Vuodenaikojen kierto Siidassa utsjokelaisin silmin

Report this content

Metsähallituksen Luontokeskus Siidassa Inarissa avataan utsjokelaisen Tarja A. Länsmanin Vuodenaikojen polku -näyttely 13.5.2011. Näyttely kertoo utsjokelaisen vuodenkierron luonnossa kaikkine säävaihteluineen. Näyttely on nähtävillä Siidassa 25.9.2011 saakka.

Vuodenaikojen polku -näyttely koostuu Tarja A. Länsmanin luontoaiheisista valokuvista, jotka on kuvattu Utsjoen alueella eri vuodenaikoina ja erilaisissa sääolosuhteissa. Vuodenaikojen polku johdattelee katsojan kuvien kautta keskiyön auringosta ruskan kautta kaamoksen siniseen hämärään, kevään kirkkaille hangille ja kevätpurojen solinaan.

Inarin luonnonystävien luontokuvakilpailussa Länsman on sijoittunut useana vuonna kärkisijoille sekä v. 2010 Kuusamo Nature Photo kilpailussa palkintosijalle. Näyttely on Tarja A. Länsmanin ensimmäinen iso valokuvanäyttely, joka on samalla myyntinäyttely.

Länsmanille tärkein motivoija valokuvaukseen on luonto ja sen valot, varjot, värit sekä yksityiskohdat.  Luonnon kauneus lumoaa hänet kerta toisensa jälkeen, kulkiessaan sitten Utsjoen tunturiylängöillä tai jokilaaksoissa, Kainuun korpikuusikoissa, Jäämeren rannalla tai Himalajan vuoristossa. Luonnon keskellä mieli rauhoittuu ja kiireisen elämän asiat selkeytyvät. Länsman haluaa tallentaa ja jakaa valokuvin tätä mahtavaa luonnon ja luontokokemuksen tervehdyttävää vaikutusta kuvien katsojille.

Kainuun korpikuusikoista tuntureille

Valokuvaaja Tarja A. Länsman on kotoisin Suomussalmelta. Elämä kuljetti Länsmanin jo nuorena naisena Utsjoelle, josta hän löysi saamelaisen miehen elämänkumppanikseen. Lapsia heillä on kaksi, tyttö ja poika. Utsjoella Länsman on asunut 90-luvun alusta.

Miehen ja hänen sukunsa mukana tuli saamenkielen ja -kulttuurin omaksuminen luonnolliseksi osaksi utsjokelaistumista. Myös oppivuodet Norjan Kautokeinon Saamelaisessa Korkeakoulussa, jossa hän suoritti luokanopettajan tutkinnon, vahvistivat hänen kielitaitoaan. Kuvataiteita Länsman opiskeli Lapin Yliopistossa ja valmistui kuvataidekasvatuksen maisteriksi keväällä 2010. Nykyään hän toimii saamenkielisenä luokan- sekä kuvataideopettajana Utsjokisuun peruskoulussa ja Utsjoen saamelaislukiossa.

Lisätietoja:
Tarja A. Länsman p. 040 847 6090
Erikoissuunnittelija Pasi Nivasalo, Metsähallitus, p. 0205 64 7749, e-mail: pasi.nivasalo(at)metsa.fi
www.tarja.dy.fi

Metsähallitus Ylä-Lapin luontokeskus Siida, Inarintie 46, 99870 INARI

Metsähallitus on luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia hallintotehtäviä. Toimialueeseemme kuuluvat metsätalous, luonnonsuojelu- ja valtion retkeilyalueiden hoito, retkeilypalvelut, luontomatkailuliiketoiminta, metsästys- ja kalastus valtionmailla, maa-aineksen jalostus ja myynti, maakauppa- ja maanvuokrausliiketoiminta, sekä taimi- ja siemenliiketoiminta. Luonnonvarojen kestävä ja ympäristötietoinen käyttö sekä suojelu on ollut Metsähallituksen toimialana jo 150 vuoden ajan. Toimintamme perustana on valtionmaiden tuloksellinen kokonaishallinta, ja asiakkaitamme ovat niin kansalaiset kuin suuryrityksetkin.

Avainsanat:

Liitteet & linkit