä voidaan vaarantaa paikallista harjuskantaa. Huomioithan, ettei Metsähallituksen viehelupa oikeuta pilkkimään lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoilla.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Mika Laakkonen, Metsähallitus/Luontopalvelut, puh. 040 589 7559, mika.laakkonen@metsa.fi