Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 9.3.2020.

Metsä Group osallistuu jälleen valtakunnalliseen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjaan, jonka puitteissa esitellään metsäalan koulutus- ja työmahdollisuuksia kahdeksasluokkalaisille koululaisille.

Kampanjan aikana metsäteollisuusyritysten edustajat vierailevat yläkouluissa eri puolilla Suomea kertomassa alan koulutus- ja työmahdollisuuksista, tuotteista sekä omasta urapolustaan nuorille. Jopa puolet Suomen kahdeksasluokkalaisista tavoittava kampanja kannustaa tutustumaan metsäalan mahdollisuuksiin ennakkoluulottomasti. Ydinviesti on, että alalle hakeutumalla pääsee tekemään merkityksellistä työtä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

”Metsäala yllättää monipuolisuudellaan ja kansainvälisyydellään. Ja kuinka hienoja innovaatioita puusta syntyykään! Metsä Groupilta lähtee kaikkiaan 75 ammattilaista koululähettiläiksi ja he vierailevat yhteensä 114 koulussa. Se on tilaisuus tavata satoja tulevaisuuden osaajia”, Metsä Groupissa kampanjaa koordinoiva Ella Vallenius sanoo.

”Vierailuilla lähettiläämme jakavat tietoa myös omista koulutus- ja urapoluistaan. Henkilökohtaiset kokemukset kiinnostavat oppilaita ja jäävät heille mieleen hyvinä esimerkkeinä. Haluamme tarjota nuorille riittävän ajoissa tietoa tulevaisuuden suunnan ja ehkäpä unelma-ammatin valintaan’’, Vallenius lisää.

Metsäteollisuus työllistää osaajia eri koulutustaustoilla, ja alalta siirtyy lähivuosina ennätysmäärä työntekijöitä eläkkeelle. Myös Suomeen suunnitellut investoinnit tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia eri puolilla maata.

Inspiroivan oppitunnin lisäksi koululähettiläät vievät kouluille tuotesalkun, joka sisältää kattavan tietopaketin metsäalasta ja sen tuotteista. Tämän kevään salkussa erityisesti puurakentaminen on nostettu vahvasti esille.

Mahdollisuuksien metsä -kampanjaa ovat vuodesta 2013 toteuttaneet Metsäteollisuus ry ja Suomen Metsäyhdistys yhdessä metsäteollisuusyritysten kanssa.
 

Kuva tuotesalkusta.

 

METSÄ GROUP

Lisätietoja:

Ella Vallenius, compliance specialist, Metsä Group, puh. 040 535 5399

Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2019 oli 5,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.  

Seuraa Metsä Groupia:       
Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare

Tilaa

Multimedia

Multimedia